Porin suomalaisen yhteislyseon seiskaluokkalaiset tytöt viilettävät tekojääradalla puna kasvoillaan. Iso ryhmä on jaettu neljään joukkueeseen. Meneillään on kaksi ringetteottelua.
Päällisin puolin perusasiat näyttävät olevan hyvällä tolalla. Jokainen osaa luistella ja kaikki osallistuvat peliin. Pelin sisäinen logiikka on tosin koetuksella, koska otteluissa ei lasketa maaleja.
– Uuden opetussuunnitelman mukaan ei katsella senttejä eikä minuutteja, sanoo liikunnanopettaja Kaisa Gardin.
Ringettepeliä on mukautettu niin, että jokaisen pitää koskea rinkulaan ennen kuin saa tehdä maalin. Osumia ei pelin loputtua ynnäillä. Gardin tietää silti, että kilpailullisimmat tytöt pitävät mielessään lukua maaleista.
Liikunnanopettajalta vaaditaan entistä enemmän
Samaan aikaan Porin Kuninkaanhaan koulussa seiskaluokkalaiset pojat etsivät vimmatusti omaa sykelukemaansa voimistelusalin valkokankaalta. Uusi teknologia mahdollistaa tehokkaamman kunnon arvioimisen liikuntatunneilla. Pojat kiertävät rastilta toiselle ja seuraavat kahvakuulailun ja matollajuoksemisen lomassa sykkeen kehitystä.
Poikien liikunnanopettaja Jaakko Räisänen on sitä mieltä, että uudessa opetussuunnitelmassa yritetään vähentää kilpailullisuutta.
– Kyllä siihen pyritään. Esimerkiksi nyt kun teemme kuntotestiä, oppilas vertaa sitä omaan tasoonsa eikä kaverin tuloksiin.
Tuloksia pitää aina verrata oppilaan omaan tasoon. Lisäksi pitää arvioida nuoren oppimista ja työskentelyä ryhmässä. Arviointi on haastavaa ja vastuullista työtä. liikunnanopettaja Jaakko Räisänen
Kollega Kaisa Gardin on jokseenkin eri linjoilla. Hänen mukaan kilpailullisuuden vähentyminen liittyy ajan henkeen eikä opetussuunnitelmaan. He ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että oppilaan arvioiminen on nykyään työläämpää.
– Absoluuttisia tuloksia ei voi käyttää arvioinnissa. Niitä pitää aina verrata oppilaan omaan tasoon. Lisäksi pitää arvioida nuoren oppimista ja työskentelyä ryhmässä. Arviointi on haastavaa ja vastuullista työtä, sanoo Räisänen.
Koululiikunnasta eväitä arjessa selviytymiseen
Uudessa opetussuunnitelmassa koululiikunnan tavoitteet ovat fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueet liittyvät arkielämän tilanteisiin.
– Niitä ovat esimerkiksi harrastuskassin kantaminen, koulumatkan kulkeminen ja vedenpinnalla pysyminen, luettelee Jyväskylän yliopiston lehtori Timo Jaakkola.
Sosiaalisen toimintakyvyn tavoitteissa kiinnitetään huomiota yhdessä tekemiseen, toisen huomioimiseen ja vastuun ottamiseen yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen toimintakyky liittyy taas henkilökohtaisen toiminnan kehittämiseen, kuten hygieniasta huolehtimiseen.
Nämä tavoitteet ovat alisteisia kahdelle päämäärälle: kasvattaminen liikuntaan ja kasvattaminen liikunnan avulla.
– Oppilaille on tarkoitus luoda tietoja ja taitoja, joiden avulla he voivat olla liikunnallisesti aktiivisia myöhemmin.
Mittaustulokset uuteen käyttöön
Liikuntatieteiden tohtori Jaakkola on päässyt seuraamaan läheltä uuden opetussuunnitelman valmistumista. Hän on istunut työryhmässä, joka kehitti opetussuunnitelmaan kirjatun Move-mallin. Move-mittauksella kerätään tietoa oppilaan fyysisestä toimintakyvystä.
Sinänsä voiman, kestävyyden tai liikkuvuuden mittaamisessa ei ole mitään uutta. Sen sijaan mittaustulosten käyttötarkoitus on ratkaisevasti muuttunut.
– Aiemmin mitattiin suorituskykyä ja se oli urheilulähtöinen ajattelumalli. Arvioitiin, että kuka onnistuu taulukon mukaan hyvin ja kuka huonosti. Sitten lätkäistiin liikunnan numero sen perusteella.
Aiemmin mitattiin suorituskykyä ja se oli urheilulähtöinen ajattelumalli. Arvioitiin, että kuka onnistuu taulukon mukaan hyvin ja kuka huonosti. Sitten lätkäistiin liikunnan numero sen perusteella. liikuntatieteiden tohtori Timo Jaakkola
Mittaustulokset jäivät opettajien kansioihin eikä niitä hyödynnetty oppilaan kehittämisessä tai motivoinnissa.
– Tämän takia monille on jäänyt erittäin negatiivisia kokemuksia liikuntatuntien fyysisistä mittauksista.
