Etelä-Pohjanmaalla Lappajärvellä perustettiin keväällä uusi vapaaehtoistyön muoto, saattohoitoystävänä toimiminen. Saattohoitoystävä on tarpeen, kun saattohoidossa olevan ihmisen omaiset ovat kaukana tai heillä ei ole mahdollista olla läheisensä luona koko ajan. Aina omaisia ei edes ole.

Leila Övermark ja Sanna Granholm ilmoittautuivat keväällä mukaan vapaaehtoisiksi saattohoitoystäviksi. Molemmat ovat saattohoitaneet läheisiään, Leila Övermark on myös ollut töissä hoivaosastolla. He halusivat mukaan toimintaan omien kokemustensa vuoksi.

– Töissä koin sen, kun ei ehtinyt olla vierellä tarpeeksi. Mieli olisi tehnyt ja käytiinhän siinä usein, mutta koko aikaa ei voinut olla. Nyt voi, Leila Övermark sanoo.

Sanna Granholm oli miehensä vierellä tämän kuollessa 35-vuotiaana. Appivanhemmat kuolivat vuoden sisään siitä. Läheltä ovat lähteneet myös omat vanhemmat ja miehen veli.

– Omassa elämässä ollut niin paljon tätä, että olen ollut saattohoitajana ja tiedän, miltä se läheisistä tuntuu ja että he tarvitsevat tukea. Kai se on jotain sellaista, että haluaa olla apuna ja tukena, sekä läheisille että saattohoidossa olevalle, Sanna Granholm miettii.

”On tärkeää, että siinä vierellä on joku”

Diakoni Marita Kunnari Lappajärven seurakunnasta kertoo, että kun saattohoitopäätös on tehty, saattohoidettavalta ja omaisilta kysytään, haluavatko he saattohoitoystävän.

– Monestihan on niin, että omaiset haluavat olla siinä vierellä, mutta aina se ei ole mahdollista. Jos omainen on kaukana, kun saattohoitopäätös tulee ja tilanne on akuutti, niin on tärkeää, että siinä vierellä on joku, Marita Kunnari sanoo.

Se vähentää mahdollisia syyllisyydentunteita ja epätietoisuutta, mitä jälkeenpäin voi olla. Marita Kunnari

Hän sanoo, että saattohoitoystävä voi olla avuksi monin tavoin.

– Se helpottaa myös hoitohenkilökunnan painetta ja hän voi olla vuorottelemassa omaisten kanssa.

– Kun saattohoidettava kuolee, ystävä voi olla omaisten kuuntelijana. Ja jos omainen ei ole paikalla kun saattohoidettava on kuollut, niin saattohoitoystävä voi kertoa tilanteesta. Se vähentää mahdollisia syyllisyydentunteita ja epätietoisuutta, mitä jälkeenpäin voi olla, Kunnari miettii.

Saattohoitoystävät keventävät hoitohenkilökunnan taakkaa

Lappajärveläisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä Lintukodissa on otettu saattohoitoystävät lämpimästi vastaan.

– Ensin olemme kysyneet omaisilta, että hyväksyvätkö he tämmöisen. Kaikki ovat olleet hyvin kiitollisia ja tykänneet, palveluesimies Kaija Mäntylä kertoo.

Lintukodissa saattohoitoystävää on tarvittu kaksi kertaa ja siellä on järjestetty työnohjausta henkilökunnalle ja saattohoitoystäville. Perehdytystä tarvitaan, että saattohoitoystävät tietävät, miten lähestyä saattohoidossa olevaa.

– Siinä käydään läpi mieliasioita, että tietää mistä alkaa puhua: lapsista, harrastuksista tai muusta mistä he ovat pitäneet. Haluaako, että luetaan tai lauletaan, aika monella on esimerkiksi lempivirsi, Kaija Mäntylä kertoo.

Hän kiittelee, että vapaaehtoisista on paljon apua hoitohenkilökunnalle.

– Nyt he tietävät, että siellä on joku vieressä ja saattohoitoystävä voi hakea hoitajan tarvittaessa.

– Yhä useammin on myös niin, ettei omaisia ole. Tämä on tärkeää, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla yksin.

”Omana itsenä oleminen riittää”

Vaikka Leila Övermark ja Sanna Granholm ovat olleet kuolevan vierellä monta kertaa, he sanovat, ettei siihen koskaan totu. Jokainen tilanne on erilainen, mutta perusasia on sama: tärkeintä on läsnäolo.

– Omana itsenä oleminen riittää. Uskon niin, että jos on halu, niin löytää kyllä sanat ja sen, mitä siinä hetkessä tarvitaan, Sanna Granholm sanoo.

Jos on halu, niin löytää kyllä sanat ja sen, mitä siinä hetkessä tarvitaan. Sanna Granholm

Leila Övermark on kutsuttu kerran saattohoitoystäväksi Lintukotiin. Saattohoidossa ollut henkilö ei ollut hänelle entuudestaan tuttu.

– Odotettiin hänen poikaansa Etelä-Suomesta. Silitin, lauloin ja luin hänelle. Hän oli kovissa kivuissa ja hengitti raskaasti. Jossain vaiheessa hän katsoi minua ja laittoi sitten silmät kiinni ja sitten oli rauhallista. Sitten kun hän nukkui, istuin vain.

Avuksi myös kotiin

Lappajärveläiset ovat lähteneet rohkeasti mukaan uuteen toimintaa, saattohoitoystäviä on jo kymmenen. Toiminta on herättänyt kiinnostusta myös lähikunnissa.

Toistaiseksi saattohoitoystävää on tarvittu palvelukodissa. Saattohoitoystävä Leila Övermark pohtii, että toimintaa voisi viedä koteihinkin.

– Ajattelisin, että tästä voisi olla apua omaisille kotiinkin. Että se omainen voisi vaikka nukkua edes hetken huoletta. Useinhan nämä tilanteet on sellaisia, että siinä on jännitys päällä ympäri vuorokauden.

Italian terveysministerin mukaan nelivuotias italialaistyttö, joka kuoli syyskuussa malariaan, sai tartunnan sairaalassa.

Terveysministeri Beatrice Lorenzin sanoi uutistoimisto AFP:lle, että nyt on suljettu pois se mahdollisuus, että malariaa levittävä hyttynen olisi pistänyt tyttöä.

Tyttö ei ollut matkustanut missään malariariskimaassa. Hän sairastui oltuaan Santa Chiaran sairaalassa Trentossa Pohjois-Italiassa. Sairaalassa oli samaan aikaan malariaa sairastava perhe, joka oli saanut taudin matkalla Burkina Fasossa Länsi-Afrikassa.

Santa Chiaran sairaala on vakuuttanut käyttävänsä ainoastaan kertakäyttöisiä neuloja, mikä sai asiantuntijat ensin pohtimaan, olisiko tyttö voinut saada tartunnan hyttysenpistosta Italian rannikolla.

Uudet testitulokset kuitenkin osoittavat, että Burkina Fasossa sairastuneen perheen ja tytön malariat olivat samaa kantaa. Se tarkoittaa, että tauti todennäköisesti tarttui muista malariapotilaista tyttöön inhimillisen virheen vuoksi – esimerkiksi käytetystä neulasta.

– Tämä vaikuttaa lohduttavalta, sillä se tarkoittaa, että meillä ei ole malariaa kantavia hyttysiä, Lorenzin sanoi lauantaina AFP:n mukaan.

Vielä 1800-luvulla malaria oli Italiassa yleinen, erityisesti maan keski- ja eteläosissa. Ajatus siitä, että sairaus voisi olla palaamassa, on pelästyttänyt italialaisia.

Malariahyttysiä hävitettiin 1900-luvulla esimerkiksi kuivattamalla suoalueita. Maailman terveysjärjestö WHO julisti malarian hävinneen Italiasta vuonna 1970.

Lue myös:

Pikkutytön malariakuolema hämmentää Italiassa

Sormet tanssivat näppäimistöllä. Tietokoneen näytöllä pelin valintakiekko pyörii villisti, kun pelaaja etsii tehtävään sopivaa asetta. Kuulokkeista välittyvät pelimaailman äänet. On laskettu, että maailman huiput e-urheilussa pystyvät antamaan käskyjä näppäimistön ja hiiren kautta jopa kymmenen kertaa sekunnissa. Nouseva jännitys ja valmistautuminen ovat aistittavissa peliä seuraavallekin; pelaaja putoaa taivaalta yhtä aikaa 99 muun pelaajan kanssa kohti saarta, jossa alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.

Tornion pelitalo Serverissä moni nuori pelaa yhtä tämän hetken suosikkipeleistä. PUBG eli PlayerUnknown’s Battlegrounds on massiivinen monen pelaajan verkkopeli. Voi olla, että parin viikon päästä suosikiksi nousee jokin toinen peli. Pääasia ei vaikuta niinkään olevan se mitä pelataan, vaan se, että päästään pelaamaan yhdessä. Vuoden aikana Tornioon on hankittu uudet pelitietokoneet kaikilla herkuilla.

Harva vanhempi huolestuu jos lapsi lukee kuusi tuntia päivässä. Marko Pesonen

Pelitalo tarjoaa nuorille 45 minuutin pelivuoroja, jonka aikana ehtii yleensä pelata yhden matsin. Aluksi osa nuorista on saattanut tulla vain pelaamaan, mutta löytänyt kavereita ja paikan missä hengata. Pelitalo Serverin hanketyöntekijä Marko Pesonen sanoo, että nuoret kaipaavat ennen kaikkea tilaa, jossa pelata yhdessä.

– Olemme tavoittaneet nuoria, jotka eivät muuten nuorisotiloilla kävisi, aina syrjäkyliltä asti. Haluamme, että pelaaminen nähtäisiin harrastuksena ja ehkä joillekin myös ammattina tulevaisuudessa, Pesonen sanoo.

Pelitalon tavoitteena on pelisivistys ja -kasvatus. Osa nuorista on perustanut myös elektronisen urheilun joukkueen ja treenaa Serverin tiloissa tavoitteellisesti.

– Harva vanhempi huolestuu jos lapsi lukee kuusi tuntia päivässä mutta jos hän pelaa strategiapeliä kavereiden kanssa, se nähdään jotenkin huonompana ja kaikkea muuta poisvievänä, Pesonen sanoo.

Pelitalo Serverin luottopelaaja 16-vuotias Iivo Setälä pelaa pasianssia nuorisotalolla. Ihan oikeilla korteilla. Setälää kiinnostavat kaikki pelit ja pelaaminen. Serveri saa nuorelta kehuja: on paikka missä sosialisoitua edes jotenkuten.

– Pelaajille ei ole paikkoja mihin mennä pelaamaan yhdessä kavereiden kanssa, pitää joko raahata omat koneet kaverin luokse tai sitten pelata netissä, Setälä sanoo.

Pelaamisesta riidellään kotona

Peliraivarit. Useille vanhemmille tuttu tilanne. Lapsi ei haluakaan pitää sovituista säännöistä kiinni eikä noudattaa vanhemman käskyä lopettaa pitkään jatkunut pelaaminen. Vielä minuutti! Vielä vähän. Vielä kerran. Osa vanhemmista pelkää, tai haluaa välttää pelaamisen rajoittamista, koska lapsen raivokohtaukset voivat olla niin kiivaita. Esimerkiksi Kemin perheneuvolasta ja useista kansallisista auttavista tahoista vahvistetaan: pelaaminen aiheuttaa perheissä paljon riitoja.

Isovelikin on pelannut pienestä pitäen ja äiti on enimmäkseen ehtinyt huutaa jo hänelle, mulle ei tuu yhtä paljon. Onneksi. Iivo Setälä

Pelaaminen on suosittua ja varsinkin mobiililaitteilla pelaaminen on lisääntynyt. Viimeisin Tampereen yliopiston laatima pelaajabarometri on vuodelta 2015. Siitä käy ilmi, että yli puolet 10–19-vuotiaista nuorista pelaa digitaalista viihdepeliä päivittäin. Vain 1,5 prosenttia vastanneista ei pelaa digitaalisia viihdepelejä lainkaan.

