Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 109492

Italiassa yritetään hallitusta jo kerran hylätyltä pohjalta

$
0
0

Italiassa populistinen Viiden tähden liike ja äärioikeistolainen Pohjoisen liitto jatkavat yritystä hallituksen muodostamiseksi. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters omiin lähteisiinsä viitaten.

Presidentti Sergio Mattarella on jo kertaalleen hylännyt näiden puolueiden ministerilistan. Ongelmaksi muodostui erityisesti valtiovarainministeriksi esitetty Paolo Savona.

81-vuotias Savona on puolueisiin sitoutumaton taloustutkija, jonka mielestä Italian tulisi erota euroalueesta.

Hänen mahdollinen nousunsa Italian hallitukseen sai markkinat reagoimaan voimakkaasti. Presidentti Mattarella ei suostunut hyväksymään esitettyä ministerilistaa.

Reutersin mukaan Viiden tähden liike ja Pohjoisen liitto yrittävät nyt muodostaa hallituskokoonpanoa, jossa Savonan tilalla on toinen henkilö.

On myös mahdollista, että hallitukseen tulisi kolmaskin puolue, vielä Pohjoisen liittoakin oikeistolaisempi Italian veljet.

Viiden tähden liikkeellä ja Pohjoisen liitolla olisi parlamentissa enemmistö ilman kolmatta puoluetta.

Kysely: uudet vaalit vahvistaisivat suurimpia puolueita

Hallitusneuvottelujen epäonnistuminen johtaisi uusiin vaaleihin

Corriere della Sera -sanomalehden tänään keskiviikkona julkaisemassa mielipidetiedustelussa hallitusneuvotteluita käyvien puolueiden suosio näyttää edelleen kasvaneen.

Pohjoisen liiton suosio on kyselyn mukaan noussut kahdeksan prosenttiyksikköä 25,4:ään prosenttiin. Viiden tähden liikkeen suosio on entisellä, korkealla tasollaan, 32,6:ssa prosentissa.

Maanantaina julkaistu toinen kysely antoi samansuuntaisia tuloksia.

Lue lisää:

Analyysi: Italian protestivaalit olivat herätys myös EU:lle – Eurooppalainen populismi sai toistaiseksi suurimman voittonsa

Italiassa ei syntynyt hallitusta – Conte luopui viime hetkillä hallituksen muodostamisesta

Italiaan nimitettiin uusi hallituksenmuodostaja: Nyt yrittää Carlo Cottarelli

Aiheesta muualla:

Italy is facing regime change. The future will be repressive


Viewing all articles
Browse latest Browse all 109492

Latest Images

Trending Articles

<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>