Tommi Toikkanen vaatettaa muotokuvissaan julkkikset ruokaan – ja tekee sen tyylillä, joka saa Paris Hiltoninkin painamaan tykkäysnappulaa.
Siitä on nyt vuosi, kun Toikkanen julkaisi suomalaisesta tubettajasta, Pinskusta, piirtämänsä muotokuvan Instagram-tilillään.
Nuori mies oli ladannut taidettaan someen aiemminkin, mutta sillä kertaa hän halusi kokeilla jotain uutta. Toikkanen jätti Pinskun mekon piirtämättä ja asetteli tilalle vaaleanpunaista hattaraa.
Samalla kun Toikkanen löysi oman tapansa tehdä taidetta, hän iski suoraan someyleisön makuhermoon.
Nyt 25-vuotiaan Tommi Toikkasen Insta-tilillä on 18 700 seuraajaa.
Toikkanen on yksi niistä uuden polven taiteilijoista, jotka sosiaalisen median myötä muuttavat ihmisten taidekäsitystä, tuovat taiteen osaksi yhä useamman arkea ja saavat miettimään, mikä on perinteinen muotokuva?
Reese Witherspoon lusikkamekkosa kanssa ja tubettajalle takki banaanista
Parsaa, pinaattia, punakaalta ja perunaa. Näkkäriä, makaronia, kanelia ja muroja. Toikkasen ruokakassin sisältö on osa hänen taidettaan.
Pinskun kuvan jälkeen Toikkanen on julkaissut Instagram-sivullaan kymmeniä elintarvikkeita, kotikaappien tavaroita ja piirrosta yhdisteleviä teoksia, joissa esiintyy julkkiksia kotimaasta ja maailmalta. Toikkanen on alkanut kutsua kyseisellä tyylillä tehtyjä teoksia inspiraatiokuviksi.
– Pari vuotta sitten näin Instagramissa inspiroivia kuvia, joihin oli yhdistelty erilaisia materiaaleja. Siitä se ajatus sitten lähti, Toikkanen kertoo hymyillen kotipöytänsä ääressä Jyväskylässä.
Pinskun jälkeen hattarasta saivat mekon tunnetut suomalaiset blogi- ja somemaailman vaikuttajat Uino (Aino Rossi) ja Mansikkka (Maiju Voutilainen).
Keuruulaisen, vuoden tubettajaksi ehdolla olevan, Mmiisaksen (Miisa Rotola-Pukkila) vaaleat hiukset soljuvat banaanitakin lomassa, ja elokuvatähti Reese Witherspoon poseeraa – minkäs muunkaan – kuin lusikkamekkonsa kanssa.
Nyt Toikkaselta tilataan muotokuvia, hänen kädenjälkeään halutaan osaksi brändiyhteistöitä, ja yleisö odottaa viikoittain julkaistavia inspiraatiokuvia.
Harrastus on muuttunut Toikkasen toiseksi työksi.
@parishilton kommentoi: Loves it <3
Kun taiteilija latasi Insta-tililleen teoksen timanttimekkoon pukeutuneesta Paris Hiltonista, hän ei uskaltanut edes toivoa, että kuva päätyisi Hiltonin silmien eteen.
Niin kuitenkin kävi.
Toikkanen pelasi kotonaan konsolipeliä, kunnes huomasi puhelimeen tulleet Instagram-ilmoitukset:
@parishilton tykkäsi kuvastasi.
@parishilton kommentoi: Loves it
Ja kaiken kukkuraksi Tommi Toikkanen sai ilmoituksen: Paris Hilton alkoi seurata sinua.
– Se oli ihan huikeata. Laitoin heti sisaruksille viestin, että onko tämä todellista. Veli totesi siihen, että ei hän varmaan vahingossakaan ole ruvennut seuraamaan.
– Tosi suuri kohteliaisuus, Toikkanen ja muisto hetkestä saa miehen edelleen hymyilemään.
Sen jälkeen vaaleasta kaunottaresta tuli yksi Toikkasen suosikkikuvauskohteista. Yhteydenpito ei ole jäänyt siihen.
– Hän kommentoi ja tykkää aina, jos olen tehnyt hänestä kuvan.
Seuraavan kerran tähti ihastui kuvaan, jossa Chris Zylka suutelee hellästi vaaleanpunaisessa mekossaan hymyilevän Paris Hiltonin korvaa. Seurapiiritähden mekon muhkeaan helmaan on aseteltu muffinssipapereita.
Nyt Hiltonin viestin mukana oli ytimekkään "Loves it" lisäksi sädehtivä sydänemoji.
Työpäivän jälkeen odottavat tussit
Suosio ja suitsutus eivät ole saaneet Toikkasta leijumaan saavutuksillaan. Piirtäminen ja sommittelu ovat työtä, joka alkaa miltei päivittäin kun varsinainen päivätyö loppuu. Myös vapaapäivät kuluvat yleensä piirtäessä.
