Märät askeleet olivat painuneet asfalttiin. Ne nousivat aallonmurtajan kivetykseltä tielle ja jatkuivat suoraan kohti Kotkan keskustaa.
Nuori nainen oli kävellyt puhelinkopille paljain jaloin. Pakkasta oli kahdeksan astetta.
Kun Ilpo Tolonen näki jalanjäljet, hän ymmärsi joutuneensa keskelle painajaista.
30-vuotias palomies oli vain minuutteja sitten saanut kuulla, että kuusi nuorta oli ajanut autolla Sapokan aallonmurtajalta mereen. Yksi heistä oli päässyt ulos autosta, uinut rantaan ja soittanut apua.
Kuusi nuorta. Ei sellaista tapahdu. Ilpo Tolonen
Tolosen ja hänen työkaverinsa tehtävänä oli pelastaa muut nuoret autosta.
Paikalle tarvittiin koko Kotkan pelastuskeskuksen yövuoro ja kaikki ambulanssit. Oli varhainen isänpäivän aamu vuonna 1987.
– Ilmassa leijui puhdas epäusko. Kuusi nuorta. Ei sellaista tapahdu.
Alta kadonnut tie
Tien syrjässä aallonmurtajan vieressä oli katkennut liikennemerkki. Siihen auto oli osunut syöksyessään mereen. Vauhti oli ollut kova.
Vesi oli nielaissut auton kokonaan. Nyt merenpinta oli tyyni ja mykkä. Se ei antanut mitään vihjettä siitä, mihin nuorten matka oli päättynyt.
Ainut johtolanka olivat renkaanjäljet ja tieto siitä, mihin suuntaan auto oli kulkenut. Tie kaartuu juuri aallonmurtajan kohdalla reilusti vasempaan, ja auto oli sinkoutunut mereen kuin suoraan matkaansa jatkaen.
Tie vain katosi alta.
Sitten joku huomasi, että noin kymmenen metrin päässä suoraan edessä heijastui vedenpintaan valoa.
– Ajattelimme, että ne olivat auton valot. Se olikin pelkkä täysikuun heijastus.
Renkaanjälkien perusteella auto oli kuitenkin samassa suunnassa – suoraan edessä. Ensin nuoria sukelsi hakemaan Tolosen työkaveri. Tolonen jäi rantakivikkoon turvaköyden toiseen päähän avustamaan sukeltajaa.
Kukaan pelastajista ei tiennyt, että oli aivan liian myöhäistä. Askeleet tiellä olivat jo jäätyneet.
Kengät jäivät matkalle
Nuoret olivat saaneet auton, punaisen Ford Taunuksen, lauantai-illaksi lainaan. Tavalliseen henkilöautoon ahtautui kuusi nuorta – kolme naista ja kolme miestä. Nuorin heistä oli 17-vuotias, vanhin 27.
Aamuyön puolella he päättivät käydä ottamassa kunnon vauhdit tiellä, joka johti Kotkan keskustasta aallonmurtajalle.
Tie oli piikkisuora ja viikonloppuisin hiljainen. Sen alkupäässä ei ollut asutusta. Paikalliset nuoret kävivät siellä usein kiihdyttelemässä ja kokeilemassa käsijarrukäännöstä, jolla auto saatiin sivuluisuun.
Ford Taunuksen vauhti kiihtyi nopeasti reiluun ylinopeuteen. Kuljettajan oli tarkoitus kääntyä aallonmurtajalta takaisin keskustaan päin.
Mutta autossa oli kuluneet renkaat. Se joutuikin sivuluisuun ja syöksyi kylki edellä ulos aallonmurtajalta. Auto lensi kahden metrin korkeudella pitkälle rannasta ja vajosi kuuden metrin syvyyteen.
Auton sivuikkuna hajosi, ovet ja konepelti painuivat sisään. Se upposi pohjaan pyörilleen, oikeinpäin.
22-vuotias nainen onnistui pääsemään ulos rikkinäisestä sivuikkunasta ja uimaan aallonmurtajalle. Hän käveli lähimmälle puhelinkopille ja soitti poliisille.
Kengät jäivät matkalle.