Jos huomioidaan kaikki pelimuodot, suomalaisista 97,4 prosenttia pelaa ainakin jotakin peliä satunnaisesti. Ensimmäistä kertaa vuonna 2015 selvitettiin myös peliongelmien yleisyyttä. Suurin osa vastanneista ilmoitti, ettei kokenut ongelmia pelaamisesta. Ajankäyttöongelmia kertoi kohdanneensa 1,5 prosenttia vastaajista.

Riitaa kyllä tulee, sen nuoret sanovat ääneen. Tornion pelitalo Serverin 16-vuotias luottopelaaja Iivo Setälä kertoo, että huomauttamista pelaamisesta tulee varsinkin lähellä nukkumaanmenoaikaa.

– Isovelikin on pelannut pienestä pitäen ja äiti on enimmäkseen ehtinyt huutaa jo hänelle. Mulle ei tule yhtä paljon huutoa. Onneksi, Setälä sanoo.

Kysy nuorelta itseltään, miksi hän pelaa

Lokakuun alussa julkaistiin terveystieteiden maisteri Niko Männikön väitöskirja nuorten ongelmapelaamisesta. Tutkimus tuli tarpeeseen, sillä tutkimuksia pelien haitoista ei Suomessa ole juuri tehty. Tutkimuksen eräs tulos oli, että lähes joka kymmenes digipelejä pelaava nuori kärsii ongelmapelaamiseen liittyvistä oireista. Dramaattisista otsikoista ja tuloksesta moni ehti huolestua, mutta pelimaailmaa seuraavat myös ihmettelevät karua tulosta. Se poikkeaa esimerkiksi viimeisimmän pelaajabarometrin tuloksesta täysin.

Itsekin nuorten pelaamisesta väitöskirjan tehnyt Mikko Meriläinen analysoi blogissaan Männikön tutkimustuloksia. Meriläisen mukaan tutkija itse kehottaa varovaisuuteen tuloksen tulkinnassa ja että ongelmapelaajien määrä on korkea, koska kyseessä on riskiryhmä.

Radio Suomen Ajantasan vieraana keskiviikkona vierailleen Meriläisen Helsingin yliopiston väitöskirja on parhaillaan tarkastuksessa. Meriläinen tarkastelee tutkimuksessaan nuorten pelaamista. Hän tiivistää väitöskirjansa näin: Kysy nuorelta itseltään, miksi hän pelaa.

Mitä nuoret vastaavat? Tornion Serverin luottopelaajat 16-vuotias Iivo Setälä ja 13-vuotias Atte Räisänen vastaavat samalla tavalla kuin moni muukin – pelaaminen on hauskaa.

– Pystyy pakenemaan tosimaailmasta virtuaalimaailmaan. Pelaaminen auttaa unohtamaan huolet, jos vaikka oikeassa maailmassa ei kaikki asiat ole niin hyvin kuin haluaisi. Pääsee uppoutumaan pelimaailmaan, Setälä jatkaa.

Nuoret sanovat myös, että pelaamisesta tulee parempi mieli ja pelit kehittävät esimerkiksi tarkkuutta tai refleksejä.

Pelaamiseen liittyy paljon ennakkoluuloja. Meriläisen mukaan myös shokkiuutisointi voi kasvattaa ennakkoluuloja.

– Isoksi osaksi kyse on sukupolvien välisestä kuilusta, Meriläinen tiivistää.

Moni aikuinen on kaappipelaaja

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä ja pohjoista peliviikkoa. Eri puolilla Suomea on kymmeniä pelaamiseen ja pelikasvatukseen liittyviä tapahtumia. Suurin tapahtuma on Helsingissä viikonloppuna järjestettävät GameXpo-messut.

Pikkuhiljaa sukupolvien välinen kuilu on kaventumassa. Tapahtumat lisäävät tietoisuutta, peliala kasvaa ja suomalaiset tekevät kovaa tulosta e-urheilussa.

Meriläisen mukaan tulisi puhua enemmän aikuisten pelaamisesta. Moni aikuinen on kaappipelaaja.

– Siitä ei välttämättä puhuta, saatetaan hävetä tai pitää lapsellisena touhuna. Ei ole kuitenkaan tarvetta antaa pelaamisen leimautua lasten ja nuorten harrastukseksi, Meriläinen sanoo.

Digitaalista peliriippuvuutta ei virallisesti ole olemassa. Ainakaan sitä ei voida diagnosoida. Sen laittamista viralliseen diagnoosiluokitukseen harkitaan parhaillaan. Peliriippuvaisille lapsille on kuitenkin olemassa esimerkiksi Yhdysvalloissa omia katkaisuhoitoja. Helsingin Sanomat vieraili myös Etelä-Korean vieroitusleirillä, jossa kännykät pidetään lukkojen takana. Riippuvuutta aiheuttavat netti, älypuhelimet ja pelaaminen. Myös Suomessa toimii vertaistukiryhmä VIP-pelaajat, jotka pyrkivät vähentämään pelikoneilla vietettyä aikaa.

Vauvakin voi jäädä "koukkuun"

Vanhempien on syytä miettiä nuorten pelaamista. Kohtuullista pelaamista on kuitenkin vaikea määritellä. Puhutaan ruutuajasta ja minuuttimääristä, mutta moni asiantuntija olisi valmis heittämään ruutuaika-käsitykset roskiin.

Vanhempien läsnäoloa ja ohjeita lapsen pelaamiseen ja netinkäyttöön tarvitaan munakelloa enemmän. Toisaalta varsinkin kun kyse on pikkulapsista, ruutuajalla on suurempi merkitys. Näin arvioi neurobiolologi, tiedetoimittaja ja kahden pojan äiti Tiina Huttu. Huttu on kirjoittanut tiedetoimittaja Kirsi Heikkisen kanssa kirjan Pää edellä. Kirjassa puhutaan ruutuajasta ja naama-ajasta ja siitä, että ruutua ei pidä käyttää viihdykeautomaattina.

Suomessa annettu epävirallinen suositus ruutuaikaan on noin kaksi tuntia. Hutun mukaan puhutaan eräänlaisesta turvarajasta. Tarkoitus on ennaltaehkäistä liiallisen digitaalisen pelaamisen haittoja lapsilla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa mediankäyttöön on annettu tarkat suositukset.

Yhdysvaltalaisen lääkärijärjestö American Academy of Pediatricsin (AAP) määrittämissä lasten mediakäyttösuosituksissa 2–5-vuotiaiden lasten ruutuaika tulisi rajoittaa yhteen tuntiin. Kouluikäisille lapsille ei mainita aikarajoja.

– Yhdysvalloissa alle puolitoistavuotiaalle ei suositella ollenkaan ruudun käyttöä, Huttu toteaa.

Voi tuntua nipottamiselta. Esimerkiksi tabletilta tai älypuhelimelta voidaan katsoa kuvia tai ottaa puhe- ja kuvayhteys kaukana asuvaan isovanhempaan. Huttu toteaakin, että on syytä kiinnittää huomiota enemmän laatuun kuin määrään. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän on sellaisia tarpeita ja opittavaa, joissa ruutu ei voi auttaa.

– Mitä ruutuaika korvaa lapsen elämässä? Jos ajatellaan pienen 2–5-vuotiaan lapsen päivää, josta päiväkodin, ruokailun ja nukkumisen jälkeen jää 3–4 tuntia vapaa-aikaa. Tästä vaikkapa tunti ruutuaikaa on jo aika paljon, Huttu arvioi.

Lapsen tarpeita ovat naama-aika vanhempien kanssa ja vuorovaikutus oikean maailman kanssa. Huttu sanoo suoraan, että alle puolitoistavuotias ei erityisesti hyödy esimerkiksi tabletilla pelaamisesta. 2–5-vuotiaille voi olla oppimishyötyjä, varsinkin jos laitetta käytetään yhdessä vanhemman kanssa. Vanhempaa tarvitaan linkiksi ruudun ja todellisuuden välillä.

– On tutkimuksia, että alle 2,5-vuotias ei pysty täysin yhdistämään ruudulta näkemäänsä tosielämään. Lapsi ei esimerkiksi opi pelkästään ruudulta katsomalla, mikä on omena, vaan omenaa pitää myös koskea ja maistaa, Huttu sanoo.

"Pelit tarjoavat pikapalkintoja, joihin toiset jäävät helpommin koukkuun"

Puhe pelaamisen rajoittamisesta ja haitoista leimaa puhujan helposti digiänkyräksi, joka ei tajua ollenkaan hyötyjä. Hyötyjä on paljon, mutta on myös haittoja. Neurobiologi Tiina Huttu toteaa, että haittoja ei vielä tiedetä ja siksi tietty varovaisuus olisi tärkeää, etenkin lasten kanssa.

Pelit ovat aikasyöppö. Alle 7-vuotiaalla ei ole vielä keinoja itse ajatella omaa pitkän tähtäimen etuaan. Siinä Hutun mukaan vanhemman ja aikuisen roolilla on merkitystä. Lapsi elää hetkessä ja vasta opettelee itsehillintää, oman toiminnan ohjaamista ja säätelyä. Lapsi ei välttämättä itse pysty rajoittamaan omaa pelaamistaan tai pysymään kohtuudessa. Siinä tarvitaan aikuisen apua.

– Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Pelit tarjoavat pikapalkintoja, joihin toiset jäävät helpommin koukkuun, Huttu sanoo.

Jokainen jotakin peliä kännykällä, konsolilla, tietokoneella tai tabletilla pelannut tietää, miten koukuttavaa se voi olla. Taso toisensa perään, hedelmä, kolikko ja timantti kerrallaan. Strategiapeleissä taistellaan asein, puretaan pommeja tai kamppaillaan eloonjäämisestä.

Kaikki, mihin lapsi aikansa käyttää vaikuttaa aivoihin. Tiina Huttu

Peli antaa hetken palkinnon, josta tulee mielihyväryöppy. Pelaamisen koukuttavuus perustuu motivaatio- ja palkintojärjestelmään aivoissa. Mekanismi tunnetaan vielä huonosti. Motivaatio- ja palkintojärjestelmän tehtävä on varmistaa ihmisen hengissä säilymisen kannalta olennaisia toimintoja, joita ovat muun muassa syöminen tai lisääntymisen kannalta seksi. Aivot koukuttuvat helposti varsinkin uusiin asioihin ja pelit tarjoavat aivoille valtavasti herkkuja audiovisuaalisuudellaan.

– Pelit kaappaavat helposti lapsen huomion. Se voi ylivirittää aistialueita. Lapsi kykenee itse vielä huonosti säätelemään huomionohjaustaan. Varsinkin kun peli tarjoaa koko ajan jännitystä ja koukuttavia palkintoja, jotka lypsävät aivoissa mielihyväyhdiste dopamiinia, Huttu sanoo.

On tutkittu, että jo 1-vuotias voi assosioida ruudun mielihyvään. Huttu nostaa esimerkiksi lahjojen avausvideot.

– Ne uppoaa taaperoihin kuin häkä, kun lahjapaketista löytyy ihana lelu.

Digiänkyrä kysyy: Minkä arvomaailman valitsemme?

Mitä digitaalisuus, videoiden ja pelien ihmeellinen ja ihana maailma aiheuttaa motivaatiojärjestelmälle tulevaisuudessa? Kukaan ei tiedä. Oikea maailma on melko tylsä, eikä ollenkaan niin nopea ja jännittävä kuin ruudun kautta katsottuna ja koettuna.

– Oppiiko lapsi pitämään huomiota yllä tylsemmässä puuhassa tai tottuuko motivaatiojärjestelmä vain sellaiseen, joka toteutuu pelkästään virtuaalisesti. Voidaan myös kysyä, onko tämä paha asia. Mihin me olemme menossa ja mihin haluamme mennä? Nämä ovat isoja kysymyksiä, mikä on hyvä ja mikä paha. Kaikki, mihin lapsi aikansa käyttää vaikuttaa aivoihin, neurobiologi Tiina Huttu toteaa.

Kysymys on arvovalinnasta. Kukaan ei tiedä, minkälaisia aivoja tarvitaan pärjäämiseen 20 vuoden päästä tai minkälaiseksi maailma on muuttumassa. Hutun mukaan harkintaa tarvitaan.

– Puhutaanko digiloikasta vai pyritäänkö esimerkiksi rajoittamaan erityisesti kaupallisen median ja viihteen vyöryä, jota tehdään isolla rahalla houkuttelevaksi ja koukuttavaksi. Kilpailu on mieletöntä ja peleihin ujutetaan tutkittuja kikkoja, jotta sitä halutaan pelata paljon ja käyttää aikaa paljon. Erityisesti siitä olisin huolissani.

Paperiliiton määräämä ylityökielto on johtanut paperikoneen alasajoon UPM:n Tervasaaren tehtaalla Valkeakoskella Pirkanmaalla lauantaiaamuna, kertoo metsäteollisuusyhtiö UPM. Yhtiön mukaan sen erikoispaperia valmistavalla koneella on vahva tilauskanta.

Erikoispaperiliiketoimintayksikön johtaja Petri Hakanen pitää liiton toimintaa lyhytnäköisenä.

– Paperiliiton päätökset eivät paranna paikallisen sopimisen edellytyksiä ja Tervasaaren asemaa, kun kilpaillaan kehittämishankkeista, Hakanen sanoo.

Metsäteollisuus ry ja Paperiliitto ry jatkavat neuvottelupöydässä maanantaina. Metsäteollisuus on esittänyt, että Paperiliitto luopuisi muun muassa ylityökiellosta neuvotteluilmapiirin turvaamiseksi.

Lue myös:

Paperiliitto päätti palata neuvotteluihin – työehtojen hierominen jatkuu maanantaina

Niin Metsä vastaa kuin Paperiliitto sinne huutaa – vai toisin päin?

– Kerrankin politiikassa kaikki puhuvat totta, Jukka Lindström lukee käsikirjoitusta.

Hän puhuu ympärillään olevalle Noin viikon uutiset –satiiriohjelman käsikirjoitustiimille Ylen kuvausstudiolla Pasilassa. Viikon tärkeimpiä uutisia ruotivan ohjelman ensimmäiset harjoitukset on käyty läpi. Nyt käsikirjoitusta korjaillaan koomikon suuhun sopivaksi.

Studioyleisön saapuessa sisään Lindström poistuu viimeisteltäväksi maskiin.

– Jukka on vihdoin saatu meikattua mieheksi, yleisöä lämmitellyt stand up -koomikko huutaa mikkiin.

Jukka Lindström istuu juontopöydän taakse aplodien saattelemana. Kolmen ja puolen vuoden ajan Lindström on tiiminsä kanssa syynännyt tarkasti läpi kaikki suomalaisten kärkipoliitikkojen sanomiset. Sillä on ollut yllättävä seuraus: hän on huomannut, että poliitikot ovat oikeasti ihan fiksuja tyyppejä.

Koomikon ehdoilla

Kun Jukka Lindström saapui harjoittelijaksi Ylen Radiouutisiin vuonna 2002, hänet ristittiin Ridgeksi. Tumman ja komean nuorukaisen arveltiin siirtyvän pian televisioon. Toisin kävi. Radiouutisissa vierähti kahdeksan vuotta ja YleX-kanavan Etusivu-ajankohtaisohjelmassa kolme.

Lindström oli tehnyt stand up –koomikon keikkoja työn ohessa vuodesta 2005 lähtien. Toimittajan ja koomikon taidot veivät hänet mukaan YleLeaks-satiiriohjelmaan. Sen jälkeen hänelle tarjottiin mahdollisuutta tehdä omaa show’ta.

Lindström lähti mukaan tietyin ehdoin.

– Tv-ohjelman piti tapahtua minun komiikkani ja ilmaisutapani ehdoilla. On tosi vaikea mennä telkkariin stand up -koomikkona tekemään jotain, joka on vastoin omaa ilmaisua. Se on vielä typerämpää, jos ihmiset tulevat katsomaan sua keikoille livenä, että hei tämähän on ihan eri tyyppi.

Noin viikon uutiset oli aluksi tempoltaan liian hidas. Vuosien aikana oma vauhdikas rytmi on löytynyt. Ensimmäisen vuoden jälkeen myös yleisö löysi ohjelman. Tämän vuoden alussa Noin viikon uutiset palkittiin parhaan komedia- ja sketsiohjelman Kultainen Venla -palkinnolla.

Ohjelma sai alkuvuodesta myös kansainvälistä huomiota, kun se julkaisi presidentti Donald Trumpille irvailevan America First, Finland Second -videon. Se on katsottu YouTubessa yli 1,6 miljoonaa kertaa.

Politiikka naurattaa jälleen

Stand upin synnyinmaassa Yhdysvalloissa koomikoilla on nyt ongelma. Se on presidentti Donald Trump. Luulisi, että ajattelemattomista heitoista ja twiiteistä syntyisi huumoria vaikka millä mitalla. Ongelma on, että vaikka materiaalia tulee, sitä tulee liian nopeasti. Vitsi vanhenee päivässä.

Presidentin perässä pysyvät korkeintaan joka arkipäivä tulevat talk show’t. Vitseistä ärsyyntynyt Trump haukkuu heti ohjelmat ja koomikot vitsailevat lisää. Syntyy loputon kierre, jonka ansiosta presidentti pysyy otsikoissa koko ajan. Onko tämä kaikki vain Trumpin ovelaa mediapeliä? Kenties.

Jukka Lindströmin mielestä suomalainen poliittinen satiiri on kesyä verrattuna Yhdysvaltoihin. Täällä poliitikoille irvailevia ohjelmiakin on suhteellisen vähän. Noin viikon uutisten lisäksi Maikkarilla pyörii Pelimies. Helsingin Sanomien Uutisraportti lopetti tänä vuonna.

Poliittinen huumori on kuitenkin alkanut jälleen kiinnostaa yleisöä. Jukka Lindström muistelee, että vielä 2000-luvun alkupuolella stand up -yleisö käpertyi hiljaiseksi, kun hän alkoi puhua politiikasta. Neljän viime vuoden aikana poliittisia vitsejä on jopa alettu odottaa.

– Yhtenä syynä näen perussuomalaisten nousun, joka virkisti poliittista keskustelua. Toinen oli Pekka Haaviston presidenttiehdokkuus vuonna 2012. Yhtäkkiä kaikki alkoivat kertoa Facebookissa, ketä he aikovat äänestää. Se ei ollut hirvittävän tyypillistä Suomessa. Poliittinen keskustelu tuntuu nyt sallitummalta.

Poliittinen satiiri vaikuttaa kelpaavan myös itse poliitikoille. Jukka Lindström ei ole saanut heiltä kertaakaan suoraa negatiivista palautetta.

– He ymmärtävät, että kyse on leikistä. Ja tässä ajassa poliitikkokaan ei halua leimautua huumorintajuttomaksi.

Usean vuoden työrupeama Noin viikon uutisissa on muuttanut Jukka Lindströmin suhtautumista poliitikoihin. Tiheällä kammalla läpikäydyt uutiset tuottavat odotettua vähemmän vitsailtavaa. Koomikko arvostaa poliitikkoja aiempaa enemmän.

– Meidän poliitikot ovat yllättävänkin osaavia, harvinaisen fiksuja ja vielä huumorintajuisia, perkeleet! Lindström nauraa.

Kuka saa vitsailla?

Jukka Lindström tykittää tekstiä pökerryttävällä vauhdilla Noin viikon uutisten nauhoituksissa. Tämän viikon pääaiheina ovat maakuntauudistus ja sote-palveluiden valinnanvapaus sekä presidentinvaalit. Lindström käy dialogia uutisvideoiden ja -kuvien kanssa.

Pelko on isompi kuin pamaus, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo valinnanvapaudesta uutispätkässä. Lindström vääntää vitsin lopulta vessareissuun intialaisen aterian jälkeen. Yleisö nauraa kippurassa.

Kun urheilumanageri Aleksi Valavuori julkaisi viime vuonna Twitterissä homoja loukkaavia kirjoituksia, siitä syntyi kohu ja mies sai potkut. Valavuori kertoi myöhemmin, että tarkoituksena oli vitsailla. Sosiaalinen media oli väärä paikka vitsille, katuva Valavuori totesi äskettäin Ylen Sananvapausillassa.

Jos samankaltaisen vitsin olisi heittänyt Jukka Lindström, asia olisi saattanut olla toinen. Koomikko voi roolissaan heittää rajuakin läppää toisin kuin poliitikko tai joku muu julkisuuden henkilö.

Sosiaalinen media on kuitenkin saanut myös koomikot varovaisemmiksi.

– Se on tuonut hirvittävän tiukan sosiaalisen kontrollin, mitä saa sanoa ja mitä sanoja saa käyttää. Ihmisiä kytätään. Se vaikeuttaa koomikon töitä, jos se ulottuu stand up -klubeille saakka.

– Minua on viime aikoina alkanut ärsyttää se, että kaikki tulkitaan sen pahimman kautta. Joskus voisi olla vaan, että no joo, olipa huono vitsi ja antaa olla, Lindström sanoo.

Mistä saa vitsailla?

Yhdysvalloissa koomikot vitsailevat rajusti eri roduista, mutta seksivitsit saavat yleisön kohahtamaan. Suomessa asia on toisin päin. Täällä navan alle menevillä jutuilla yleisön saa hekottamaan melko varmasti.

Mutta suomalainen yhteiskunta muuttuu ja samalla myös huumori. Jukka Lindströmin mukaan suurin muutos on tapahtunut vähemmistöistä vitsailussa. Vielä kymmenen vuotta sitten stand up -klubeilla saattoi kuulla vitsejä, jotka olivat selkeän rasistisia.

– Kun tietyt asiat, kuten maahanmuuttajat, nousevat yhteiskunnalliseen keskusteluun, vähemmistöistä vitsailussa pitää olla hirvittävän paljon taitavampi. Kun alkaa puhua maahanmuuttajista, yleisö haluaa tietää, kenen puolella olet. Jos yleisö tajuaa, että et ole menossa rasismisuuntaan, sitten se on ok.

Mutta ei se mene aina putkeen kokeneellakaan koomikolla.

– Kerran aloitin sillä, että haluaisin puhua vähän feminismistä. Eturivissä oli parikymppinen jäbä, joka veti henkeä sisään naama irvessä. Luulin, että ihmisillä olisi selkeä jaettu käsitys siitä, mitä feminismi on. Kaikki kuitenkin näkevät asian eri tavoin. Vitsin alku piti kääntää siten, että kaikki te siellä yleisössä vetäydytte, kun alan puhua feminismistä.

Mistä suomalainen saa sitten vitsailla? Lindströmin mielestä melkein mistä vaan. Jokainen voi kokeilla, missä menee oman huumorin rajat.

– Voi tehdä sellaisen kokeen itselleen, että mistä aiheista en keskustelisi joulupöydässä appivanhempieni kanssa.

Anttiholmat

Noin viikon uutisten nauhoitus on päättynyt ja Lindström poistuu studiosta aplodien kera.

Pian koomikko poistuu myös ruudusta. Hän on päättänyt lopettaa ohjelmassa kolmen ja puolen vuoden jälkeen. Ajankohta on luonnollinen, sillä hänen perheensä muuttaa ulkomaille pariksi vuodeksi.

Kun näyttelijä Antti Holma lähti Suomesta miltei ovet paukkuen Lontooseen, hän palasi kotimaahansa melko pian tekemään keikkatöitä.

– Silloin kun mä aloitin, päätin, että jos Antti Holma näyttelee joskus Cheekiä elokuvassa, niin silloin mä muutan pois Suomesta. Vitsi! Lindström hekottaa.

Holman tähdittämä Cheek-elokuva tulee ensi-iltaan vuoden alussa.

Koomikko nauraa nyt sille, että hän itse tekee anttiholmat. Lindström palaa Suomeen jo maaliskuussa tekemään stand up -kiertueen kollegoidensa kanssa.

Tarkkoja jatkosuunnitelmia ei kuitenkaan ole. Lindström haluaa keskittyä stand upiin, mutta myös toimittajan hommat kiinnostaisivat. Hän päätyy pohtimaan, mitä toimittajan töitä hän voisi jatkossa tehdä, sillä hänet liitetään nyt niin vahvasti Noin viikon uutisiin. Ehkä talk show’ta tai jotain radiossa.

– Hitto, en ole tajunnutkaan, että olen sulkenut pois itseltäni yhden työmahdollisuuden. En voisi lukea Tv-uutisia. Sitä ei uskoisi kukaan, koomikko nauraa.

Noin viikon uutiset

Valtakunnansovittelija Minna Helle kertoo Twitterissä, että sähköalan riitaan on annettu sovintoehdotus. Helteen mukaan Sähköliitto ja Teknologiateollisuus vastaavat ehdotukseen sunnuntaina klo 19.

Valtakunnansovittelijan toimiston nettisivuilla julkaistun tiedotteen mukaan neuvottelujen osapuolet Sähköalojen ammattiliitto ry sekä Teknologiateollisuus ry voivat joko hyväksyä tai hylätä sovintoehdotuksen.

Helle suosittelee osapuolille sovintoehdotuksen hyväksymistä.

– Riidan pitkittyminen ei lisää ratkaisumahdollisuuksia, vaan päinvastoin hankaloittaa sovun löytymistä, Helle arvioi tiedotteessaan.

Sähköliitto: "Hyvässä ja rakentavassa hengessä"

Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti vastasi Yle Uutisten puheluun sovintoesitykseen johtaneen rankan neuvottelupäivän jälkeen aamuyöllä noin klo 1.35.

– Odotamme juuri ruokaa, Väntti kertoi helsinkiläisestä ravintolasta.

Hänen mukaansa lauantain neuvotteluihin tultiin "valoisin ja neuvotteluhaluisin mielin" tietäen, että käsiteltävät asiat ovat vaikeita. Riidassa on ollut kyse muun muassa sähköalan työntekijöiden neuvotteluoikeuksista teknologiateollisuuden toimialalla. Lue lisää riidan taustoista tästä.

– Voin sanoa, että neuvottelut etenivät valtakunnansovittelijan johdolla hyvässä ja rakentavassa hengessä ja saimme sovintoehdotuksen, Väntti kertoi.

– Positiivisiakin piirteitä ja näkemysten lähentymistä on ollut tänään keskusteluissa. Nyt pallo siirtyy sähköliiton päättäjille, jotka arvioivat esitystä.

Yle Uutiset yritti tavoittaa kommenttia varten myös Teknologiateollisuuden neuvottelujohtajaa Pekka Kärkkäistä, mutta hänen puhelimeensa ei saatu yhteyttä aamuyöllä.

Suomessa ensi viikolla vieraileva Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis teki vaikutuksen puolustusministeri Jussi Niinistöön Washingtonissa järjestetyssä tapaamisessa viime keväänä.

Niinistö kertoi tuolloin Ylelle, että Mattis oli hyvin perillä Suomen asioista.

Hän kehui Niinistön mukaan Suomen yleistä asevelvollisuutta ja sitoutumista oman maan puolustukseen. Samoin hän oli kertonut arvostavansa tuolloin vielä perusteilla ollutta uutta hybridiuhkien keskusta.

Hän oli kertonut myös käyneensä opiskeluaikanaan läpi talvisodan taktiikoita.

Hullu koira ja soturimunkki

67-vuotias Mattis tunnetaan yhtensä sukupolvensa vaikutusvaltaisimmista sotilasjohtajista.

Eläköitynyt merijalkaväen kenraali on toiminut sotilasliitto Natossa ja vastannut Yhdysvaltain joukoista Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Mattisilla on myös taistelukenttäkokemusta Irakista ja Afganistanista. Niiltä ajoilta on peräisin liikanimi Mad Dog, eli Hullu koira.

Entisten alaisten mukaan hän saattoi olla keskellä yötä etulinjassa sotilaiden kanssa.

Tosin hän ansaitsi palvelusaikana toisenkin lempinimen, Warrior Monk, soturimunkki. Hänen entisen huonetoverinsa mukaan Mattis ei käyttänyt alkoholia eikä hänellä ollut juuri sosiaalista elämää.

– En ole koskaan tuntenut ihmistä, jolla olisi yhtä kova itsekuri, huonetoveri kertoo New Yorker -lehden tekemässä Mattisin laajassa henkilökuvassa.

19-vuotiaana merijalkaväkeen värväytynyt Mattis ei ole koskaan mennyt naimisiin eikä hänellä ole lapsia. Hänen kerrotaan omistautuneen täysin uralleen ja ahmivan sotahistoriallista kirjallisuutta.

Tarkkuuden ja jäyhyyden lisäksi Mattis on tunnettu lennokkaista lausunnoistaan tai "mattisismeista", kuvailee BBC. Sellaisista kuten "Ei ole mitään parempaa kuin, että sinua kohti ammutaan eikö osuta. Se on mahtavaa." Näitä sitaatteja jaetaan yhä Twitterissä.

Ei luota Iraniin

Ulkopolitiikassa Mattis tunnetaan ehkä parhaiten epäluottamuksesta Iraniin.

New Yorker epäilee, että erimielisyydet Iran-kysymyksessä johtivat lopulta Mattsin ennenaikaiseen eläköitymiseen Obaman kaudella vuonna 2013. Tämä puolestaan saattoi lopulta toimia Mattisin eduksi, kun Trump etsi itselleen puolustusministeriä.

Trumpin hallinto on kärkkäästi arvostellut Iranin kanssa Barack Obaman kaudella tehtyä ydinsopimusta.

Noin kuukausi sitten Mattis kuitenkin sanoi senaatin kuulemisessa, että Iran-sopimus on Yhdysvaltojen etujen mukainen. Lausunto lievensi pelkoa jopa sodasta, jos presidentti Trump suunnittelisi Yhdysvaltojen irrottamista ydinsopimuksesta.

Lue myös:

Presidentti Niinistö tapaa Yhdysvaltain puolustusministerin maanantaina

Puolustusministeri Niinistö pitää suursotaharjoituksen tarvetta Suomelle ilmeisenä – "Avun vastaanottamista syytä harjoitella"

Oranssivalkoinen Hemppa nököttää limppuasennossa keskellä keittiön pöytää. Tämä kollipoika selvästi tietää arvonsa.

– Se ei pelkää ketään, eikä mitään, valitettavasti, kertoo kotikissa Hempan emäntä, Pirjo Mikkonen.

Hemppa onkin joskus aiemmassa elämässään loukannut takapäänsä jossain, mutta liikkuu silti ketterästi lumipeitteen päälle jääneitä keltaisia lehtiä saalistaen. Muuten Hemppa ei pyydystä kuin valmiiksi tarjottua ruokaa kupista.

Hempan aiempi elämä, ennen kuin se reilut kaksi vuotta sitten muutti Orivedeltä löytöeläintalosta Mikkosen luo Savonlinnaan, on arvoitus. Hemppa oli tullut hylätyksi, kohtalo, jonka jopa 20 000 kotikissaa kokee vuosittain. Arvoitus on myös Hempan ikä, mutta ihan nuori se ei enää ole.

Muutaman kuukauden kollikissa etsi uutta kotia ja keräsi ihasteluja Facebookissa. Pirjo Mikkonen oli yksi ihastelijoista.

– Näin Hempasta jopa unta. Ajattelin, että ei ole mitään järkeä lähteä hakemaan kissaa monen sadan kilometrin päästä, kun kotia vailla olevia on lähempänäkin. Mutta lähdin kuitenkin katsomaan sitä.

Pirjo Mikkonen huomasi heti, että Hempalla oli monenlaista fyysistä vaivaa, astmaa, revityt korvat ja aristava takaselän seutu. Hemppa hurmasi niistä huolimatta Pirjon ja muutti Savonlinnaan, järven rannalle. Hännänaluspallerot jäivät eläinlääkärin pöydälle, kollia Hempassa on enää posket.

Pirjo Mikkonen on ollut ikänsä eläinrakas, erityisesti kissat ja hevoset ovat hänen sydäntään lähellä. Koirille hän on allerginen, mutta tyttären rottweiler Paavo vierailee silti säännöllisesti – ja on ainoa eläin, jonka myös Hemppa sietää reviirillään.

Hemppa on hupia ja hyvää mieltä nettikuonan keskellä, mutta Pirjo Mikkosella on Hempalle myös erikoistehtävä.

– Melkein kaikki jutut ja ohjelmat, joita kissoista tehdään, käsittelevät rotukissoja. Annetaan se käsitys, että vain rotukissa on arvokas. Haluan tuoda Hempan kautta esille, että maatiaiskissa on yhtä tärkeä.

Etenkin aikuisia kissoja hylätään ja niiden on vaikea löytää uutta kotia.

– Tehtäisiinpä juttu niistä kissanhylkääjistä, millaisia ihmisiä ne oikein ovat, Pirjo Mikkonen kyselee.

Annetaan se käsitys, että vain rotukissa on arvokas. Haluan tuoda Hempan kautta esille, että maatiaiskissa on yhtä tärkeä. Pirjo Mikkonen

Elämä kulkee Lehtiniemessä tavanomaisia latuja. Kun Mikkonen tekee pihatöitä, Hemppa on työnjohtajana. Kun emäntä pulahtaa uimaan, kissa vahtii laiturilla. Kaikesta tästä Mikkonen ottaa kuvia ja kirjoittelee kuulumisia Hempan Facebook-sivulle.

– Hempalla oli löytöeläinajoilta paljon ihmisystäviä, jotka halusivat kuulla sen uudesta elämästä. Kun puolen vuoden ajan olin välittänyt kuulumisia yksityisviesteillä, annoin periksi ja avasin Hempalle oman sivun.

Nyt kun Hemppa käy tarpeillaan, eläinlääkärissä tai muuten vaan viettää kissanelämää, sadat ihmiset tykkäilevät ja kommentoivat. Pirjon Hempasta pilkkireiän äärellä ottaman kuvan on nähnyt 100 000 ihmistä.

Hemppa naukuu hiljaisella äänellä ja pyrkii ulos. Lumi ja märkyys eivät sitä liiemmin innosta, mutta ihmisten seurassa se liikkuu rannalle, pensaan alle pisulle ja välillä pitää pestä tassuja.

– On käsittämätöntä, miten ihania Hempan ystävät Facessa ovat ja miten positiivisia viestejä he kirjoittavat. Saan niistä viesteistä todella paljon ja kun kuvaan Hemppaa, nauran muutenkin usein, kertoo sairauden takia eläkkeellä oleva Pirjo Mikkonen.

Kissat kiinnostavat

Positiivisuuden salaisuus on tyylissä, jolla kissoista sosiaalisessa mediassa kerrotaan. Sekä Hempan Pirjo Mikkonen, että toisen suositun somekissan, oululaisen Sämpyn Riikka Hedman kertovat, että käyttävät huumoria päivitysten tehokeinona. Ravintoasiat ovat kuuma peruna ja neuvojen antaminen saa välittömästi ihmiset ärsyyntymään. Myöskään kissojen käyttämistä mainostamiseen ei tunnuta sulattavan.

