Katuminen kuuluu pääsiäiseen, mutta harvoin poliitikon sanavarastoon. Siinä piilee ristiriita, koska poliittisia päätöksiä on tarkoitus tehdä tiedon eikä ennakkoluulojen perusteella.
Pari vuotta sitten sinisten kansanedustaja Simon Elo oivalsi, ettei hän muuttuisikaan vihreäksi liberaaliksi, vaikka hän muuttaisi mieltään ja hyväksyisi erään vihreille keskeisen ongelman.
Puhutaan ilmastonmuutoksesta. Elo on entinen ilmastoskeptikko eli hän kyseenalaisti tieteellisen näytön siitä, että ilmastonmuutos olisi ihmisen aiheuttama ilmiö.
Elosta tuli ilmastoskeptikko vuonna 2007, kun kävi katsomassa yhdysvaltalaisen demokraattipoliitikon Al Goren tähdittämän ilmastonmuutosdokumentin Epämiellyttävä totuus. Siinä painotettiin päästöjen vähentämisen tärkeyttä.
Samaan aikaan väittely ilmastonmuutoksen syistä velloi kiivaana koko maailmassa, ja myös perussuomalaisissa piireissä.
– Epämiellyttävä se totuus oli, mutta parikymppisenä oli silti helpompi ajatella, että ilmasto vain vaihtelee vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen, eikä ilmiö ole ihmisen syytä.
Linja piti kauan. Vielä eduskuntavaaleissa 2015 Elo ilmoitti vastustavansa "vihervouhotusta" ja katsoi, että toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vain kurjistaisivat Suomea.
– Ideologia sokaisi. Nuorena menee helposti sen mukana, mitä iso joukko ajattelee, eikä osaa muodostaa omaa kantaa.
Nyt Elo myöntää, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama akuutti ongelma, johon pitää puuttua etenkin EU:n kautta.
– Kadun, että olen ehkä myös poliitikkona ruokkinut puheillani tätä epäilyä ihmisissä, Elo muistelee.
Yksilön näkökulmasta ajattelun muutos ei ole mikään pikkuasia, sillä ilmastoskeptisyyteen liittyy vahva ideologinen ja uskonnollinenkin pohjavire. Esimerkiksi konservatiiveista kristityistä osa kiistää ärhäkästi ilmastonmuutoksen syyt.
– Konservatiiveissa joukoissa on ajattelua, että ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana ilmiönä liittyy lähinnä liberaalien tai vihreiden, mutta ei konservatiivien ideologiaan.
Elo on arvo- ja talouskonservatiivi sekä kristitty, ja halusi pysyäkin sellaisena. Hän ymmärsi, ettei konservatiivisesti ajattelevien tarvitse sulkea pois huolta ympäristöstä ja luonnosta.
– Termin alkuperä on sanassa conserve, säilyttää. Ajatuksena ne on helppo yhdistää: luonto pitäisi säilyttää sellaisena kuin on.
Mielipiteen muuttamisesta on muodostunut Elon mukaan poliitikolle tabu.
– Kristittynä näen, että katumus on osa ihmiselämää. Ei voi tehdä parannusta tai parempia ratkaisuja politiikassa, jos ei ikinä kadu.
Elo muutti käsityksensä ilmastonmuutoksen syistä, kun kuuli kansanedustajana päivittäin asiantuntijatietoa.
– Yleensä ajattelun kehittymistä pidetään ansiona, mutta politiikassa sama katsotaan heikkoudeksi tai takinkäännöksi.
Omaantuntoon vetoaminen ei muuttanut aikanaan Elon mieltä, eikä hän pidä sitä varteenotettavana keinona torjua ilmastonmuutosta nytkään. Hän korostaisi ilmastotoimien taloudellisia hyötyjä.
– Olen inhorealistinen. En kutittelisi omaatuntoa vaan kukkaroa. Ihmisiin puree se että ympäristöä suojelemalla voidaan samalla luoda työpaikkoja ja säästää rahaa.
Tytti Tuppurainen: Päivähoito-oikeuden rajaaminen meni kuin vahingossa läpi
SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen vaikuttaa järkyttyneeltä. Hän muistelee alkusyksyä 2015, kun häntä tultiin vetämään hihasta Tuppuraisen kotikaupungissa Oulussa.
Puhuttelemaan tuli huolestunut virkanainen, joka oli kuullut, että hallitus kaavailee lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista 20 tuntiin. Erioikeuden kokopäiväiseen hoitoon voisi saada lapsi, jonka molemmat vanhemmat käyvät töissä tai opiskelevat.
– Hän sätti minua ja kysyi, tiedänkö mitä on meneillään. Hätkähdin, sillä en ollut kuullutkaan siitä vielä, Tuppurainen kertoo.
Tuppurainen oli kevään eduskuntavaaleissa kampanjoinut nimenomaan lasten ja perheiden puolustajana.
Asia kirpaisi siksikin, koska Tuppurainen oli itse ollut samassa tilanteessa: kahden pienen lapsen yksinhuoltaja ja työtön työnhakija, jolle oli välttämätöntä, että lapset voi viedä päivähoitoon työnhaun ja työhaastatteluiden ajaksi.
Tuppurainen otti asian puheeksi oppositiopuolueiden naisporukassa. Avaus tyrmistytti, mutta samalla sen läpimenon mahdollisuudet tuntuivat kaukaisilta. Olihan kyse samasta lasten oikeudesta ja äitien työssäkäynnin edistäjästä, jonka kaikkien puolueiden naiskansanedustajat keskellä 90-luvun lamaa runnoivat läpi yhteisvoimin.
Tuppurainen päätti ryhtyä toimeen hankkeen kumoamiseksi ja viritteli kampanjaa, mielenosoituksestakin puhuttiin. Demarinaisten 115-vuotisjuhlissa hän piti tunteikkaan puheen päivähoidosta.
Mielenosoitusta ei kuitenkaan koskaan tullut. Vastustus vaimeni.
Tuppurainen muistelee, että vaikka päivähoidon rajaaminen raivostutti monia, uhka ei edelleenkään tuntunut riittävän todelliselta, varsinkin kun kunnat päättivät toteutuksesta itse.
– Suhtauduin turhan idealistisesti. Luotin, että hallituspuolueiden naisverkosto pelastaisi tilanteen, hän katuu.
Eduskunnassa asia eteni nopeasti. Lokakuussa tuli kokoomuksen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen esitys, ja joulukuussa eduskunta äänesti lain kirkkaasti läpi hallituspuolueiden äänin 114–65, Tuppuraisen silmin kuin vahingossa.
– Kun tulos tuli, olin täysin typertynyt, surullinen ja vihainen.
Asia on jäytänyt siitä asti.
– Harmitus on mieto sana kuvaamaan niitä häpeän läikähdyksiä, että laitoin tapahtumaketjuja vireille, mutta annoin niiden tyssähtää.
Eikä asiaa helpottanut se, kun seuraavana vuonna oma kotikaupunki Oulu päätti panna lain mahdollisuuden käytäntöön eli rajata kokoaikaista päivähoitoa muun muassa työttömien lapsilta. Muut suuret kaupungit eivät loppujen lopuksi heikentäneet oikeutta.
Lastentarhanopettajien ja -hoitajien palautetta oululaisissa päiväkodeissa ei voi kuvailla helläksi.
– He ihmettelevät, kun osa lapsista on päivähoidossa vain 20 tuntia, mutta palaavat kokoaikaiseksi, jos heidän vanhempansa ovat saaneet töitä. Mihin ryhmään heidät silloin pannaan? Nyt suomalaiset lapset on eroteltu jyviin ja akanoihin.
Mutta onko Tuppuraisen asia katua tätä, onko itseruoskinta aitoa? Eihän hän olisi jättimielenosoituksellakaan lakia kaatanut, jos koko hallitus seisoi sen takana.
– En ehkä olisikaan, mutta olisi pitänyt yrittää. Olen aina sanonut äänestäjille että teen parhaani, mutta tässä en voi käsi sydämellä sanoa että tein.
Katumus on turhaa, jos virheistä ei mitään opi. Mitä Tuppurainen oppi?
– Ei pidä luottaa siihen, että asiat menevät itsestään parhain päin. Pitää toimia.
Susanna Koski: En halua joutua katumaan sote-päätöstä
Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski ei kadu mitään – vielä. Hän yrittää tehdä ratkaisun, joka ei jälkikäteen kaduttaisi.
Puhutaan tietenkin sote-uudistuksesta. Oppositio on lytännyt soten monta kertaa, mutta Koski on yksi hallituspuolueiden edustajista, jotka ovat lausuneet ääneen epäilyksen sen mielekkyydestä: pomppaavatko kustannukset, jos yksityislääkärien asiakkaat hoidetaan vastedes sote-keskuksissa julkisin varoin, ja saavatko maakunnat EU:n näkökulmasta laitonta kilpailuetua.
– Eihän kukaan tätä uudistusta kehu. Tätä perustellaan ennen kaikkea sillä, että uudistus on välttämätön, Koski sanoo.
Kosken mielestä perustelu on surkea.
– Meille sanotaan, että poliittisen järjestelmän uskottavuus olisi koetuksella jos tämäkin yritys menisi nurin. Päinvastoin, uskottavuus on koetuksella, jos näin valtava uudistus runnotaan läpi hinnalla millä hyvänsä.
Katumus voi viedä yöunet
Kosken puoluetoveri Elina Lepomäki kohautti helmikuussa ilmoittamalla, ettei hyväksy hallituksen sote-mallia. Hän sai eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen nuhteet.
Näitä riskejä Koski nyt siis puntaroi, ja kumpikin niistä voi kaduttaa: jos äänestää oman ryhmän kantaa vastaan, voi menettää sen luottamuksen.
Toisessa vaakakupissa painaa se, että päätyy äänestämään valtavassa uudistuksessa omaatuntoaan vastaan. Kaiken lisäksi soten kaatuminen voi kaataa hallituksen.
– En halua kaataa hallitusta, mutta ajattelen riskiä toisin päin: entä jos paketti menee eteenpäin, ja onkin huono?
Vielä ei tiedetä, minkälaisen lain eduskunta saa mietinnön muodossa loppukeväällä äänestykseen. Jos paketti ei miellytä, helpointa olisi olla pois äänestyksestä. Hallitusryhmien etumatka on kuitenkin niin tiukka, että yksikin ihminen voi olla vaa'ankieli, joka kaataa uudistuksen. Sekin voisi kaduttaa.
– Huonosta uudistuksesta menisi yöunet varmemmin. En voisi äänestää lain puolesta, jos en pysty allekirjoittamaan sen sisältöä edes kompromissina.
Sellainenkin riski on, että sote hyväksytään siitä huolimatta, että Koski olisi sooloillut ja äänestänyt ryhmäkuria vastaan. Eikö kaduttaisi edes se, jos kollegat suuttuvat?
– Ryhmän luottamus on välttämätön asia, mutta en näe, että rangaistukset palvelisivat ketään. Lopulta äänestäjät päättävät.
Kosken mukaa ei olisi maailmanloppu, vaikka sotea ei saada tällä hallituskaudella saada läpi.
– Ei todellakaan. Hallitusohjelmassa on monta muutakin tärkeää asiaa, jotka vielä vailla toimeenpanoa. Valtio velkaantuu edelleen.