Minä todella ajattelin, että saisin nuoret pelastettua. Ilpo Tolonen
Ilpo Tolonen odotti rantakivikossa sukeltajaa turvaköysi kädessään. Hän näki, kuinka tämä nousi pintaan ensimmäinen nuori mukanaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta.
– Hän toi ensimmäisen uhrin ylös, mutta ilmoitti ettei voinut jatkaa tehtävää. Hänen toinen räpylänsä oli jäänyt matkalle.
Tolonen määrättiin pukemaan sukellusvarusteet ja hyppäämään veteen. Hänen oli lähdettävä matkaan heikosti varustautuneena. Puhelin oli kiinni toisen sukeltajan varusteissa, vaihtoon ei ollut aikaa. Puukkoa ei löytynyt mistään.
Pahaenteinen kolaus
Tolonen sitoi sukeltajanlampun narunsilmukalla ranteeseensa ja meni veteen. Kädessään hänellä oli palonaru, jolla hän aikoi merkata reitin autolle – uhreja oli paljon, narun avulla autoa ei tarvitsisi etsiä aina uudestaan.
Hän tiesi, että ihminen voi selvitä ilman pysyviä aivovaurioita, vaikka olisi ollut lähes puolikin tuntia hukuksissa. Kylmä vesi jäähdyttää ihmisen nopeasti, syke hidastuu. Jos sydän lyö tarpeeksi hitaasti, vaikkapa kerran minuutissa, aivot eivät ehkä vaurioidu.
Hän oli itsekin nähnyt sellaisia tapauksia.
– Minä todella ajattelin, että saisin nuoret pelastettua.
Kylmä merivesi oli kirkasta. Tolonen katsoi lampulla auton sisään ja näki, että se oli täynnä ihmisiä. Kukaan heistä ei ollut enää tajuissaan.
Autossa oli kaksi ovea, molemmat kiinni. Tolonen olisi voinut avata toisen oven ja kiinnittää merkkausnarun sen ikkunankarmiin. Vaarana oli, että ovi ei olisi mennyt enää kiinni ja uhrit olisivat lähteneet kellumaan ulos autosta. Paras vaihtoehto oli kiinnittää naru auton takarenkaan akselin ympärille.
Tolonen meni mahalleen pohjamutaan ja työnsi palonarua renkaan toiselta puolelta samalla, kun otti toisella kädellä sitä vastaan.
Sitten kuului pahaenteinen kolaus.
– Ihmettelin, mitä tapahtui. Yritin vetää kättä pois ja huomasin, että ranteeseeni sidottu lamppu oli jäänyt kiinni auton kierrejousiin.
Käsi oli olkapäätä myöten jumissa syvällä auton alla. Tolonen ei pystynyt antamaan palonarun kautta mitään merkkiä ahdingostaan pinnalle. Naru oli hänen vyötärönsä ympärillä, joten jos joku olisi vetänyt kovaa, hänen olisi käynyt huonosti. Tolonen ei pystynyt edes katkaisemaan narua, koska puukkoa ei ollut.
– Ajattelin, että elämä loppui tähän. Ei ollut ketään, joka olisi voinut tulla pelastamaan minut ja autossa olleet nuoret.
Piti vain valita joku. Ilpo Tolonen
Tolonen painoi päänsä pohjamutaan ja keskittyi hengittämään. Piti rauhoittua ja yrittää ajatella järkevästi – niin pelastajasukeltajakurssilla oli opetettu. Jos käsi oli mennyt auton alle, sen pitäisi tulla poiskin sieltä.
– Aloin ihan hiljaa heilutella kättä siellä. Sitten kuului taas kolaus, ja käsi oli yhtäkkiä vapaa.
Tolonen avasi auton oven ja käänsi selkänsä nuoriin päin, etteivät he pääsisi kellumaan pois. Hän oli juuri sitomassa palonarua ikkunankarmiin, kun ylhäältä joku kokeili, onko naru kiinni.
– Naru katosi pimeyteen, ja minä kirosin ja huusin.
Neljä uhria, neljä ambulanssia
Piti kääntyä ympäri, ottaa lähin uhri syliin etupenkiltä ja työntää loput takaisin ja sulkea ovi. Nuorilla ei ollut turvavöitä. Seuraavalla sukelluksella Tolonen sai kiinnitettyä palonarun auton ikkunankarmiin niin, että ovi meni kiinni.
