– Terve Hjallis! aloittaa kuopiolainen Annikki Reinikainen.
Entinen perussuomalainen on yksi muutamasta kymmenestä ihmisestä, jotka ovat tulleet varta vasten Kuopion torille tapaamaan kokoomuksesta eronnutta kansanedustajaa Harry Harkimoa. Reinikainen selittää silmät sädehtien, miten on seurannut Harkimon mielipiteitä ja alkanut ihannoida niitä.
– Minä olen ruvennut tykkäämään sinusta, hän tunnustaa.
Kannattajaksi Reinikainen ei ole kuitenkaan vielä liittynyt, koska ei tiedä, mitä Harkimon perustama Liike Nyt ajaa takaa. Kaikki aikanaan, hänelle vastataan.
– Sitten me kysytään mielipidettä sinulta ja muilta, jotka ovat rekisteröityneet sivuille. Sehän olisi hölmöä, jos me nyt kerrottaisiin kaikki, Harkimo vastaa Reinikaiselle.

Harkimon Liike Nyt ry:n väki jalkautui lauantaina ensimmäistä kertaa yleisön pariin. Väkeä oli torilla paljon, mutta suurin osa jostakin muusta syystä kuin politiikan vuoksi. Osa Ylen torilla jututtamista kuopiolaisista ei edes tiennyt, kuka Harkimo on.
– Ei hajuakaan. Enbuske on joku television juontaja, opiskelijariehaan saapunut Doris Rossinen makusteli Liike Nyt -yhdistyksen perustajien nimiä.
Muutamat kymmenet ihmiset katselivat Harkimoa kauempaa ja jotkut kävivät juttusilla.
Kuopiolainen Pauli Tuovinen kertoi tulleensa torille katsomaan tuttuja ja "ihmettelemään ihmisiä, jotka ihmettelevät" kokoomuksesta eronnutta kansanedustajaa.
– En perusta henkilöpalvonnasta, virnisti Tuovinen.

Monet torille tulleet kuopiolaiset sanoivat toivovansa kuitenkin uudistusta politiikkaan. Asioita vatvotaan liikaa ja puolueiden ryhmäkuria pidetään demokratian vastaisena. Sote-uudistusta on tehty liian kauan ja huonosti. Uuden liikkeen vaikutusmahdollisuudet eivät silti vielä vakuuta kansaa.
– En usko, että poliittisella kentällä on tarpeeksi tilaa enkä usko, että [Liike] erottuu. Luulen, että Hjalliksella on loppunut kokoomuksessa pelitila kesken ja hän joutunut keksimään jokin ratkaisun, itsekin vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana ollut Antti Saarelainen tokaisi.