– Perjan... parjan..., syyrialaismies tapailee vihreän hedelmän nimeä. Rovala-opiston opettaja Johanna Putaansuu korjaa sanan päärynäksi ja jatkaa muilla hankalankuuloisilla hedelmillä, sellaisilla kuin viinirypäle ja vesimeloni.
Hiba Abdulkarim Al-Muarrawi ja Mahmoud Al-Futeini leikkaavat muiden kurssilaisten kanssa hedelmien kuvia vihkoonsa ja kirjoittavat viereen suomenkieliset nimet. Pitkä odotus päättyi marraskuussa, kun aikuisten kotoutumiskurssi viimein alkoi.
– Pidän opiskelusta todella paljon. Kerran kaupassa sekoitin numerot ja ymmärsin hinnan väärin. Sitten opiskelin numerot kunnolla, jotta väärinkäsityksiä ei enää tulisi, Hiba kertoo ja paljastaa vielä oppineensa paljon enemmän kuin puoliso Mahmoud.
– Mahmoud ihmettelee, kuinka ehdin tehdä kaiken, valmistaa ruokaa, siivota, opiskella, Hiba nauraa.
Mahmoud myöntää auliisti olleensa laiskempi opiskelija ja turvautuvansa kaupassa Google-kääntäjään siinä missä Hiba kaivaa sanat omasta päästään.
Suomessa on kiire odottamaan
Vaikka suomen sanat eivät ole Mahmoudin päähän tarttuneet, suomalaiset tavat ovat. Mies pitää huolen, että tapaamisista ei myöhästytä kuten Syyriassa vaan niihin mennään viisi minuuttia etuajassa.
– Kun minulla kestää pukeutumisessa, Mahmoud aina hoputtaa pitämään kiirettä, ettemme myöhästy, Hiba kertoo.
Sodan keskeltä Aleppon miljoonakaupungista paenneen perheen vanhemmat kiittävät vuolaasti Sodankylässä saamaansa vastaanottoa. Osansa kiitoksista saavat autokorjaamon Antti, ihana Sanna ja avulias Hanna sekä kaikki ne kaupassa hymyilleet tuntemattomat sodankyläläiset.
– Ihmiset ovat niin kohteliaita, että emme edes tunne oloamme ulkomaalaisiksi.
Naapurikunnasta Pelkosenniemeltä kaksi pakolaisperhettä on lähtenyt etelään ja Sodankylän syyrialaisistakin jotkut ovat muutosta puhuneet. Al-Futeineilla ei sellaista harkita, vaan vanhemmat uskovat lastenkin oppivan kielen paremmin kun ympärillä ei ole muita ulkomaalaisia. Kaksi vanhinta lasta , Ahmad ja Amira aloittivat koulunkäynnin jo huhtikuussa.
– Suomessa tosi paljon lunta. Minä ei tykkää paljon lunta. Jalkapallo ei tule hyvin. Tosi kylmä tulee, kertoo 12-vuotias Ahmad suomeksi tuntemuksistaan.
Perheenäiti opetteli pyörällä ajon
Tieto talven paukkupakkasista sai isän hankkimaan auton koulukyytejä varten. Talviajon opettelu oli oma lukunsa.
– Oli tosi haastavaa opetella ajamaan jäisellä ja lumisella tiellä. Ajoin 30 - 40 kilometrin tuntivauhdilla, en uskaltanut ajaa lujempaa, Mahmoud muistelee alkuaikoja. Nyt hän käy muiden syyrialaismiesten kanssa kahden viikon välein Rovaniemellä; rukoilemassa ja itämaisessa ruokakaupassa.
– Kaikki on mennyt hyvin ja ajan nykyään ihan nopeusrajoitusten mukaan, mies kertoo. Vieressä istuva puoliso ei kuitenkaan lupaa tulla kyytiin ennen kuin kesällä.
Perheen lapset viihtyvät ulkona ja nauttivat lumesta, Ahmadin pikkusisko Amira lapioi lumilinnaa. Äitiä huolettaa kroonisesti se, onko lapsilla kylmä, mutta vanhemmat itse vakuuttavat pakkasissa pärjäävänsä. Ainoa hankaluus, jonka Hiba haluaa Sodankylässä vietettyjen kuukausien jälkeen tuoda esiin on pimeys. Sitä aurinkoisemmat ovat muistot Lapin kesästä ja yöttömästä yöstä.
– Opettelin ajamaan polkupyörällä ja poimin marjoja. Eniten pidän mustikoista. Teimme niistä mehua ja jäätelöä, ja söimme mustikoita sellaisenaan, perheenäiti muistelee kesää. Marjametsään pääsyä hän odottikin silloin, kun perhe saapui loskaiseen Sodankylään.
Hymyn varjoon jää ikävä kotikaupunkiin Aleppoon. Monet lähisukulaiset käyvät yhä omaa selviytymistaisteluaan vedettömässä, sähköttömässä ja pahoin tuhoutuneessa suurkaupungissa.
