Hallitus lähetti tänään torstaina eduskunnan käsittelyyn paljon keskustelua herättäneet tiedustelulait.
Heti valtioneuvoston istunnon jälkeen sisäministeri Paula Risikko (kok.), puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ja oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) esittelivät tiedotustilaisuudessa lakien sisältöä tiedotusvälineiden edustajille.
Ministerit toistelivat moneen kertaan, että lakien tavoitteena on parantaa kansallista turvallisuutta. Ministerit myös korostivat, että mistään massavalvonnasta ei tiedustelulaeissa ole kyse.
Risikko huomautti, että tällä hetkellä Suomi on pitkälti muiden maiden tiedustelutietojen varassa.
Lakipakettiin kuuluu siviili- ja sotilastiedustelulakien lisäksi niiden vaatima perustuslain muutosesitys sekä laki tiedustelutoiminnan valvonnasta. Kokosimme alle lakipaketin pääkohdat.
Siviilitiedustelulaki
- Tiedustelun tarkoitus olisi tuottaa tietoa ylimmän valtionjohdon päätöksenteon tueksi sekä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.
- Hallituksen mukaan kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvia vakavia uhkia ovat esimerkiksi terrorismi, vieraiden valtioiden Suomeen kohdistama vakoilu ja elintärkeän infrastruktuurin lamauttaminen.
- Tiedustelumenetelmät perustuisivat osittain poliisilaissa jo nyt säädettyihin tiedonhankintakeinoihin.
- Uusia menetelmiä olisivat paikkatiedustelu, viestin jäljentäminen, viestin lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten sekä tietoliikennetiedustelu.
- Tietoliikennetiedustelussa voitaisiin hankkia tietoa Suomen rajat ylittävästä tietoliikenteestä. Tavoitteena on parantaa Suomen kykyä suojautua vakavimpia verkkouhkia vastaan.
- Tietoliikennetiedustelusta päättäisi tuomioistuin.
- Tuomioistuin päättäisi myös paikkatiedustelusta silloin, kun se kohdistuu kotirauhan suojaamaan paikkaan tai sellaiseen paikkaan, johon ei ole yleistä pääsyä.
- Ulkomaan tiedustelusta päättäisi Suojelupoliisin päällikkö.
Sotilastiedustelulaki
- Sotilastiedustelu tuottaisi tietoa ylimmän turvallisuuspoliittisen johdon ja sotilaallisen päätöksenteon tueksi ja auttaisi varautumaan Suomeen kohdistuviin sotilaallisiin uhkiin.
- Sotilastiedustelulaissa annettaisi Puolustusvoimille toimivaltuudet henkilötiedusteluun ja tietojärjestelmätiedusteluun, radiosignaalitiedusteluun sekä tietoliikennetiedusteluun.
- Tietoa hankittaisiin sekä kotimaassa että ulkomailla.
- Tiedustelun kohteina olisivat esimerkiksi vieraan valtion sotilaallinen toiminta ja Suomen maanpuolustukseen kohdistuva tiedustelutoiminta.
- Ministereiden mukaan Puolustusvoimien nykyiset tiedonhankintatoimivaltuudet ovat puutteellisia muihin maihin sekä muuttuneeseen turvallisuusympäristöön nähden.
- Sotilastiedusteluviranomaisia olisivat Puolustusvoimien pääesikunta ja Puolustusvoimien tiedustelulaitos.
Perustuslain muutos
- Perustuslaissa turvataan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus. Perustuslain nykyisen sanamuodon mukaan lailla ei voida säätää viestin suojan rajoittamisesta esimerkiksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi ja siihen kohdistuviin uhkiin varautumiseksi.
- Perustuslakia halutaan muuttaa siten, että tavallisella lailla voitaisiin säätää rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan. Käytännössä muutoksella mahdollistettaisiin tiedustelulakien säätäminen.
- Perustuslain muutos halutaan toteuttaa kiireellisenä, mikä tarkoittaa sitä, että se tarvitsee eduskunnassa taakseen viiden kuudesosan enemmistön ja säännökset voisivat tulla voimaan jo tämän vuoden lopussa.
- Mikäli asia käsitellään normaalissa perustuslainsäätämisjärjestyksessä, eli kahden eduskunnan aikana, uudet säännökset voisivat tulla voimaan ehkä vasta vuoden 2020 alkupuolella
Tiedusteluvaltuutetun viran perustaminen
- Tiedustelutoimintaa valvomaan perustettaisi uusi viranomainen: tiedusteluvaltuutettu.
- Tiedustelutoimintaa valvoisi myös uusi eduskunnan erityisvaliokunta: tiedusteluvaliokunta.
Lue myös:
Tiedustelulait eduskuntaan – Poliisin tutkintavaltuuksia lisätään terrorismin varjolla
Häkkänen esittää hallitukselle perustuslain muuttamista kiireellisesti tiedustelulakien vuoksi
Analyysi: Varo baarimikkoa, hän voi olla kohta Supon poliisi
Valvooko poliisi sähköpostiviestejäni? 5 kysymystä tiedustelulaista
"Vakavin uhka mitä historiamme tuntee" – Näin uuden verkkovalvontalain pelätään muuttavan Suomea