Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi Ylen suorassa lähetyksessä, että Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä on tunnustus Suomelle.
Aaltola katsoo, että Suomen taitoja aiempien matalamman taso suurvaltatapaamisten järjestämisessä on selkeästi arvostettu ja Suomi pystyy turvallisena maana järjestämään häiriöttömän kokouksen.
– Yleensä sellainen latu asettuu paikoilleen, kun sitä tampataan riittävän monta kertaa ja siitä tulee suhteellisen normi. Helsinki tuli sitten tässä suhteessa mieleen hyvänä kokouksen järjestäjänä, Aaltola sanoi.
Wien jäi toiseksi
Helsingin ohella Itävallan pääkaupunki Wien oli kärkiehdokkaana tapaamisen järjestämispaikaksi. Aaltolan mukaan Helsingin ja Wienin ero oli hiuksen hieno.
– Se on vähän kuin miettisi sitä, missä hotelliketjuista, suomalaisista, pitäisi yrityksensä kokouksen.
Aaltolan mukaan Suomi saa tässä epäsuoraa tunnustusta harjoittamalleen ulkopolitiikalle, jossa se on osa länttä, mutta säilyttäen toimivat suhteet myös Moskovaan.
Aaltola ennusti, että kokouksessa haetaan suurvaltojen vähän parempaa yhteistyötä tai edes koordinaatioita joissakin asioissa.
– En odottaisi tältä kokoukselta mitään isoa pakettia asioita.
Suomi pysyy relevanttina
Konsulttitoimisto Nordic West Officen vastaava johtaja Krisiina Helenius pitää hienona asiana, että Suomi pystyy profiloitumaan ja löytämään roolin, jossa se pysyy relevanttina muuttuvassa maailman tilanteessa.
Heleniuksen mukaan Trump menee aika valmistautumattomana tilanteisiin, reagoi tilanteen mukaan eikä hyödynnä niin paljon diplomaattikuntaa kuin perinteisesti on totuttu tekemään.
– Se, että tätä on pohjustettu ja tämä ei tule yhtä yllättäen kuin Pohjois-Korean kanssa pidettävä kokous, antaa uskoa siihen, että tänne on jonkinlainen agenda valmisteltu. Toki paljon isoja kysymyksiä on Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä, Helenius sanoi.
Katso tästä Ylen erikoislähetys tapaamisen varmistuttua:
Lue lisää: