Metsäpalot ympäri Suomea ovat teettäneet palomiehille työtä helteisen heinäkuun aikana.
Sammutustöiden päätyttyä on poromiehillä edessä oma jälkityönsä: metsäpalot ovat polttaneet Venäjän ja Suomen välistä raja-aitaa muutaman kilometrin matkalta Raja-Joosepissa, Inarin kunnan alueella.
Lapin paliskunnan poronhoitajille raja-aita on tärkeä, sillä se estää poroja ylittämästä valtakunnan rajan Venäjälle.
– Kyllähän sillä nyt iso merkitys on. Jos ei se aita siinä olisi niin Venäjällehän ne porot siitä pääsevät, Lapin paliskunnan poroisäntä Antti Äärelä sanoo.
Valtioiden esteaita palaa hyvin harvoin
Heinäkuussa Suomen rajan tuntumassa Venäjän puolella oli useita metsäpaloja. Kuolajärven alueella lähellä Sallaa palo riehui usean päivän ajan. Pohjoisempana Inarissa metsäpalot ylittivät valtakunnan rajan Raja-Joosepissa seitsemän kilometriä raja-asemasta etelään. Sade tuli onnekkaasti sammuttajien avuksi melko nopeasti, eivätkä palot ehtineet tehdä tuhojaan Suomen puolella kovin kauaa.
Maastopalo Raja-Joosepin läheisyydessä vahingoitti raja-aitaa noin kahden ja puolen kilometrin matkalta. Paliskuntain yhdistyksen aitatyöjohtaja Kari Henttunen kertoo, että parisataa aitatolppaa joudutaan vaihtamaan uusiin paloalueella.
– Katsotaan sitten jatkossa, että miten on sen loppuaidan osalta, että miten se alkaa siinä muuttumaan. Miten tulipalo vaikuttaa siihen aitarakenteeseen, tai tolppiin lähinnä, Henttunen sanoo.

Venäjän ja Suomen välinen poroesteaita on rakennettu valtakunnan rajan välittömään läheisyyteen ja suuri osa siitä on tiettömän taipaleen takana. Kari Henttunen kertoo, että korjaustyöt ovat alkaneet ja nyt arvioidaan, millä tavoin kaikki aitatarvikkeet saadaan vaikeakulkuisessa maastossa aitalinjalle joutuisasti.
– Sinne on jo tarvikkeita touhuttu ja nyt katsotaan sitten, että miten me saamme materiaalin vietyä sinne maastoon. Saammeko vietyä mönkijöillä, joudummeko käyttämään jotain metsäkonekalustoa, tai joudutaanko jopa pyytämään sitten rajalta kopterinostoapua, Henttunen kertoo.
Normaalitilanteessa poromiehillä on etukäteen tieto kesällä tehtävistä kunnostuksellisista aitatöistä. Tällöin tolpat ja muut tarvikkeet kuljetetaan korjauspaikalle talvella esimerkiksi moottorikelkalla, koska lumella kulkeminen kuormien kanssa on helpompaa.
Jos Raja-Joosepin alueen raja-aitaa ei tarvitse korjata muutaman sadan tolpan vaihtamisen lisäksi enempää, pysyvät kustannukset poronhoitajien arvion mukaan parissa tuhannessa eurossa. Jos koko aita joudutaan kuitenkin uusimaan, nousevat kustannukset 20 000-25 000 euroon, arvioi Kari Henttunen.

Tällainen valtakuntien raja-aidan palaminen on hyvin harvinaista. Paliskuntien aitatyönjohtajan tiedossa on vain yksi tapaus 1960-luvulta, jolloin Sallassa Tuntsan valtaisa metsäpalo tuhosi raja-aitaa 15-20 kilometrin matkalta. Tuolloin aita oli kokonaan puusta tehty.
– Semmoisia pienempiä paloja on ilmeisesti ollut tuossa matkan varrella, mutta niissä ei ole aidalle syntynyttä vahinkoa, Henttunen muistelee.
Poromiesten työtä hidastaa palaneiden puiden raivaus
Lapin paliskunnan poromiehet ja raja-aitavahdit Asla Pulska ja Toni Sieppi ovat paraikaa maastossa korjaamassa aitaa. Toni Sieppi arvelee työn kestävän pari viikkoa.
– Varmaan pari viikkoa menee, kun tässä aidan laidassa molemmin puolin on näitä puitakin palanut niin pahasti, että ne uhkaavat kaatua tuohon aidan päälle. Niitä on nyt myös raivattu melko paljon, Sieppi sanoo.
Poronhoitajat uskovat, että koska korjaustyöt aloitettiin ajoissa, onnistuttiin estämään porojen kulku rajan yli.
Lapin paliskunnalle on poroisäntä Antti Äärelän mukaan tullut ilmoitus kahdesta porosta, jotka olisivat menneet Venäjän puolelle. Ei ole kuitenkaan tietoa siitä, onko poroja päässyt livahtamaan palaneen raja-aidan kohdalta.

Raja-Joosepin alue kuuluu Lapin paliskunnan talvilaidunalueisiin, joten kesällä siellä on vain vähän poroja.
– Tähän aikaan vuodesta ei ole onneksi täällä poroja, että jokunen hullu hajaporo voi olla, mutta eipä oikeastaan ole poroja täällä, Toni Sieppi kertoo.
Tähän mennessä aitaa on korjattu pahimmista paikoista sen verran, että poro ei enää pääse livahtamaan aidasta siitä läpi. Toni Siepin mukaan metsässä ei ole ollut jälkiä siitä, että porot olisivat ylittäneet rajan paloalueella.

Poroisäntä ihmettelee, miksi paliskunnalle ei ilmoitettu metsäpaloista
Lapin paliskunnan poroisäntä Antti Äärelä ihmettelee, mikseivät viranomaiset ilmoittaneet paliskunnalle mitään, kun Raja-Joosepin tulipalo ylitti valtionrajan. Äärelä näki itse metsässä vaaran päältä, että rajan läheisyydessä savuaa.
– Uutisista tuli tietoa ja itse näin Kiilopään päältä, että sieltä nousee aika isot savut. Mutta ei tullut niin sanottua virallista ilmoitusta. Olisi täältäkin ollut kyllä varmasti sinne porukkaa kaveriksi, Antti Äärelä sanoo.