Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107825

Raskaan teollisuuden tukipotti kasvaa – matkailuautojen veroja korotetaan

$
0
0

Ylen haltuunsa saaman alustavan raportin mukaan parlamentaarisen yritystukityöryhmän ehdottomat yritystukimuutokset tuovat valtiontalouteen noin 60 miljoonan euron säästöt. Samalla raskaan teollisuuden saama tukipotti on kasvamassa.

Vielä muutama päivä sitten valtiontalouteen oltiin kaavailemassa noin 170 miljoonan euron säästöjä.

Teollisuuden hyöty 20 miljoonaa euroa

Ylen saamien tietojen mukaan työryhmä esittää viimeisimmässä luonnoksessaan, että energiaintensiivisten yritysten veronpalautukset poistetaan ja kompensoidaan sähkön II-veroluokkaa alentamalla. Näin teollisuuden saamat energiatuet kasvaisivat nettomääräisesti 20 miljoonalla eurolla.

Työryhmä perustelee muutoksia ympäristö- ja energiapoliittisilla tavoitteilla. Perustelujen mukaan teollisuuden yrityksiä ja maataloutta kohdeltaisiin aikaisempaa yhdenvertaisemmin.

Maatalouden veromuutoksia perustellaan energian säästämiskannusteilla ja uusiutuvan energian kilpailukyvyn parantamisella.

Yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon veromuutoksissa viitataan päästöjen vähennystavoitteisiin ja kiivihiilestä luopumiseen. Esimerkiksi maakaasun kilpailukyky suhteessa kivihiileen paranisi.

Turpeen veron nosto taas parantaisi sahoilla sivutuotteena syntyvän puun ja kuoren kilpailukykyä.

Matkailuautojen käyttöveron muuttamisesta raportissa todetaan, että matkailuauto on henkilöautoluokkaan kuuluva ajoneuvo. Niiden matalampi käyttövoimavero on eräänlaista piilevää verotukea. Niiden veromuoto ei ole työryhmän mukaan perusteltavissa ympäristö- tai muillakaan yleisillä tavoitteilla.

Oheisen, alustavan taulukon mukaan kaikkien verotukimuutosten yhteenlaskettu nettosäästö valtiontalouteen olisi noin 30 miljoonaa euroa. Laivanrakennuksen innovaatiotuen muokkaamisella saavutettaisiin toiset 30 miljoonaa euroa.

Grafiikka yritystukimuutoksien vaikutuksesta.

Työryhmän alustavassa raportissa todetaan, että merenkulun tuista tehtäisiin kattava selvitys, jossa tukia arvioitaisiin kokonaisuutena. Esillä on esimerkiksi miehistötuen rajaaminen koskemaan matkustaja-aluksilla ainoastaan varsinaisessa merimiesammateissa toimivia.

Työryhmän raportissa ehdotetaan, että laivanrakennukselle kohdennettua innovaatiotukea ei enää myönnetä. Tukiohjelmaa koskeva lainsäädäntö jää voimaan.

Työryhmän syynättävänä olevien yritystukien kokonaismäärä oli arviolta neljä miljardia euroa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107825


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>