Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 106139

Pate Mustajärvi sateenkaari-logosta ennen Ratinan-keikkaa: “Me olemme niin äijiä, että sateenkaaret, rakkaus tai ponipiirrokset eivät machoutta hetkauta”

$
0
0

Laulaja Pate Mustajärvi päätti jo nuorena, että Popedasta tulee isona stadionluokan yhtye. Nyt orkesteri on päässyt keski-ikään ja Ratinan stadionia valmistellaan tiiviisti elokuun neljännen päivän konserttia varten.

– Tietysti olemme vetäneet yhtä suurilla lavoilla aiemminkin, mutta ne ovat olleet aina festareita. Tämä on kotikentällä ja vain meitä varten, tähän astisen uramme suurin keikka, Mustajärvi kertoo.

Heinäkuun lopussa Mustajärvi ajoi Ratinan ohi ja näki ensimmäistä kertaa sen seiniä koristavat valtavat Popeda-mainokset.

Mahassa muljahti. Jännitys kouraisi munaskuissa asti. Tuntui samalta kuin nuorena, kun näki bändin oman mainoksen jossain koulun seinällä. Jännittää aivan pirusti ja se tuntuu vain hyvältä, laulaja kertoo.

Tämä on kotikentällä ja vain meitä varten, tähän astisen uramme suurin keikka. Pate Mustajärvi

Lauantaina lavalle nousee Popedan lisäksi torvisektio. Vaikka paikalle saapuu 30 000 ihmistä ja biisilista hätyyttelee kolmen tunnin mittaista soittosessiota, keikasta on tulossa “hyvin popedamainen”.

– Me ei saavuta laskuvarjoilla yleisön eteen, eikä me ajeta lavalla avoautoilla. Taustatanssijoitakaan ei nähdä. Jos joku tanssii, niin Karhukoplaksi ristitty torvisektio, Mustajärvi toteaa ja hyrisee matalaa naurua.

Popedan kitaristi Costello Hautamäki kertoo, että keikalla kuullaan ainakin uran kovimmat hitit ja tunnetuimmat klassikot. Ratinan biisilistalle mahtuu lähes 40 kappaletta ja ehkä myös muutama harvoin kuultu laulu.

– Näin esimerkiksi kerran Joe Cockerin keikan ja se kesti puolitoista tuntia. Tuli sellainen tunne, että konsertti jäi auttamatta liian lyhyeksi. Me haluamme tarjota yleisölle parhaamme ja siksi keikasta tulee ainakin kahden ja puolen tunnin mittainen. Eipähän jää kenellekään tunnetta, että biiseissä olisi pihistelty, Hautamäki toteaa.

Alun perin Ratinan stadionkeikan piti järjestyä jo viime kesäksi, mutta aikatauluongelmat tulivat tielle.

Nyt bändi on saanut reissata Suomea juhlakiertueen merkeissä ja valmistautua Ratinaa varten huolella.

– Vedettiin me Hartwallillakin, mutta se oli vain reeniä Ratinaa varten, Mustajärvi hörähtää.

50 000 kilometriä vuodessa

Pate Mustajärvi kertoo, että joinakin vuosina keikkojen perässä on tullut ajettua 50 000 kilometriä vuodessa. Nyt suhtautuminen ajamiseen on muuttunut.

Kesäkuun lopussa Mustajärvi joutui auto-onnettomuuteen matkalla keikalle. Vaikka henkilövahingoilta säästyttiin, eikä onnettomuus ollut Mustajärven syytä, kolmen auton kolari vakavoitti. Auto meni lunastukseen, mutta Mustajärvi ehti keikalle ajoissa.

Onnettomuus jätti muistijäljen, joka nousee kuumalla kesätiellä edelleen mieleen.

–Kuolevaisuuteni olen tiedostanut aina, mutta kyllä se pysäytti. Nyt tajuaa, että mihinkään ei voi olla niin kiire, että ei voisi keventää kaasujalkaa ja ajaa mieluummin varmasti kuin hosumalla.

Laulajan mukaan ajaminen ja hotelleissa lojuminen ovat työtä. Keikkailu sitä vastoin ei 40 vuoden jälkeenkään maistu puurtamiselta.

– Niin kauan kuin soitto soi ja se tuntuu vapaudelta, me voimme jatkaa.

Iskelmä Festivaalin lavalla nähtiin kesäkuussa My Little Popeda -taustakangas.
Iskelmä Festivaalin lavalla nähtiin kesäkuussa My Little Popeda -taustakangas. - Kyllä se on ihan tietoinen juttu. Antaa kaikkien olla sellaisia, kuin ovat, laulaja Pate Mustajärvi sanoo.Julius Konttinen

Taustakangas on kannanotto

Tämän kesän keikoilla moni on joutunut hieraisemaan silmiään lavan nähdessään. Suomalaisen äijärockin aateliin kuuluvan Popedan lavaa koristaa nyt keikoilla jättimäinen I Love Popeda -taustakangas.

Kuva on tyylitelty versio lasten My Little Pony -tuotemerkin logosta ja Popedalla tekstiä koristavat sateenkaari ja poneiksi piirretyt muusikot.

– Kyllä se sateenkaari on suora kannanotto. Me olemme vain ihmisiä ja kaikilla on samat oikeudet olla ihmisinä täällä keskenään. Me olemme niin äijiä, että sateenkaaret, rakkaus tai ponipiirrokset eivät machoutta hetkauta, Mustajärvi sanoo.

– Bändin kosketinsoittaja Iso-Pate on sen verran kyvykäs ihminen, että hän sen loi, laulaja lisää.

Anni Tolonen

Yle Perjantai

Lue myös:

Manserockin äijäosasto Popeda juhlii nelikymppisiään – lapsilta mykistynyt reaktio yhdestä bändin suosituimmasta laulusta

Popedan 40 vuotta mahtuu 600 sivuun – "Jos joku tulisi takahuoneeseen ennen keikkaa, varmaan yllättyisi"

Pate Mustajärvi: Ylpeästi juntti ei ole ahdasmielinen ja typerä

"Olen maailman toiseksi huonoin laulaja!" Ja silti fanit laulavat tunteella Popedan Kuumaa kesää – katso video


Viewing all articles
Browse latest Browse all 106139

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>