Hemppa on tietämätön sivutoimestaan maatiaiskissojen arvostuksen nostajana. Sille tärkeintä on lämpö, turva, säännöllisesti eteen annettava vaihteleva ruoka ja paikka emännän sylissä.

– Sanotaan, että kissa ei olisi mustasukkainen, mutta kun tyttärentyttäreni on kylässä, niin Hemppa kyllä tunkee meidän väliimme nukkumaan, Pirjo Mikkonen kertoo.

Hiljainen syysilta sähköistyy hetkessä, kun naarashirvi loikkaa kaurapellolle. Vasa seuraa perässä syömäpuuhiin. Nostan varovasti kiväärin tukkipinon tuelle ja asettelen vasan kiikaritähtäimen ristikkoon.

Goretextakin keräämä kylmä kosteus hartioista unohtuu, pulssi nousee. Napsautan punapisteen ristikon keskelle, vaikka hämärä ei vielä haittaa.

Varmistan tekstiviestillä jahtipomolta, että vasan voi ampua. Lupa välähtää ruudulle samantien.

Hirvenmetsästyskausi on meneillään. Se alkoi varsinaisesti lokakuun puolivälissä ja jatkuu vuoden loppuun. Tällä kaudella on käytössä lähes 53 000 hirven pyyntilupaa. Niitä myönnetään hirvikannan suuruuden mukaan.

Harva tulee miettineeksi niitä monia arvoja, jotka metsästykseen liittyvät. Yksi niistä on raha, ja viranomaiset puhuvat jo riistataloudesta.

Metsästyksen talouslaskelmat eivät juuri tällä hetkellä mahdu mieleeni.

Hirvet tulevat lähemmäksi hissukseen, viimein vasa kääntää kylkensä sadan metrin päässä. Ase on vakaasti tuella, tähtään kaulanjuureen.

Metsästys käy lompakolle

Luonnonvarakeskuksessa on vastikään tutkittu metsästyksen hintaa ja taloudellista arvoa. Suomessa on 300 000 metsästyskortin lunastanutta, joista liki 200 00 käy metsällä kauden aikana yhden tai useita kertoja.

He kuluttavat tavaroihin ja palveluihin keskimäärin tuhat euroa vuodessa. Matkakuluja siitä on tyypillisesti kolmesta neljään sataan euroa.

Moni tuleekin metsälle pidemmän matkan takaa.

Kokonaisuudessaan metsästyspäivien arvo oli metsästäjille minimissään 110 miljoona euroa vuonna 2016. Toisilla yksittäisen metsästysmatkan kulut kohosivat tuhansiin euroihin, kun taas päiväretken tehneille hinta oli ehkä vain muutamia euroja.

Useimmat Suomen metsästysseurat syntyivät sodan jälkeen, jolloin metsästys kokosi yhteen saman kylän miehet, ja näille samoille metsästysmaille palataan edelleen kauempaakin. Monen metsästysseuran tunnuksessa on yhä kylän tai paikkakunnan nimi.

Minun metsästysretkeni suuntautuu Varsinais-Suomesta Pohjois-Satakuntaan. Matkoihin, eväisiin ja uusittaviin varusteisiin uppoaa kauden aikana satanen jos toinenkin.

Varusteet ovat nyt eri tasolla kuin isäni hirvijahtiaikoina 1970-luvulla. Silloin la-puhelimet olivat vasta tulossa, nyt niitä ei käytä kukaan. Ennen laitettiin päälle nahkatakki, sarkahousut ja saappaat. Nykyään vaatteet ovat erikseen metsästykseen suunniteltuja, ja myös metsästysmuoti vaihtelee.

Aseisiin saa uppoamaan rahaa niin paljon kuin haluaa. Alle tonnillakin toki saa jo kiikarin ja käyttöpyssyn.

Erälehtien mainossivujen kiiltokuvat houkuttavat silti hankkimaan moderneja suoravetolukkoisia kivääreitä ja aina vain tehokkaampia kiikaritähtäimiä, käsineitä, reppuja, jahtivaatteita, elektroniikkaa - mitä ikinä voi kuvitella tarvitsevansa.

Ne harvat laukaukset, jotka itse ammun metsästyskauden aikana, sujuvat silti vanhalla kiväärilläni.

Työllisyysvaikutus merkittävä

Mustakeitaan turvesuolta tuulee vilua takin alle. Seison kolmatta tuntia vanhassa passitornissa. Kuormalavalattian laudat jo natisevat ja pystytolpat lahoavat päistään. Radiopuhelimesta kuuluu koiramiehen ilmoituksia.

Jämtlanninpystykorvan kaulassa on samanlainen tutkapanta kuin omalla koiralla, joten pystyn tarkkailemaan hirvien jälkiä nuuhkivan koiran menoa myös itse.

Nyt koira menee puhelimen näytön mukaan jo 680 metrin päässä viiden kilometrin tuntivauhdilla poispäin eikä hauku. Liikaa ei silti kannata puhelinta tuijottaa, se ei sentään kerro hirvien liikkeistä. Tottunut metsälläkävijä tuntee alueet, joissa hirvet majailevat.

Vaikka usealla hirvimiehellä on harmaata hiuksissa ja monessa seurassa nuoret ovat vähemmistönä, metsästys on yhä elinvoimainen harrastus, jolla on kansantaloudellisia vaikutuksia. Ase-, varuste- ja tarvikekaupassa pyörii miljoonia euroja ja ala työllistää suoraan ja välillisesti satoja ihmisiä.

Metsästykseen liittyvän kulutuksen vaikutukset talouden tuotoksen arvoon ovat suuruudeltaan 279–359 miljoonaa euroa vuodessa. Arvonlisäyksen osalta Luonnonvarakeskus arvioi vaikutukset olevan 130–169 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutuksetkin 2245–2986 henkilötyövuotta.

Vastaavien työllisyysvaikutusten aikaansaamiseksi tarvittaisiin satoja uusia pieniä yrityksiä tai jokin suurinvestointi. Metsästäjien rahankäytön vaikutukset ovat noin kaksinkertaiset verrattuna esimerkiksi kansallispuistojen kävijöiden rahankäyttöön.

– Rahankäytön vaikutusten lisäksi on myös laskettavissa riistalihan arvo ja rahankäytön kokonaistaloudelliset vaikutukset. Vuonna 2016 riistalihan arvo oli 66 miljoonaa euroa, Oulun yliopiston ja Luken tutkimusprofessori Artti Juutinen laskee.

Harvennus säästää henkiä

Laukaus. Vasa keinahtaa laukauksesta kaurapellon laidassa ensin polvilleen, ja sitten nurin. Laukaus on ainoa, jonka koko jahdin aikana ammun.

Joku saattaa vieroksua vasojen ampumista, mutta näin hirvikannan kasvua rajoitetaan tehokkaammin.

Metsästyksen arvoa voi laskea myös toteutumattomina hirvikolareina.

Luken tutkimuksessa arvioidaan, että vuoden 2015 hirvijahdilla vähintään muutaman kymmenen miljoonan euron hirvikolarit.

Liikenneviraston mukaan vuosien 2014-15 yli 1800:sta hirvionnettomuudesta aiheutui noin 60 miljoonan euron laskennalliset kulut.

Toisaalta onnettomuuksia sattui edelleen, vaikka hirviä pari vuotta sitten kaadettiin noin 44 000.

Mutta jos hirvet jätetään ampumatta, kolarit ja metsien taimikkotuhot voisivat kasvaa nopeasti.

Hyvinvointivaikutukset mittaamattomat

Passit puretaan, kuuluu korvanappiin. Napsaisen lippaan irti ja poistan piipusta patruunan. Pitkän viikonlopun mittainen metsästys päättyy.

Kohta vedetään lähes satakiloista keväällä syntynyttä isoa vasaa. Aikuisten hirvien kanssa tulee enemmän hiki, mutta työlästä tämäkin.

Lahtisuulissa eli nylkypaikassa hirveltä otetaan pois nahka, tällä kertaa myös mahalaukku, ja suolet otetaan vasta nyt pois. Yleensä ne jätetään metsään.

Kohta vasa nostetaan orteen roikkumaan. Suojapussi vielä päälle, ja viikon päästä näillä kylmillä on vuorossa paloittelu ja lihanjako.

En aio laskea kilohintaa sille lihalle, mikä aikanaan päätyy pakastimeeni.

Metsästyksen taloudellisten arvojen lisäksi tulevat hyvinvointivaikutukset, joita on vaikea mitata euroissa.

Miten siihen arvoon pystyisi edes laskemaan syysraikkaan metsän tunnelmat, hiljaiset mietinnät passissa, irtioton työarjesta. Kun tutun hirviporukan kokoontumispaikalla, männikköiselle mäelle talkoilla rakennetussa kodassa haapapuut räiskähtelevät ja mustakylkisestä pannusta heruu kuksaan kuumaa kahvia.

Ruotsissa Göteborgissa kolme miestä on pidätetty epäiltynä muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta ja yleisvaarallisen tuhotyön valmistelusta, kertoi poliisin tiedottaja Tommy Nyman lauantaina.

Pidätetyt ovat iältään 26, 31 ja 48 vuotta. Heidät otettiin kiinni torstai-iltana. Juuri muuta poliisi ja syyttäjä eivät halunneet vielä kertoa.

Aftonbladetin tietojen mukaan Västra Frölundan kaupunginosassa sijaitsevasta asunnosta poliisi löysi kotietsinnässä muun muassa kymmenen kiloa räjähteitä, pistoolin, puukkoja, ampumatarvikkeita, huumeita ja natsisymboleja.

Ruotsin suojelupoliisi Säpo on mukana tutkinnassa. Syyttäjän on tehtävä maanantaihin puoleenpäivään mennessä päätös, esittääkö hän miehiä vangittavaksi.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort on tarjonnut 12 miljoonan dollarin arvoisen vakuuden välttääkseen kotiarestin. Tuomioistuimen lauantaina antamien asiakirjojen mukaan vakuus sisältää kiinteistöjä ja henkivakuutuspapereita. Manafort on myös tarjoutunut rajoittamaan matkustustaan New Yorkin, Washingtonin ja Floridan osavaltioiden alueelle.

Oikeus asetti viime maanantaina Manafortin ja hänen liikekumppaninsa Rick Gatesin kotiarestiin takuita vastaan. Uutistoimisto Reutersin ja uutiskanava CNN:n mukaan Manafortin vapauttamiseksi vaadittiin kymmenen miljoonan dollarin ja Gatesin vapauttamiseksi viiden miljoonan dollarin takuita.

Reutersin mukaan oikeus käsittelee kotiarestin purkamista takuita vastaan maanantaina.

Manafort johti Trumpin kampanjaa muutamien kuukausien ajan viime vuonna. Manafortia ja hänen liikekumppaniaan Rick Gatesia vastaan on nostettu syytteet muun muassa rahanpesusta ja valtionvastaisesta toiminnasta.

Syytteitä ajaa erikoistutkija Robert Mueller, joka tutkii Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Valkoinen talo ja Trump itse ovat kiistäneet yhteistyön Venäjän kanssa.

Manafort ja Gates ovat kiistäneet syytteet oikeuden istunnossa. Syytteet liittyvät heidän liiketoimiinsa Ukrainassa, jossa Manafortin tiedetään avustaneen vuosia Venäjä-mielistä presidentti Viktor Janukovitšia.

Korjaus klo 00.33: Aiemmin otsikossa kerrottiin Manafortin jo välttäneen kotiarestin, mutta myöhempien uutistoimistosähkeiden mukaan kotiarestin purkamisesta päätetään ensi viikolla.

Enemmistö suomalaisista vastustaa sotilasliitto Natoon hakemista, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Kyselyn vastaajista 59 prosenttia vastustaa Nato-jäsenyyttä. 22 prosenttia kannatti jäsenyyden hakemista. Vastaajista 19 prosenttia ei ottanut kantaa asiaan.