Nyt tuloksia käytetään sähköisen palautejärjestelmän avulla oppilaiden yksilölliseen kehittämiseen. Oppilaiden tuloksia ei vertailla keskenään. Uuteen opetussuunnitelmaan on yksiselitteisesti kirjattu, että fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena.
Kilpailullisuus kuuluu peleihin
Oppilaiden keskinäinen vertailu saattaa mielikuvatasolla sekoittua kilpailullisuuteen, vaikka ne ovat kaksi eri asiaa. Timo Jaakkola painottaa, että opetussuunnitelmassa ei ole missään nimessä pyritty vähentämään kilpailullisuutta.
– Opetussuunnitelmassa, puhumattakaan liikunnanopettajakoulutuksessa, ei pyritä karsimaan kilpailua pois. Kilpailu ja kilpailullisuus ovat sisäänleivottuina liikunnan yhteydessä.
Kilpailua ei kuitenkaan korosteta liikuntatunneilla.
– Huomiota kiinnitetään sen sijaan tehtäväsuuntautuneisuuteen. Siinä pääasioina ovat oppiminen, toisten huomioiminen, yhteistyö ja itsevertailu eli sellaiset asiat, jotka ovat oppilaan omassa kontrollissa.
Keski-ikään ehtineet, ja vähän nuoremmatkin, suomalaiset muistavat jakojen tekemisen raadollisuuden liikuntatunneilta: kaksi parasta olivat joukkueiden kapteenit ja vuorotellen valittiin pelaaja, heikoimmat viimeiseksi.
– Se on romuttanut monen ihmisen motivaation liikuntaan, sanoo Jaakkola.
Hän toteaa, että aikaisemmin koulujen liikuntatunnit olivat – tarkoituksensa vastaisesti – filosofialtaan urheilulajeja palvelevia.
– Uuden opetussuunnitelman myötä koululiikunnasta on pyritty tekemään hyvinvointioppiaine.
Suomi koululiikunnan edelläkävijä
Edelleen koululiikunta mainitaan toisinaan samassa yhteydessä suomalaisen huippu-urheilun kanssa. Kyvykkäiden lasten pelätään menevän hukkaan, jos koulussa ei kilpailla. Opetussuunnitelman tarkoitus on kuitenkin pitää kaikki lapset mukana eikä vahvistaa jo ennen vahvoilla olevia yksilöitä.
– Ehkä ennen koululiikunta on hengeltään ollut huippu-urheilua palveleva, mutta se on ollut väärä lähtökohta, toteaa Timo Jaakkola.
Koululiikunta otetaan uudessa opetussuunnitelmassa huomioon myös oppilaan terveyden arvioinnissa. Se on linkki liikunnanopetuksen, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Tässä asiassa Suomi on edelläkävijä koko maailmassa.
– Oppilaalla on viiidennellä ja kahdeksannella luokalla laaja terveystarkastus. Siinä tarkastellaan myös move-mittauksen tuloksia yhdessä oppilaan, vanhempien ja kouluterveydenhoitajan kanssa. Se on täysin poikkeuksellista koko maailman mittapuulla.
"Lahjakkuus on hankala käsite"
On perusteltua pohtia, millainen on kovan kilpailuvietin tai muita lahjakkaamman oppilaan motivaatio liikuntatunneilla, joissa ei kilpailutuloksilla ole merkitystä. Timo Jaakkola suhtautuu epäillen käsitteisiin kilpailuvietti ja lahjakkuus.
– Tämän hetken tutkimustiedon valossa kilpailuvietti on opittu eikä synnynnäinen ominaisuus. Se syntyy siitä, millaisessa sosiaalisessa ympäristössä lapsi kasvaa, mitä arvoja korostetaan ja mitä pidetään tärkeänä.
Kun valmiiksi hyvin liikunnassa pärjäävä lapsi saa enemmän huomiota, hänen kilpailuviettinsä vahvistuu. Jaakkolan mukaan sama lumipalloefekti toteutuu lahjakkuudesta puhuttaessa. Lahjakkuus-sanan hän näkee erityisen ongelmallisena.
Kun me aikuiset näemme lapsen pitävän pelivälinettä toisia enemmän, meillä on suuri kiusaus pitää häntä lahjakkaana. liikuntatieteden tohtori Timo Jaakkola
– Kun me aikuiset näemme lapsen pitävän pelivälinettä toisia enemmän, meillä on suuri kiusaus pitää häntä lahjakkaana.
Jaakkola mainitsee esimerkkinä sen, että huippu-urheilijoista ylivoimainen enemmistö on syntynyt ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tällaisilla ihmisillä on nuorina enemmän harjoittelua ja toistoja kuin muilla samana vuonna syntyneillä. He dominoivat lapsina harrastustaan ja aikuiset tukevat luontaisesti näiden yksilöiden kehitystä.
– Lahjakkuus on aikuisten luoma kupla.
Hänen mukaan lahjakkuus on sosiaalinen ja psykologinen ominaisuus eikä geneettistä.
– Motoristen taitojen oppimisesta ei ole tutkimuksissa löydetty mitään perimään liittyvää. Ne jotka ovat eniten harjoitelleet, osaavat myös eniten.
Lue lisää:
Järjestelmä hukkaa urheilijalahjakkuudet – voittajia tulee sattumalta