Silloin hän kaivaa tussit ja A3-kokoisen lehtiön kaapista, ottaa valmiiksi pieniin yksityiskohtiin ja korjaamiseen tarvittavat hammastikut ja istahtaa keittiöpöydän ääreen.
Piirtäminen lähtee hahmottelusta.
– Lyijytäytekynä on ykkösvaihe. Sillä saa tosi tarkkaa jälkeä. Sen jälkeen tussaan ohuella kynällä ja lisään värejä. Käytän vahamaisia värikyniä, joilla saa tehtyä sävyjä. Suuriin pinta-aloihin käytän tusseja, hän kertoo.
Kun piirrososio on valmis, Toikkanen asettelee mukaan tehosteenaan käyttämät elintarvikkeet tai esineet.
Materiaalien miettiminen on myös tärkeä työvaihe. Välillä valinta on hankala ja koristeet saattavat vaihtua työn edetessä. Toisinaan päätös tulee luonnostaan:
– Esimerkiksi presidenttiparista tekemässäni kuvassa tein Jenni Haukiolle Suomi 100 –konvehtikarkkipapereista mekon. Siinä oli parasta, kun itse sai syödä suklaat, hän kertoo nauraen.
Kun lopputulos on mieleinen, Toikkanen nappaa teoksesta valokuvan ja siirtää sen tietokoneelle. Värit ja taustan hän säätää kuvankäsittelyohjelmassa.
Sitten hän lataa kuvan Instagramiin, tekee saatetekstin ja tägää mukaan henkilön, jota kuva esittää.
Tekniikasta on tullut osa Toikkasen taidetta.
Teoksesta ja tilauksesta riippuen yhden työn tekemiseen voi mennä useita iltoja. Omia inspiraatiokuviaan hän julkaisee suunnilleen kaksi kertaa viikossa.
Nälkä kasvaa myös työnjäljen kehittymisen suhteen. Toikkanen on piirtänyt niin kauan kuin muistaa, ja aina mieluiten muotokuvia. Ihmiskasvot, vartalo ja vaatteet ovat olleet aina hänen suosikkikuvauskohteitaan.
– Haluan vangita henkilön kasvonpiirteet todella tarkasti. Olen tehnyt pikkutarkkaa työtä lapsuusvuosista lähtien. Haluan, että henkilö on tunnistettavissa.
Media-alaa ja huonekalumuotoilua opiskellut Toikkanen ei ole perinteisten taidekoulujen kasvatti.
Hän kokeilee uusia tekniikoita, välillä erehtyy ja luo koko ajan mielellään uutta.
– Olin kuvataidekoulussa yhden päivän. Sen jälkeen sanoin äidille, etten enää halua mennä sinne, koska mielestäni työskentely oli siellä rajoittunutta.
Some muuttaa muotokuvaa
Mutta miten rajoittunutta muotokuvatraditio todellisuudessa on?
Sosiaalinen media ja sen myötä lisääntynyt taiteen tavoittavuus tuulettaa ja muuttaa myös perinteistä muotokuvan käsitettä.
Serlachius-museoiden kokoaman taidesanaston mukaan muotokuva on taideteos, joka esittää ihmistä – naista, miestä tai lasta. Se voi olla veistos, maalaus tai piirustus.
Toikkanen ei ole ainoa taiteilija, jonka teosten suosio ja tunnettavuus on räjähtänyt sosiaalisen median myötä. Taiteilijat saavat teoksensa esille vaivattomasti ja voivat kommunikoida suoraan yleisönsä kanssa.
Se edesauttaa myös taiteen pinttyneiden raja-aitojen kolkuttelua.
Taidemuseo Ateneumin vastaava museonjohtaja ja intendentti Timo Huusko muistuttaa, että suurin osa muotokuvista oli 1970- ja 1980-luvuillakin vielä edustusmuotokuvia. Niitä tilattiin johtajien, poliitikkojen ja korkeassa asemassa olevien ihmisten seinille statuksen osoittamiseksi.
Jäyhinä seinältä tuijottavat johtajien kasvot alkavat siis olla harvinaisuus.
Itse asiassa kun puhutaan muotokuvasta ja sen historiasta, on mentävä pitkälle taiteen historiaan.
– Renessanssin aikana, jolloin ihmiseen alettiin suhtautua yksilönä, alkoi kehittyä myös muotokuvataide. Taiteilijat ovat taidekouluissa saaneet kontekstin muotokuvataiteen perinteeseen, taustoittaa jyväskyläläinen kuvataiteilija ja taidekriitikko Hannu Castrén.
Castrénin mukaan muotokuvaksi voidaan kutsua mitä tahansa toisesta henkilöstä tehtyä kuvaa tai taiteilijan omakuvaa.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että muotokuvan peruskriteeri on se, että se pyrkii näköisyyteen. Tavalla tai toisella teoksen täytyy olla kuvattavalleen uskollinen.
Castrén sanoo, että suhteellisen laajasta rajauksesta huolimatta muotokuvassa on paljon rasitteita.