Lehden mukaan jäsenyyttä vastustavat selvin numeroin kaikki kansanryhmät, kuten miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, kaupunkilaiset ja maalaiset, työttömät ja toimihenkilöt, eläkeläiset ja opiskelijat, peruskoulun käyneet ja korkeakoulutetut sekä etelä- ja pohjoissuomalaiset.

Ainoan poikkeuksen muodostavat kokoomuksen kannattajat, jotka ovat niukasti Nato-jäsenyyden kannalla. Kokoomuksen kannattajista 45 prosenttia kannattaa jäsenyyttä ja 43 prosenttia vastustaa. Muiden puolueiden kannattajista jäsenyyttä vastustaa lehden mukaan selkeä enemmistö.

Naton kannatus on hieman hiipunut vuoden 2014 loppukesästä, jolloin HS myös selvitti suomalaisten Nato-kantoja. Tuolloin 26 prosenttia kannatti jäsenyyttä lehden kyselyssä.

Kantar TNS toteutti tänään julkaistun kyselyn 16.–27. lokakuuta. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Roskat siivotaan Züri-roskapussiin, ravintolassa juodaan pullotettua Züri-vettä ja kaupunkireissulla käydään ehkä Züri-WC:ssä. Elämänsä aikana Zürichin asukkaat käyttävät monia kotikaupunkinsa nimellä brändättyjä laatutuotteita ja -palveluja.

Ja viimeiselle matkalleen zürichiläinen valitsee useimmiten maksuttoman Züri-arkun.

Raskaan hetken koittaessa omaisten ei tarvitse huolehtia kuluista, sillä rikkaan Sveitsin suurin kaupunki Zürich on niin äveriäs, että hautajaiset kustannetaan verovaroista.

Kaupunki maksaa niin hauta-arkun kuin hautapaikankin tai vaihtoehtoisesti tuhkauksen. Kaupunki kustansi aikaisemmin jopa omaisten taksimatkan hautajaisiin. Palvelusta kuitenkin luovuttiin, koska sitä käytti ani harva.

Zürichin asukkaat säästävät siis useita satoja tai jopa tuhansia euroja muihin eurooppalaisiin verrattuna. Esimerkiksi Suomessa arkkuun ja hautapaikkaan kuluu useimmiten vähintään liki tuhat euroa, useissa maissa paljon enemmän.

Yksi syy kaupungin poikkeukselliseen avokätisyyteen on zürichiläisten korkea tulotaso. Sveitsin finanssikeskuksessa asukkaiden mediaanipalkka on noin 7 700 frangia eli peräti 6 600 euroa.

Luulisi siis, että moni Zürichin asukas olisi valmis laittamaan rahaa prameampiin hautajaisiin. Näin ei kuitenkaan ole.

Suurin osa zürichiläisistä valitsee juuri kaupungin tarjoamat ilmaishautajaiset. Ollaanhan Martti Lutherin aikalaisen ja kiistakumppanin, Zürichin uskonpuhdistajan Ulrich Zwinglin protestanttisessa kaupungissa.

Täällä jos missä ollaan vaatimattoman ja edullisen kannalla.

Samaa mieltä on myös Zürichin suurimman hautausmaan Sihlfeldin ohi kulkeva Sandra Friedli, 29.

– Hautajaiseni saisivat olla mahdollisimman tavalliset ja halvat. Hautajaiset ovat tärkeät omaisilleni, eivät minulle. He saavat päättää, kuinka haluavat ne järjestää ja sen mukaan mikä heistä tuntuu hyvältä, Friedli sanoo.

Harva kaupunkilainen edes tietää ilmaispalvelusta ennen kuin asia tulee omalle kohdalle.

– On myönnettävä, etten ole asiaa paljoa ajatellut, hän myöntää.

Zürichin kaupungin hautausurakoitsija Rolf Giger sen sijaan kannustaa ihmisiä puhumaan avoimemmin siitä, mitä toiveita heillä olisi omiin hautajaisiinsa.

– Kuolema on jatkuvasti esillä mediassa. Muuten se on tabu. Vanhemmat ja lapset tai ystävykset harvoin puhuvat keskenään omasta kuolemastaan.

Gigerin mukaan omaisia jää usein kalvamaan epäilys siitä, ettei vainajan viimeistä tahtoa ollutkaan toteutettu. Jos perheen kanssa on asiasta vaikea puhua, on omat toiveet mahdollista jättää hautausvirastoon netistä löytyvällä lomakkeella, käsin tai koneella kirjoitettuna.

Monta lisätoivetta voidaankin toki toteuttaa lisämaksusta, hautausurakoitsija Giger sanoo.

Ilmainen vaaleasävyinen Züri-arkku on valmistettu poppelivanerista. Sitä koristavat metallikuviot voi halutessaan ja omalla kustannuksella vaihtaa esimerkiksi risteihin.

Maksuton uurna on joko haapaa tai savea, mutta valkoisen, kaupungin profiililla reunustetun Züri-uurnan saa 130 frangilla eli noin 113 eurolla. Muita maksullisia vaihtoehtoja ovat vainajan tuhkasta valmistettu timantti tai kaulakoru, jonka sisään voi tallettaa pienen määrän tuhkaa.

Ilmaiseen hautaukseen ovat oikeutettuja kaikki Zürichin kaupungin ja sitä ympäröivän kantonin asukkaat. Tällaisia kantoneja on Sveitsissä viisi.

Muualla hautajaiskulut saattavat nousta 6000–10 000 frangiin, siis jopa lähelle 9 000 euroa.

Eikä edes rikas Zürich ole enää niin vakavarainen kuin aikaisemmin. Kaupunki on parhaillaan säästölinja, sillä kulut ovat kasvaneet kaupungin kasvun myötä. Tulevassa budjetissa ammottaa kymmenien miljoonien frangien vaje.

Myös Sandra Friedli ihmettelee, miten kaupungilla riittää nykyisin rahaa kustantaa lähes kaikkien asukkaiden hautajaiset.

– Minusta ne joilla on varaa, saisivat kyllä maksaa itse hautajaisensa.

Ja vaikka monet zürichiläiset saavat kovaa palkkaa, ovat myös kulut kalliissa kaupungissa tuntuvat.

Vaatimattoman kolmion vuokrasta saa pulittaa keskimäärin 2400 frangia eli noin 2000 euroa, keskeisellä paikalla joen lähellä ja kauniilla näköalalla paljon enemmän. Kahvikupillinen, se tavallisin eli café crème, maksaa lähes neljä euroa. Ja ruokakaupassakin on kaikkea muuta kuin halpaa: esimerkiksi kilo vähärasvaista naudan jauhelihaa maksaa reippaasti yli 20 euroa.

Ilmaishautajaisille on kaupungissa kuitenkin pitkät perinteet.

Vastuu hautajaisista siirtyi kirkolta Zürichin kaupungille jo 1800-luvun lopulla. Tuolloin kaupunkilaiset olivat köyhiä ja sen kaduilla jylläsivät taudit kuten rutto. Valvotuilla hautauksilla ne saatiin paremmin kuriin.

Taustalla oli vielä poliittisia motiiveja. Sosiaalidemokraatit näkivät ilmaishautajaisissa mahdollisuuden auttaa kaupunkilaisia ja edistää oman puolueen kannatusta.

Sandra Friedlinkin mielestä perinteestä ei ehkä sittenkään voi luopua tuosta vain.

– Toisaalta, jos hautaus on pitkään ollut ilmainen, vaikea sitä on yhtäkkiä muuttaa maksulliseksi, hän pohtii.

Liisa Helve-Sibaja on vapaa toimittaja Sveitsissä.

Lue lisää:

"Auta armias, ei näin!" Miten Martti Luther näkisi nykymenon, kun uskonpuhdistus täyttää 500 vuotta?

Onko puhelimesi muisti täynnä kuvia? Löytyykö vanhoja paperikuvia kotisi kätköistä joko irrallaan tai valokuva-albumeissa? Kuvistasi voi myöhemmin olla apua esimerkiksi sukututkijoille. Jotta vanhoista kuvista olisi hyötyä myös jälkipolville, ne tulisi säilyttää oikealla tavalla. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Pekka Kankkunen jakaa arkistoammattilaisen vinkit kuvien säilyttämiseen.

Paperikuvat

1. Säilytä valolta suojattuna

Auringonvalo on pahinta myrkkyä valokuville, sillä se haalistaa värejä. Valokuva-albumeita ei kannata säilyttää avoimessa kirjahyllyssä tai lasioven takana vaan mieluummin umpinaisessa, ovellisessa kaapissa.

2. Tasaiset olosuhteet

Kuvat kannattaa säilyttää tasaisissa olosuhteissa, mieluiten lämmitetyissä sisätiloissa. Nopeat vaihtelut, esimerkiksi kylmästä lämpimään, voivat vaurioittaa kuvia. Lämpötilan tulisi olla mielellään viileä, esimerkiksi 21 celsiusastetta. Ilmankosteuden tulisi pysyä 30–50 prosentissa. Esimerkiksi kylmät ullakot ovat yleensä liian kosteita tiloja valokuvien säilyttämiseen.

3. Vältä merkintöjä itse kuvaan

Jos kuva on albumissa, kirjoita kuvan viereen kuvausaika, -paikka ja ketkä ovat kuvassa näkyvät henkilöt. Jos et kuitenkaan pysty säilyttämään kuvia albumissa ja merkinnät on pakko tehdä itse kuvaan, kannattaa kirjoittaa kuvan taakse johonkin reunaan. Muista kirjoittaa selkeällä käsialalla, että merkintäsi ymmärretään vielä sadan vuoden päästäkin.

4. Oikeanlainen kynä

Jos kirjoitat kuvatiedot itse valokuvaan, käytä kirjoittamiseen arkistokelpoista tussia. Sellaisia saa toimistotarvikeliikkeistä. Lyijykynä ei vaurioita kuvaa, mutta sen jälki haalistuu ajan myötä. Mustekynällä kirjoitettaessa teksti voi puolestaan tulla kuvan läpi painaumina tai syöpyminä. Negatiivimerkintöihin on omanlaisensa kynä. Negatiiveille sopivassa kynässä lukee "film glass" tai "metal".

Digikuvat

1. Tee varmuuskopioita

Digikuvia säilytettäessä tärkeintä on ottaa kuvista useammat varmuuskopiot ja tallentaa ne useampaan paikkaan ja erilaisille välineille. Ei kannata luottaa vain yhteen digimuotoon.

2. Yksikään väline ei ole täydellinen

Vaihtoehtoja digitaalisista tallennusvälineistä on muutama, mutta yksikään niistä ei ole täydellinen. Muistitikku ei vie paljon tilaa, mutta se myös häviää helposti. Ulkoinen kovalevy on tehokas, mutta sen sisällä pyörivä kovalevy voi mennä jumiin.

Arkistolaitoksissa, kuten Kuopion museossa, turvaudutaan CD- ja DVD-levyihin. Niiden huono puoli on se, että niille luvattu käyttöikä on vain 7–30 vuotta. Siksi museossa otetaan uusia kopioita levyistä 5–7 vuoden välein.

3. Täytä metatiedot

Digitaalisten kuvien tallentamisessa on hyvä täyttää kuvan metatietoihin kuvan aihe, kuvausaika- ja paikka. Metatiedoista voi luoda vaikka kuvakansion yhteyteen oman tiedoston, jos niitä ei pääse kirjaamaan itse kuvatiedostoon.

Paperivalokuvat voi digitoida repropöydällä

Pekka Kankkusen vinkki paperivalokuvien digitoijalle on oma yksinkertainen repropöytä. Kuva asetetaan tasaiselle alustalle. Hyvälaatuinen digikamera asetetaan jalustalle, joka ottaa kuvan paperikuvasta ylhäältä päin. Paperikuva valaistaan molemmin puolin 45 asteen kulmassa olevilla lampuilla. Kankkusen mukaan se on nopea tapa digitoida paperikuvia. Metodi on myös museon käytössä.

