Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 106153

Binga Tupamäki, 19, äänestää tänään sotea vastaan ja lähettää terveiset pääministerille: "Jos miljoonan asukkaan mandaatilla saadaan jotain aikaan, kyllä sitä pitää kuunnella"

$
0
0

Kauniaisten valtuustossa ensimmäistä kauttaan istuva 19-vuotias kokoomuslainen Binga Tupamäki on innoissaan. Hänestä on hienoa osallistua tänään neljän pääkaupunkiseudun kaupungin yhteiseen jättivaltuustoon. Se tuntuu vähän kuin olisi sotajalalla.

– En usko, että sote ja hallitus kaatuvat tähän, mutta tämä on mielestäni taistelu. Ei se ratkaiseva taistelu, mutta merkittävä taistelu, Tupamäki sanoo.

"Suuri maailma" kiehtoo Bingaa

Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten kaupunginvaltuustot kokoontuvat tänään illalla Vantaalla. Yhteensä valtuutettuja on koolla 262 ja he edustavat yli viidennestä koko Suomen asukasmäärästä.

Grafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle Uutisgrafiikka

Puoluekannatus on laaja, laajempi kuin eduskunnassa, sillä mukana ovat muun muassa myös Feministipuolue ja Piraattipuolue.

Kokoontumisen aikana kaupunkien on määrä allekirjoittaa kriittinen vetoomus valtiolle sotesta.

Kaupungit eivät ole tyytyväisiä hallituksen ajamaan nykyiseen sote-uudistukseen eikä siihen liittyvään maakuntamalliin.

Kaikkein kriittisimpänä on ollut Helsinki, pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) äänellä. Muut kaupungit ovat seuranneet osapuilleen perässä. Vain Espoo on ollut hivenen sovittelevampi hallitusta kohtaan. Osin Espoon tilanteen takia illalla Vantaalla lienee luvassa äänekästä keskustelua.

Binga Tupamäki
Pääkaupunkiseudun nuorin valtuutettu on Kauniaisissa asuva Binga Tupamäki (kok.).Jouni Immonen / Yle

Tämäniltaisen kokouksen nuorimpana osallistujana Binga Tupamäki odottaa innolla juuri tätä suurta maailmaa väittelyineen, joista mediassakin on kerrottu.

Vajaan kymmenentuhannen Kauniainen on hyvin erilainen kuin yli puolen miljoonan asukkaan pääkaupunki Helsinki.

– On mielenkiintoista nähdä millaista puhe on suuremmassa pöydässä. Kauniainen on niin pieni verrattuna Helsinkiin. Meillä on Kauniaisissa vain yksi vasemmistolainen, yksi demari. Eikä yhtään vasemmistoliittolaista, Tupamäki kertoo.

Grafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle Uutisgrafiikka

Binga Lepomäen jalanjäljillä

Kovin vasemmisto vastaan oikeisto -tappeluksi sote-keskustelu tänään kuitenkaan tuskin Vantaalla muodostuu. Sen sijaan pari pääkaupunkiseudun keskustalaista yrittää varmasti puolustaa istuvan hallituksen sote-linjaa parin sinisen valtuutetun kanssa.

Lisäväriä keskusteluun tuo varmasti myös kokoomuksen sisäiset kähinät, joista kertoo myös Espoon empivä asenne sote-lausuntoa kohtaan. Espoon ja Helsingin välit eivät ole parhaat mahdolliset. Joidenkin mukaan välit ovat jopa huonot. Espoo pelkää kuntaliitosta Helsingin kanssa.

Binga Tupamäki kuuluu sotea kritisoiviin kokoomuslaisiin, eli pääkaupunkivetoisiin kookoomuslaisiin, ja Elina Lepomäen (kok.) ihailijoihin.

Binga Tupamäen mukaan pääkaupunkiseutu on oikeassa, valtio väärässä.

– Pääkaupunkiseutu on ajatellut tämän asian kaikkein loogisimmin.

– Ei se ole demokratiaa, jos meitä ei kuunneltaisi. Koen, että jos miljoonan asukkaan mandaatilla saadaan vetoomus aikaan, kyllä sitä pitää kuunnella, Tupamäki sanoo.

"Miksei valtio leikkaa?"

Jättivaltuusto ei tietenkään päätä soten tai maakuntamallin tulevaisuudesta, siitä päättää eduskunta, mutta jonkinlainen mielenilmaus se asiaan on.

Binga Tupamäki näkee selvästi kokouksen tarpeen.

– Suunniteltu maakuntamalli ei ole ratkaisu mihinkään. Miksi pitää tehdä joku hallintohimmeli, kun valtio voisi vain itse leikata. Nyt leikkaus on haluttu ulkoistaa idealistiselle elimelle, Tupamäki sanoo.

Grafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle Uutisgrafiikka

Kuukausien valmistelut

Vantaalle kokoontuvaa jättivalttuustoa on väsätty jo kuukausia. Kutsujana oli Vantaa ja Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.).

Jotta jättivaltuusto olisi kaikkien sääntöjen mukainen, jokainen kunta aloittaa omassa porukassa ensin oman kokouksensa.

Kokoukset keskeytetään, jonka jälkeen on yhteinen keskustelutilaisuus. Tämän jälkeen kaupungit menevät takaisin omiin kokoustiloihinsa tekemään omat päätöksensä vetoomuksesta.

Kuntaliiton johtava lakimies Riitta Myllymäki ei näe mitään laitonta yhteisessä kokoontumisessa. Lain mukaan valtuuston kokous on aina julkinen, joten sitä pitää vain päästä kuntalaisten helposti seuraamaan.

– Kovin kauas valtuusto ei siis voi lähteä kokoustaan pitämään. Esimerkiksi laivalle ei voi mennä. Mutta en näe mitään laitonta siinä, että kokoukset järjestetään Vantaalla.

"Huono uudistus kaadetaan"

Kaikki valtuutetut matkustavat tänään Vantaalle. Se lienee pieni ele Helsingiltä pikkuveljelleen.

Vantaalla valtuutetut vielä prepataan omien ryhmien taholta ennen päätöksentekoa ja keskustelua. Kapinakokous tai ei, Binga Tupamäki näkee ainakin selvästi, mikä kokouksen tarkoitus on.

– Mielestäni se on se, että saadaan ruohonjuuritasolta huono uudistus kaadettua.

Katso myös:

Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 106153

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>