– Muotokuva on vanhahtava, pysähtynyt, tylsäkin aihe. Joissakin tapauksissa siitä voisi käyttää jotakin muutakin nimitystä, kuten esimerkiksi henkilökuva.
Hän tunnustautuu itse hyvin perinteisen muotokuvan ystäväksi: sellaisen, jonka prosessiin on kuulunut taiteilijan ja kuvan kohteen tapaaminen tai tapaamisia.
Nykyisin on yleistä, että muotokuvan tekijä piirtää tai maalaa mallinsa yhden tai useamman kuvan perusteella tapaamatta häntä ollenkaan. Niin tekee Tommi Toikkanenkin. Hän tekee piirroksensa joko yhdestä tai useammasta mallikuvasta.
– Noin joka kolmas kuva on sellainen, että haluan hieman twistata ja hakea kuvaan eri asentoa, joka mallikuvassa on alun perin ollut, Toikkanen sanoo.
"Hokkus pokkus, myös muotokuvatraditio uudistuu"
Taidealan ammattilaisilla on työskentelytapaan ja muotokuvan muutokseen liittyen monta eri näkökantaa. Timo Huuskon mielestä tapojen muuttuminen ei missään nimessä syö kuvan arvoa.
– On siirrytty tällaiseen instant-maailmaan, somenmaailmaan. Nykyään ihmiset ottavat itsestään selfien, omakuvan tai muotokuvan, joka on jopa päivittäin erilainen. Ei ajatellakaan, että ihmisen identiteetti on jollain tavalla pysyvä, vaan se mukautuu ajan mukana, Huusko perustelee.
Castrén taas pitää kohtaamista peruskriteerinä.
– On kuin psykoanalyytikko hoitaisi työtään sähköpostilla, jos kohtaamista ei ole.
Huusko muistuttaa, että elämä on tänä päivänä täynnä visuaalista ilotulitusta. Visuaalisuuden merkitys on kaikessa kommunikaatiossa paljon voimallisempaa ja muuttuvampaa kuin koskaan aikaisemmin.
– Ei voi lähteä sillekään linjalle, että ennen kaikki oli paremmin. Niillä ehdoilla tehdään, hän sanoo.
Castrénin mukaan taiteen leviämisellä sosiaalisessa mediassa on myös hyvä puolensa.
– Perinteisesti taiteilija lukee lehden kritiikistä, mitä mieltä ammattikriitikko on näyttelystä, ja muut ovat hiljaa. Nyt se on laajentunut kansaa koskevaksi. Silläkin on varmasti suuri kannustava vaikutus tekijään.
Jos Toikkanen tekisi omakuvan, mikä olisi materiaali?
On kiistatonta, ettei somessakaan ole mahdollista lyödä itseään läpi ilman hyvää ideaa, tunnistettavaa tyyliä ja sitä, että kuvissa näkyy tekijän palo itsensä ilmaisemiseen.
– Mielestäni Toikkanen liikkuu erittäin maukkaasti populaarikulttuurisen kuvakentän parissa. Tiedä sitten, mihin hän vielä etenee, Castrén luonnehtii.
Huusko nimeää Toikkasen teosten koukuksi sen, että teoksissa näkyy tämänhetkinen arkiympäristö ja visuaalisuus. Jokainen tunnistaa teoksista jotain omasta arjestaan.
Toikkanen itse haluaa tuoda teoksillaan hymyn katsojan huulille.
– Haluan, että mun taide on jotain erilaista. Pyrin siihen, että se kiinnostaa ihmisiä ja siitä tulee hyvä mieli, Toikkanen sanoo.
– Yritän aina olla töissäni parempi kuin olin eilen, hän jatkaa.
Toikkanen on saavuttanut jo yhden unelmansa elättäessään itsensä osittain taiteellaan. Se on ollutkin unelmista suurin.
– Ehkä seuraava tavoite voisi olla näyttely, hän pohtii.
Aika näyttää, tuleeko Toikkasesta kokopäivätaiteilija. Matkalla sihen hän aikoo nauttia ja muistaa antaa aikaa myös puolisolleen, ystävilleen ja perheelleen.
Näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa piirtämisestä tulisi taakka.
– Mä nautin siitä. Se on terapiaa! hän sanoo hymyillen.
Haastattelun aikana Toikkanen värittää tuoreinta inspiraatiokuvaansa. Tiistaina julkaistu Maiju "Mansikkka" Voutilaisen muotokuva vaatii mekon helmaan viimeisen silauksen – mansikoita, mitäpä muutakaan.
– Kuvan tekeminen vähän venähti, joten ehdin syödä ostamani mansikat, Toikkanen paljastaa.
Toikkaselta itseltään ei malta olla kysymättä, että jos hän piirtäisi itsensä, minkä elementin hän valitsisi mukaan teokseen?
– Ottaisin varmaankin värikynästä tullutta teroittimen moskaa. Tai en ihan moskaa, vaan sitä spiraalinmuotoista teroitinjätettä.