Elise Anttinen ajatteli aina, että hän ei voisi asua sisämaassa. Meren pitää olla lähellä.
Nyt hän on asunut Jokioisissa Lounais-Hämeessä kohta 14 vuotta, ja merelle on matkaa. Jokioisten laajat ja sievästi kumpuilevat pellot saavat nyt hoitaa meren virkaa, eikä Anttinen ole lainkaan pahoillaan.
– Luulin, että tukehdun kuoliaaksi, jos olen sisämaassa. Ajatuksena se tuntui jokseenkin sellaiselta, että en saa happea. Mutta täällähän ollaan ja hyvin saan [happea]. Täältähän en pois lähde. Onhan tässä avaraa maisemaa ympärillä. Ei ole mitään hätää.
Se miten Anttinen päätyi Helsingistä Jokioisille oli sattumaa. Ennen muuttoa Lähin kosketus Jokioisiin oli kakkostie, jota Anttinen oli ajanut Helsingistä Poriin. Forssan ja Humppilan välissä kakkostie halkoo tovin myös Jokioisten kunnan aluetta.
Talon tarina alkaa vuodesta 1920
Tie toi lopulta kunnolla Jokioisille, kun Elise Anttinen oli etsimässä itselleen taloa, jonka voisi kunnostaa. Anttinen halusi talon, jonka voisi remontoida juuri sellaiseksi kuin itse haluaa.
Forssan seudulle Anttinen tuli erään kyläkoulun perässä, mutta rakennus ei herättänyt vastakaikua. Pian astui Jokioinen kuvioon entisen sokeri- ja siirappitehtaan johtajan talon muodossa.
Tehdas oli rakennuttanut talon vuonna 1920 silloiselle johtajalleen. Seitsemän vuotta myöhemmin talo siirtyi tehtaan toisen omistajan, Vilho Koskelon viisilapsisen perheen asunnoksi.
Talossa oli tilaa temmeltää, sillä neliöitä ylä- ja alakerrassa on yhteensä 300.
Koskeloiden käytössä talo oli 1970-luvun alkuun. Sen jälkeen Hunajakodoksi nimetyn talon omistajat vaihtuivat. Siinä on asuttu, mutta järjestetty myös kokouksia ja koulutuksia.
Ennen Anttista talon yläkerrassa oli tukiasuntoja entisille alkoholisteille ja alakerrassa järjestettiin hengellisiä tilaisuuksia.
Nätisti sanottuna "pahan näköinen"
Kun Elise Anttinen löysi talon, oli entinen johtajan talo alkuperäisessä kunnossaan. Hunajakoto oli lohduton näky niin sisältä kuin ulkoakin, kertoo Anttinen tuntemuksistaan, kun näki vaaleaksi maalatun talon ensimmäistä kertaa.
– Talo oli pahan näköinen – sanotaanko näin nätisti.
Anttinen kuitenkin näki loistonsa menettäneen talon rapistuneen kuoren alta helmen, jonka talosta voisi kunnostamalla saada.
Tykästyin talon arkkitehtuuriin, yksinkertaisuuteen ja tiloihin. Elise Anttinen
– Tykästyin talon arkkitehtuuriin, yksinkertaisuuteen ja tiloihin.
Tärkeää oli myös se, että Hunajakotoa ei ole pilattu remonteilla, vaan hirsirunkoinen talo oli saanut hengittää ja pysyä terveenä.
Ja onneksi talon kaakeliuunit olivat valkoiset. Niitä oli ja on edelleen kuusi kappaletta. Liian koristeelliset ja värikkäät kaakeliuunit olisivat saaneet Anttisen hylkäämään koko Hunajakodon.
Kimpsut nurkkaan ja töihin
Vuonna 2004, heinäkuun ensimmäisenä päivänä Anttinen ja muuttokuorma saapuivat Hunajakotoon. Alkoi mittava urakka palauttaa talo kukoistukseensa.