– Oli kamala tilanne, kun en voinut pelastaa kaikkia yhtä aikaa. Piti vain valita joku.
Aallonmurtajan penkalla oli neljä ambulanssia rivissä odottamassa, jokaiselle nuorelle oma. Kaikkien ovet olivat valmiiksi auki. Ambulanssit lähtivät sitä mukaa pois, kun Tolonen haki uhreja vedestä. Ajantaju katosi.
– Ambulansseista laskin, kuinka monta uhria vedessä vielä oli.
Viimeistä katsoin. Muistan hänen kasvonsa vieläkin. Ilpo Tolonen
Auto täyttyi mudalla sitä mukaa, kun Tolonen vei nuoria pinnalle. Lopulta hän joutui etenemään käsikopelolla etupenkkien yli takapenkille.
– En nähnyt enää mitään. Viimeinen nuori löytyi sulloutuneena takaikkunaan.
Tolonen yritti olla katsomatta nuorten kasvoja – piti keskittyä tehtävään. Se ei ollut helppoa.
– Viimeistä katsoin. Muistan hänen kasvonsa vieläkin.
Tolonen sukelsi vielä kerran. Hän halusi olla varma, ettei autossa ollut enempää ihmisiä.
Mutta auto oli tyhjä, ambulanssit aallonmurtajalta olivat kadonneet.
30 vuotta myöhemmin Ilpo Tolonen seisoo samalla aallonmurtajalla Kotkan Sapokassa ja katsoo merelle. Aallonmurtajan vierestä alkaa jää.
Takana kulkee tie, jolta nuorten auto suistui mereen. Viisi heistä kuoli. Tolonen ei vieläkään tiedä, olivatko he kuolleet jo autoon.
Muistot tulvivat mieleen.
– Olen käynyt täällä melkein joka vuosi. Mielessä ovat olleet nuoret uhrit ja se, kuinka suuri omaisten suru on ollut.
Onnettomuuspaikan kohdalla on nyt kaide. Vuonna 1987 sitä ei ollut.
– Kaide varmasti olisi hidastanut vauhtia. Auto tuli kuitenkin niin kovaa, että se olisi mennyt siitä läpi tai sinkoutunut yli.
Tolonen näyttää, missä kohtaa autosta pelastautuneen 22-vuotiaan naisen jalanjäljet kulkivat.
– Aallonmurtajan alkupäässä ne näkyivät selvästi, mutta kauempana kuivahtivat pois.
Kuin samaa tahtia toivon kanssa.
Pitkä matka puhelinkopille
Tolonen sai tietää vasta seuraavana päivänä, että autosta pois selvinneen nuoren naisen matka puhelinkopille oli ollut pitkä. Veden lämpötila oli lähellä nollaa, ja märkänä liikkuminen oli hidasta.
Matkaa rannasta puhelinkopille oli kilometri. Lehtitietojen mukaan aikaa auton uppoamisesta hälytyksen vastaanottamiseen oli kulunut lähes tunti.
Pelastustoimien aloittamista viivytti myös se, että viranomaiset eivät ensin voineet uskoa tapahtunutta todeksi.
Vasta rantaan jäätyneet jalanjäljet todistivat, että karmea onnettomuus todella oli tapahtunut.
– Tilanne olisi voinut olla erilainen, jos paikalle olisi saatu apua heti. Ja jos puhelinkioski vain olisi ollut lähempänä.
Tapauksesta ei enää löydy virallisia tutkintaraportteja.
Olisiko nykytekniikka pelastanut nuoret?
Jos samanlainen onnettomuus tapahtuisi nykypäivänä, nuorilla voisi olla huomattavasti paremmat mahdollisuudet selviytyä.
Selvästi suurin osa kaikista hätäpuheluista tulee nykyään kännyköistä. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan hengenpelastusmerkkihakemuksissa näkyy usein se, että kännykällä tai 112-sovelluksella on hälytetty ripeästi apua.