Museoiden arkistoimia kuvia pääset selaamaan esimerkiksi Finnasta ja Suomen museoiden yhteisestä hakuportaalista.

Marraskuun seitsemäntenä päivänä kymmenen vuotta sitten Jokelan koulun oppilas pelkäsi lukitussa koululuokassa. Odottaessaan tyttö ehti miettiä kuolemaansa.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen istui seminaarissa. Kännykkään tuli ensimmäinen viesti, että Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa on ammuskeltu.

Uutisviestejä tuli lisää. Salissa alkoi supina, kun tieto levisi.

Sitten tekstiviestissä luki, että koulun rehtoria on ammuttu.

– Ajattelin, että erittäin paha juttu ja poikkeuksellista. Arvasin, ettei kysymyksessä voi olla sattumanvarainen väkivallanteko, Kai Valonen muistelee.

"Koulusurmat ei yllätys"

Myös kriisipsykologi Soili Poijula kuuli Jokelan koulusurmista tiedotusvälineistä.

Ikävä kyllä minulle surmat eivät olleet yllätys. Soili Poijula

– Ikävä kyllä minulle surmat eivät olleet yllätys. Olin jo vuosia aikaisemmin ollut yhteydessä Opetushallitukseen koulusurmien mahdollisuudesta. Olin surullinen, että nyt se tapahtui Suomessakin.

Surmaaja oli kertonut aikeistaan ennakkoon internetissä. Tapahtuneen jälkeen virisi keskustelu netin uhkista, aseiden saatavuudesta ja nuorten syrjäytymisestä.

Kai Valonen oli Jokelan koulusurman tutkintalautakunnassa tutkijana. Raportti valmistui runsas vuosi koulusurmien jälkeen. Sen tekeminen vaati erillislain, jotta tutkijat saivat käyttöönsä tarvitsemansa tiedot.

Aselakeja tiukennettiin

Lautakunta päätyi antamaan 13 suositusta, joiden tarkoitus oli koulusurmien estäminen.

– Henkirikosten valmistelun kriminalisointi on toteutunut ja aseiden saatavuus on hankaloitunut. Lisäksi poliisin edellytykset toimia internetissä ovat parantuneet huomattavasti, Valonen sanoo.

Soili Poijulan mielestä nykyisin osataan suuronnettomuuksien jälkeen paremmin ja nopeammin järjestää tarvittavaa apua, hoitoa ja tukea.

– Parhaiten on kehitetty koulujen fyysistä turvallisuutta ja kriisitoimintamalleja. Kouluissa pelastautuminen ja myös psyykkinen jälkihoito on organisoitu hyvin, Poijula lisää.

Nuoret vailla mielenterveyspalveluita

Moni epäkohta on Soili Poijulan ja Kai Valosen mielestä kuitenkin hoitamatta.

Kaikki eivät edelleenkään saa tarvitsemiaan mielenterveyspalveluita.

– Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tarve on räjähdysmäisesti kasvanut, mutta niihin vastaaminen ei ole. Kouluissa tai peruspalveluissa ei ole suositusten mukaisesti oppilashuollon työntekijöitä. Myös erikoissairaanhoidossa lasten ja nuorten palvelut ovat aika vähäiset, Soili Poijula sanoo.

– Edelleen tapahtuu myös kiusaamista. Onneksi siitä välillä keskustellaan, mutta vielä pitäisi petrata, Valonen jatkaa.

Jokela jätti avoimia haavoja

Kai Valonen on osallistunut Jokelan lisäksi myös Kauhajoen koulusurmien tutkintaan. Nyt hän tutkii Turun puukotuksia.

– Jokela palailee toistuvasti mieleeni ja sitä tulee muisteltua. Aina kun ulkomailla tapahtuu koulusurma, muistan Jokelan ja Kauhajoen.

Jokela oli ensimmäinen varsinainen koulusurmatapaus Suomessa. Se järkytti ja kosketti suomalaisia syvästi. Kansalaisten turvallisuudentunne sai kovan kolauksen.

– Koulusurmien myötä rikkoontui illuusio siitä, ettei vastaavaa voi tapahtua meillä Suomessa, Soili Poijula sanoo.

Haavat eivät ole vielä täysin umpeutuneet, ja monen on edelleen vaikea puhua tapahtuneesta.

Tuusulan kunnan opetuspäällikkö lähestyi tiedotusvälineitä lokakuussa kirjeellä, jossa toivoi median ja yleisön koulusurmien vuosipäivänä "antavan kouluille ja niiden oppilaille koulurauhan".

Kymmenen vuotta sitten Jokelan koulun luokassa pelännyt oppilas ei halua haastattelussa nimeään julki. Hän juoksi ulos koulurakennuksesta, selvisi hengissä ja pitää tiiviisti yhteyttä sen aikaisiin koulukavereihinsa.

Enää koulusurmat eivät ole alituisesti ajatuksissani. Jokelan koulussa opiskellut tyttö

– Nykyisin mietin Jokelaa yllättävän vähän. Enää koulusurmat eivät ole alituisesti ajatuksissani.

Joka vuosi 7.11. hän käy sytyttämässä kynttilän menehtyneiden muistoksi koulun vieressä olevan lammen rannalle. Niin myös ensi tiistaina.

Juttua varten on haastateltu myös Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivosta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aloittanut Aasian-matkansa Japanista.

Air Force One -kone laskeutui Yhdysvaltain Yokotan lentotukikohtaan ennen aamuneljää Suomen aikaa, jossa tukikohdassa palvelevat sotilaat toivottivat hänet tervetulleeksi.

– Japani on arvokas kumppani ja tärkeä liittolainen Yhdysvalloille, Trump puhui lentokonehangaarissa nahkatakkiin pukeutuneena.

Pohjois-Korean ydinaseuhan odotetaan olevan tapaamisten hallitseva puheenaihe, johon Trump viittasi siihen heti ensimmäisessä puheessaan.

– Yhdenkään diktaattorin, hallinnon tai valtion ei pitäisi aliarvioida Yhdysvaltain päättäväisyyttä.

AP:n mukaan ennen laskeutumista Trump kuvaili maata isoksi ongelmaksi, joka pitää ratkaista.

– Olemme nähneet 25 vuoden aikana täydellistä heikkoutta, joten me aiomme ottaa hyvin erilaisen lähestymistavan, Trump sanoi.

Vierailu alkoi nopealla golfkierroksella Japanin pääministerin Shinzo Aben kanssa sekä hampurilaislounaalla - pihvit oli paistettu amerikkalaisesta naudanlihasta.

Tapaa Putinin Vietnamissa

AFP:n mukaan Trump kertoi toimittajille aiemmin koneessa, että odottaa tapaavansa matkansa aikana myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

CNN:n mukaan Putinin ja Trumpin on määrä tavata Vietnamissa. Presidentit ovat tavanneet toisensa virallisesti kerran aiemmin. Trumpin ja Putinin on kerrottu jutelleen epävirallisemmin myös G20-kokouksen illallisen yhteydessä.

Myös Etelä-Koreaan

Japanin jälkeen Trump suuntaa Etelä-Koreaan, Kiinaan ja Vietnamiin sekä osallistuu Filippiineillä Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin huippukokoukseen.

Trumpin matkaa on varjostanut kotimaassa yltynyt kohu Trumpin vaalikampanjan Venäjä-kytköksistä.

Lue myös:

Bushin hallinnon jäsenen vinkki Aasiaan lähtevälle Trumpille: ”Hillitse twiittailua ja muista kasvojen säilyttämisen kulttuuri”

Entä jos olisit presidentti Trumpin saappaissa? Kokeile, miten Aasian-kierros onnistuisi sinulta Yhdysvaltain presidenttinä. Diili vai ydinsota? Ratko Trumpin suurimmat ongelmat Aasia-pelissä ja twiittaa saavutuksistasi!

Päivitetty 6.59. Trumpin saapumispuhe ja golfkierros

Pian 22-vuotias Essi on yrittänyt saada lasta kolmen vuoden ajan. Lapsettomuuden mahdollisuus ei ollut käynyt hänellä mielessäkään, ennen kuin se sattui omalle kohdalle.

– Ajattelin lapsettomuuden olevan yli 35-vuotiaiden ongelma.

Tämän vuoden alussa Essi ja hänen kihlattunsa Aleksi pääsivät lapsettomuushoitoihin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Essi keräsi vuoden rohkeutta ennen kuin uskalsi hakeutua asian vuoksi lääkäriin. Nuori nainen pelkäsi, ettei häneen suhtauduttaisi vakavasti ikänsä vuoksi. Myös mielikuva lapsettomuushoitojen kalleudesta hirvitti opiskelijapariskuntaa.

– Luulimme, että sitä varten pitäisi säästää vuosia, Essi sanoo.

Vaikka Essi ja Aleksi käyvät hoidoissa julkisella puolella, ja hinnat ovat pieniä yksityisklinikoihin verrattuna, tuntuvat hoidot pariskunnan kukkarossa.

– Tänä vuonna joudumme tinkimään joululahjoista, Essi sanoo.

Haaveena tulla nuorena äidiksi

Essi on aina halunnut tulla nuorena äidiksi. Ajatuksena oli kuitenkin saada ensin opiskelut loppuun ja hankkia työpaikka. Asioiden tärkeysjärjestys muuttui, kun Essi alkoi epäillä, ettei raskaaksi tuleminen olisi hänelle kovin helppoa.

Hän oli kärsinyt nuoresta saakka epäsäännöllisistä ja kivuliaista kuukautisista, joiden vuoksi hän hakeutui 19-vuotiaana lääkäriin. Mitään ongelmaa ei tuolloin löydetty, mutta mahdollinen lapsettomuus jäi itämään Essin mieleen.

15-vuotiaana Sodankylän elokuvafestivaaleilta löytyneen poikaystävän kanssa oli pidetty yhtä jo pitkään, joten ajatus perheenlisäyksestä sai molempien hyväksynnän.

Ensin kului vuosi, sitten toinen, eikä lasta kuulunut. Terveyskeskuksen vastaanotolla Essi kuuli ensimmäistä kertaa ääneen sanottuna sanan, jota hän pelkäsi: lapsettomuus. Se oli Essin ja Aleksin saama diagnoosi.

Ajattelin lapsettomuuden olevan yli 35-vuotiaiden ongelma. Essi

Helmikuussa pariskunta pääsi tutkimuksiin. Syy lapsettomuuteen löytyi. Se oli Essin munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS. Sairaalasta annettiin tuolloin uskoa, ettei tilanne ollut paha. Essi oli kuitenkin kuullut vertaisryhmistä saman diagnoosin saaneilta, ettei raskaaksi tultukaan niin helposti, mitä aluksi oli kuviteltu.

Lapsettomuushoitoihin yhä iäkkäämpinä

Lapsettomuuteen hakee Suomessa apua noin 3 000 paria vuosittain. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan hedelmöityshoitoja tehdään vuodessa noin 14 000. Määrä on pysynyt viime vuodet ennallaan.

Jopa 80 prosenttia hedelmöityshoidoissa käyneistä tulee raskaaksi tavalla tai toisella. Onnistumisprosentti on sitä parempi, mitä nuorempi pariskunta on kyseessä, kertoo lapsettomuuslääkäri Riitta Koivunen Mehiläinen Felicitasin Oulun klinikalta.

Yksityisille lapsettomuusklinikoille hakeudutaan yleensä silloin, kun hoidot julkisella puolella eivät ole tuottaneet tulosta tai äidiksi haluavalla naisella on ikää yli 40 vuotta. Oulussa Mehiläinen Felicitasin eli entisen Väestöliiton lapsettomuusklinikan asiakkaista 25–30 prosenttia on yli neljäkymmentävuotiaita. Monella perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi vasta, kun mahdollisuus tulla raskaaksi on jo pienentynyt.