– Aloin tutustua taloon ja pistin kimpsut johonkin nurkkaan. Siitä se alkoi pikku hiljaa, Anttinen kertoo talon ja naisen yhteisen matkan alkutaipaleesta.
Anttinen on floristihortonomi ja yrittäjä, joten remonttia hän on joutunut tekemään oman päivätyönsä ohessa.
Ammattilaiset ovat tulleet apuun välttämättömimmissä töissä, kuten putki- ja sähkötöissä, mutta muuten Anttinen on halunnut itse purkaa, rapsuttaa, maalata, tapetoida, naulata, asentaa, sisustaa ja kaikkea mahdollista.
– Olen käsityöläinen. Jo ihan pienestä asti olen vanhempien kanssa tehnyt remonttia.
Omia korjausurakoita Anttinen oli tehnyt muutaman kukkakaupan ja yhden asunnon verran ennen Hunajakotoa.
Se, että Anttinen haluaa remontoida itse johtuu myös siitä, että hän voi ryhtyä toimeen heti, kun saa päähänsä jonkin ajatuksen.
– Ja kuka muu sen voi tehdä heti kuin minä itse.
Kolme huonetta aamiaismajoitukseen
Hunajakodon kunnostus alkoi alakerran keittiöstä, joka oli Anttisen mielestä hyvin epäkäytännöllinen. Edes haarukoille ja veitsille ei löytynyt sopivaa laatikkoa.
Keittiö ei ole kovin iso ottaen huomioon, että talolla on kokoa, mutta nyt se on toimiva kokonaisuus. Siellä mahtuu laittamaan aamiaista muillekin kuin vain itselle ja kahdelle kissalle. Elise Anttinen avasi Hunajakodossa B&B-palvelun vuonna 2010.
Anttinen kertoo ajatelleensa, että hän mahtuu aivan mainiosti itse asumaan pelkästään talon alakertaa. Yläkerran kolme huonetta ja keittiön voi aivan hyvin vuokrata aamiaismajoittujien tarpeeseen.
Vanhan talon puulattiat natisevat ystävällisesti, kun Anttinen lähtee kuljettamaan vierasta alakerran keittiöstä olohuoneen läpi eteiseen ja edelleen punaisella matolla verhottuja askelmia yläkertaan tutustumaan yöpyjien tiloihin.
"Ei samanlaista tule vastaan"
Portaiden yläpäässä vasemmalla on majoittujien käytössä oleva keittiön ja olohuoneen yhdistelmä. Käytävällä vessa ja sitä vastapäätä kylpyhuone ammeella varustettuna.
Portaista oikealle löytyvät huoneet. Jokaisella huoneella on oma värinsä ja tunnelmansa. Kutsuttakoon niitä, punaiseksi, valkoiseksi ja turkoosiksi huoneeksi.
– Tämä on omanlaisensa paikka, ja olen hulluuteen asti hieronut näitä yksityiskohtia ja omia kotkotuksia täällä. Ei samanlaista tule vastaan. Pytinkinäkin talo on sillä tavalla ainutkertainen, että kahden vuoden päästä saadaan viettää satavuotisjuhlia.
Kaksonen Ruukissa
Elise Anttinen on kuullut, että Hunajakoto ja Pohjois-Pohjanmaalla Ruukin kylässä Siikajoella sijaitseva Ruukinkartano olisivat kaksosia. Keltaisen Ruukinkartanon on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn.
Jos talot ovat kaksosia, silloin Hunajakotokin on Lönnin käsialaa.
Vaikka Anttinen on Hunajakotoaan remontoinut ahkerasti, tekemistä vielä riittää. Tai oikeastaan tekeminen ei lopu koskaan.
Vaaleasävyinen Hunajakoto tarvitsisi uuden ulkomaalin ja ulkoikkunatkin pitäisi yksi kerrallaan irrottaa ja kunnostaa.
Voi sitä vanhan maalin rapsutuksen määrää ja uuden sutimista. Tästä kaikesta Anttinen aikoo jossain vaiheessa selvitä.