– Kännykät ovat nopeuttaneet avun saamista paikalle ja etenkin 112-sovelluksen avulla on pystytty paikantamaan ihmisiä aiempaa nopeammin, mikä on vesillä tärkeää, kertoo liiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.
Toisaalta kännykkä pelastaa vain, jos se on käyttökunnossa onnettomuuden sattuessa.
112-sovelluksen kehittäneestä Digiasta kerrotaan, että paikannuksen pitäisi toimia myös vesillä lähellä rantaa tai esimerkiksi heikoilla jäillä. Paikannuksen tarkkuuteen vaikuttaa se, ovatko puhelimen GPS-yhteydet päällä.
Älypuhelin tosin ei välttämättä toimi kovin hyvin kylmissä olosuhteissa, jos sitä yrittää näppäillä märin sormin.
– Kännykkä olisi syytä pitää vesitiiviisti pakattuna ja helposti saatavilla. Vesillä tai jäillä olisi hyvä olla mukana kaksikin puhelinta, joista toinen olisi vanhanmallinen näppäimistöllä varustettu kapula, sanoo Kristiina Heinonen.
112-sovellus pelasti metsästä
Paniikissa oleva ihminen ei välttämättä osaa kertoa sijaintiaan tai edes soittaa hätäpuhelua. Paikalle osuvien sivullisten rooli on valtava. 112-sovelluksesta oli apua maaliskuun alussa, kun hiihtämässä olleen miehen polvi meni sijoiltaan keskellä metsää. Mukana ollut sisko ei osannut kuvailla hätäkeskukselle, missä he olivat. Hän kertoo tapauksesta Facebookissa.
Sijainti tarkentui, kun paikalle sattunut sivullinen tajusi soittaa hätäkeskukseen uudestaan 112-sovellusta käyttäen. Ilman tätä avuntuloon olisi voinut mennä huomattavasti kauemmin aikaa. Ladatkaa kyseinen appi!
112-sovellus tuli käyttöön vuonna 2015, ja sen on ladannut yli 1,3 miljoonaa suomalaista. Hätäkeskuslaitoksen mukaan myös sairaalan ulkopuolinen ensihoito on nykyään huipputasoa, mikä parantaa uhrien selviämismahdollisuuksia.
30 vuotta sitten tilanne varsinkin pienemmissä sairaaloissa oli toinen.
Isänpäiväkortti
Ilpo Tolonen istui yksin Kotkan pelastuskeskuksen saunassa varhain isänpäivän aamuna vuonna 1987. Muut miehet olivat lähteneet Kotkan keskussairaalaan auttamaan lääkäreitä ja hoitajia uhrien elvyttämisessä, koska sairaalalla ei ollut riittävästi elvytysryhmiä sunnuntaiyönä.
Tolosen päässä myllersi.
– Ei sitä voinut käsittää, kuinka paljon uhreja lopulta oli. Itkin. Se oli kova paikka.
Kaikki viisi nuorta todettiin sairaalassa kuolleiksi. Myös ensimmäisenä vedestä nostettu nuori menehtyi. Ainoana eloonjäänyt nuori nainen ei juurikaan loukkaantunut, mutta jäi sairaalahoitoon shokkitilansa vuoksi.
Kotona nukkui oma 3-vuotias poika. Kuinka vähällä olikaan, että pojan tekemä isänpäiväkortti olisi jäänyt saamatta.
– Silloin ajattelin, että mitään tällaista ei saisi enää tapahtua.
Se oli jalo ajatus, mutta mahdoton. Tolosella oli jalat maassa ja hän tiesi, että onnettomuuksia sattuu päivittäin.
Ainut mahdollisuus oli tehdä kaikkensa sen eteen, että kuolonuhreja olisi mahdollisimman vähän. Ja on hän työssään todella onnistunutkin. Hänet valittiin viime vuoden lopussa Vuoden palomieheksi.
Jo seuraavana iltana nuorten ylös sukeltamisen jälkeen Tolonen meni töihin. Edellisen työvuoron loppumisesta oli kulunut vain kahdeksan tuntia.
Jutussa on käytetty lähteinä myös vuoden 1987 marras-joulukuussa ilmestyneitä sanomalehtiä Eteenpäin ja Etelä-Suomi.