50-vuotiaan naisen raskauteen liittyy paljon riskejä. Riita Koivunen

Lapsettomuuslääkärien toiveena on, ettei lapsien hankintaa lykättäisi. Jos näin tehdään, oma hedelmällisyytensä olisi hyvä tarkastuttaa ajoissa, sanoo lapsettomuuslääkäri Riitta Koivunen, Mehiläinen Felicitasista.

– Kolmenkymmenen kieppeillä asiasta olisi hyvä keskustella joko oman gynekologin tai terveyskeskuslääkärin kanssa. Voi ottaa selvää, onko itsellä kaikki perusasiat kunnossa, että voi tulla raskaaksi.

Äidiksi viisikymppisenä?

Aika ajoin etenkin ulkomailta kantautuu uutisia viisikymppisten naisten raskauksista. Lääkärien mukaan tämä luo väärää mielikuvaa siitä, että lapsen saaminen kaikille minkä ikäisenä tahansa on mahdollista.

Hedelmöityshoidoille ei ole Suomen laissa yläikärajaa, mutta yli 45-vuotiaille hoitoja ei tehdä kuin poikkeustapauksissa.

– Yli neljäkymmentävuotiaan ja lähelle viisikymmentävuotiaan naisen raskauteen liittyy paljon riskejä ja asioita, joita pitää todella tarkkaan harkita ennen kun voidaan lähteä avustamaan heitä, Koivunen sanoo.

Ikä ja paino monesti esteenä

Essi kiittelee itseään siitä, että uskalsi ryhtyä yrittämään lapsenhankintaa nuorena. Ikä ja aika ovat lapsettomuushoidoissa heidän puolellaan.

– Jos olisin tässä tilanteessa seitsemän vuoden päästä, olisin syyttänyt itseäni, miksi en tehnyt asian eteen mitään nuorempana.

Koivusen mukaan alle kolmikymppisistä raskaaksi saadaan lähes kaikki, nelikymppisten tilanne on huomattavasti heikompi.

– Ensimmäinen naisen hedelmällisyyteen vaikuttava tekijä on ikä ja toinen on paino, Koivunen sanoo.

Epäonnistumisia on pakko kestää

Essiin kolmen vuoden lapsettomuus on ehtinyt jättää jälkensä. Lyhytjänteisen ihmisen on ollut pakko opetella kärsivällisyyttä, sillä lapsettomuushoidoissa asiat tapahtuvat hitaasti. Myös epäonnistumisia on täytynyt opetella sietämään.

Essi arvelee, että jos ja kun hänen raskaustestinsä joskus näyttää plussaa, ei hän osaisi sitä heti uskoa. Eikä raskaudesta välttämättä uskalla iloita, sillä monirakkulaoireyhtymä altistaa keskenmenoille.

– Tässä on mennyt jo useampi vuosi, ettei osaa edes kuvitella, että kaikki menisi hyvin. En uskaltaisi luottaa, ennen kun vauva olisi sylissä, ja sitten alkaisivat uudet huolet.

Epävarmuus onnistumisesta rankkaa      

Essillä ja Aleksilla on lapsettomuushoitojen ensimmäinen vaihe takana, mutta se ei tuottanut tulosta. Essi arvelee, että he joutuvat käymään läpi myös koeputkihedelmöityksen.

– Tähän saakka hoidot ovat olleet rankkoja henkisesti, mutta koeputkihedelmöitys on rankka myös fyysisesti, Essi sanoo.

En uskaltaisi luottaa, ennen kun vauva olisi sylissä. Essi

Essi ja Aleksi uskovat hoitojen julkisella puolella tuottavan lopulta tulosta, sillä heille on kerrottu onnistumisprosentin olevan hyvä.

Välillä Essin mielen valtaa kuitenkin epätoivo, ja sen vuoksi perheessä on käyty keskustelua myös yksityiselle puolelle hoitoihin hakeutumisesta ja myös mahdollisuudesta adoptoida lapsi.

– Olen valmis kääntämään kaikki kivet, jotta saan lapsen, Essi sanoo.

Yle on koonnut kansanedustajien sidonnaisuusilmoituksista hakukoneen, josta voi nopeasti tarkistaa, mihin yrityksiin, osuuskuntiin, säätiöihin ja muihin yhteisöihin kansanedustajilla on yhteyksiä.

Tiedot on kerätty eduskunnan sivuilta lokakuussa 2017.

Mikäli kansanedustajan sidonnaisuusilmoituksessa on useita sidonnaisuuksia koskevia huomioita, ne on toistettu kunkin yksittäisen sidonnaisuuden edessä. Tiedot ovat alkuperäisessä muodossa, joten esimerkiksi yritysten nimiä löytää parhaiten kirjoittamalla nimestä vain muutaman ensimmäisen kirjaimen.

Aurinko luo marraskuun säteitään keinuvaan aallokkoon. Moottori hyrisee.

On pyhäinpäivä, ja ollaan veneessä Harmajan merialueella. Tänne, Helsingin edustalle, on siroteltu espoolaisen Leena Kurteliuksen edesmenneen puolison tuhkat.

Kurtelius on paikalla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hänen Janne-puolisonsa saateltiin viimeiselle matkalle vuosi sitten heinäkuussa.

Tilaisuus oli pienimuotoinen. Pelkistetty, rauhallinen. Paikalla oli vain kahdeksan lähintä omaista.

Tuhkien sirottelu mereen oli Leena Kurteliukselle luonteva päätös: se oli hänen miehensä toive.

– Sen verran ehdimme kuolemasta hänen kanssaan keskustella, että hänellä oli toive, että hän tulee tuhkatuksi ja tuhkat sirotellaan mereen.

– Tämä on mielestäni kaunis tapa. Ruumis tuhkataan, ja tuhkat sirotellaan johonkin mieleiseen paikkaan. Minun miehelleni meri oli tärkeä elementti.

Yli puolet vainajista tuhkataan

Kurteliukset eivät ole tätä mieltä yksin. Yhä useampi suomalainen haluaa ripotella omaisensa tuhkat nimenomaan merelle tai muualle vesistöön, kertoo Suomen hautaustoiminnan keskusliiton pääsihteeri Matti Karjalainen.

Yleistä merituhkaus ei vielä ole, mutta se on lisääntymässä, Karjalainen sanoo.

Suomessa tuhkataan hänen mukaansa jo yli puolet vainajista – viime vuonna noin 27 500. Vainajista puolitoista tuhatta sijoitettiin muualle kuin hautausmaille.

– Suurin osa tuhkista sijoitetaan edelleen joko muistolehtoihin tai sukuhautoihin, mutta kyllä mereen tuhkaus on lisääntynyt huomattavasti, ennen kaikkea rannikkokaupungeissa: Kotkassa, Turussa, Helsingissä.

Hän uskoo tämän liittyvän muun muassa siihen, että veneily on ylipäätään kasvattanut suosiotaan.

– Ihmiset viettävät paljon aikaansa merillä ja vesistöissä. Vesillä liikkuminen on tullut heille niin rakkaaksi, että he haluavat sijoittaa tuhkat sinne, missä ovat tottuneet liikkumaan.

Tuhkien sirotteluun tarvitaan lupa

Aivan minne tahansa vainajan tuhkia ei saa vesistössäkään sirotella. Kuten maalla, myös vesillä tuhkien sirotteluun tarvitaan alueen haltijan tai omistajan lupa, Karjalainen muistuttaa.

Moni kunta on saattanut nimetä jo valmiiksi vesialueita, joille tuhkat saa ripotella. Esimerkiksi Helsingin edustalla tällaisia paikkoja on kaksi: toinen on Harmajan länsipuolella ja toinen Rysäkiven luoteispuolella.

Helsingin seurakuntayhtymässä mereen on siroteltu kymmenen viime vuoden aikana yhteensä yli 630 vainajan tuhkat, kertoo hautaustoimen päällikkö Risto Lehto.

Omaisille voi olla haastavaa, kun ei olekaan paikkaa, missä käydä tai minne tuoda tervehdyksiä. Risto Lehto

Omaisille merituhkaus saattaa myöhemmin aiheuttaa päänvaivaa.

– Heille voi olla haastavaa, kun ei olekaan paikkaa, missä käydä tai minne tuoda tervehdyksiä, Lehto sanoo.

– Mutta meillä on hautausmaalla muistomerkkejä myös muualle haudattujen muistoksi. Siellä voi käydä hiljentymässä ja muistamassa ja tuomassa kynttilöitä.

Yritys: Merituhkauksia on nyt moninkertaisesti enemmän

Harmajan merialueella laineet lyövät pyhäinpäivän matkaan tahtia.

Venettä kipparoi Helsingin Venetaksin toimitusjohtaja Mikko Kempas. Yritys on järjestänyt merituhkausmatkoja nyt kahdeksan vuotta. Sinä aikana niiden määrä on kasvanut valtavasti, Kempas toteaa.

– Ainakin meillä on merituhkauksia nyt moninkertaisesti enemmän kuin mitä oli esimerkiksi viisi vuotta sitten.

Kempaksen mukaan vainajat ovat useimmiten kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta kauempaakin Harmajan vesille on tultu. Aina ulkomaita myöten.

Vainajaa voi muistaa kaikkien merien ja vesien äärellä. Mikko Kempas

– Esimerkiksi viime tiistaina oli merituhkaus, jossa vainaja oli puolalainen. Hänen toiveensa oli ollut, että hän tulisi tuhkatuksi Itämereen.

– Puolassa ei saa tehdä merituhkauksia, ja omaiset miettivät, miten asia hoidetaan. Sitten he keksivät, että lennetään kaikki Suomeen ja tehdään merituhkaus täällä.

Moni mieltää, että hautana on koko maailman meri.

– Silloin vainajaa voi muistaa kaikkien merien ja vesien äärellä, Kempas sanoo.

"Voin muistella Jannea missä haluan"

Suomen hautaustoiminnan keskusliiton pääsihteeri Matti Karjalainen näkee merituhkauksen ja ylipäänsä tuhkauksen yleistymisen taustalla osin myös asennemuutoksen. Moni on muuttanut pois synnyinseudultaan, ja vanhat sukuhaudat ovat saattaneet jäädä kauas.

– Näin ollen tuhka sijoitetaan mieluummin vaikkapa muistolehtoon. Kyllä tässä on selvä asennemuutos näkyvissä, Karjalainen sanoo.

Espoolainen Leena Kurtelius ei ole kaivannut puolisolleen erityistä hautakiveä.

– Ei Janne siellä kivipaaden alla hautausmaallakaan olisi.

– Minä ajattelen niin, että voin muistella Jannea missä haluan. Se ei ole paikkaan sidottua. Ei minun tarvitse mennä sitä varten hautausmaalle.

Kurteliukset matkustivat yhdessä ollessaan paljon myös merellä.

– Aina silloin, kun näen meren, voin muistella Jannea.

Saudi-Arabia sanoo torjuneensa ballistisen ohjuksen, joka lensi lähellä maan pääkaupunkia Riadia. Saudi-Arabian valtiollinen tv-kanava Al-Ekhbariya kertoo, että ohjus ammuttiin alas Riadin lentokentän pohjoispuolella.

Al-Ekhbariyan mukaan ohjus oli pieni eikä aiheuttanut tuhoja. Tv-kanava Al-Arabiya kertoo, että ohjus olisi ammuttu Jemenistä.

BBC:n mukaan Jemenin huthikapinallisiin liitetty kanava Al-Masirah on kertonut, että ohjuksen kohteena oli Riadin lentokenttä.

Saudi-Arabian johtama liittouma taistelee Jemenissä huthikapinallisia vastaan. BBC:n mukaan saudit ovat aiemminkin kertoneet torjuneensa huthien ampumia ohjuksia.