Joukko ulkomaalaisia toimittajia saapuu Helsingin Teurastamolle brunssille. Kello on päivällä hieman yli kaksitoista.
Helsinkiläinen Flow vetää tänä vuonna lähes kaksi ja puolisataa toimittajaa eri puolilta maailmaa.
Kaukaisimmat vieraat tulevat Kaukoidästä, Etelä-Amerikasta ja Afrikan eteläkärjestä.
Flow käyttää Euroopassa pr-toimistoja, jotka markkinoivat tapahtumaa sopiville medioille. Ja jos kaikki menee putkeen, mediat lähettävät toimittajia Helsinkiin, ja usein pr-toimiston yhteyshenkilö seuraa mukana.
Flow’lla on pr-toimistot Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä.
Myös ulkoministeriö maksaa toimittajia Helsinkiin. Tänä vuonna Flow’hun on tuotu jonkin verran some-vaikuttajia, joiden merkitys tapahtumalle on kasvussa.

“Kestävä kehitys kiinnostaa”
Arvostetun brittiläisen The Sunday Times -lehden toimittaja Lisa Verrico kehuu vuolaasti Flow’ta. Hän on ensi kertaa Suomessa. Tänne hänet on houkutellut Flow’n maine kestävän kehityksen festivaalina.
Britanniassa ympäristön huomioon ottaminen vastaavissa tapahtumissa on vielä lapsenkengissä. Verrico kertoo kirjoittaneensa paljon eurooppalaisista musiikkifestivaaleista.
– Minua kiinnostaa, miten Helsingissä tehdään kaupunkifestivaali ja mikä tekee siitä erityisen, Verrico sanoo.
Briteissä musiikkifestivaalit tehdään useimmiten saman kaavan mukaan.
– Etsitään puisto ja pannaan lava pystyyn, Verrico toteaa.
Helsingissä kaikki on hänen mukaansa toisin. Brittitoimittaja hehkuttaa Flow’n tunnelmaa, filosofiaa ja tapahtuman visuaalista ilmettä.
– Kestävän kehityksen periaatteet ovat nousseet festivaalien asialistan kärkeen Euroopassa. Uskon, että alamme ottaa Briteissä oppia Flow’n kaltaisista festivaaleista, Verrico sanoo.
Flow ei Verricon mukaan ole vielä varsin tunnettu Briteissä, mutta tilanne kohenee kaiken aikaa.
– Kun Flow’lla on Kendrick Lamarin kaltaisia nimiä esiintyjäkaartissa, se herättää ilman muuta kiinnostusta myös Briteissä.
Sen sijaan Helsinki tunnetaan Isossa-Britanniassa muodikkaana kohteena.
- Ja on selvää, että Flow auttaa siinä, Verrico toteaa.

"Paras tapahtuma Moskovan lähellä"
Venäjän Esquire -lehden toimituspäällikkö Sergey Yakovlev on Flow’ssa kolmatta kertaa, eikä vierailu jää tähän.
Hän uskoo tulevansa tapahtumaan taas ensi vuonna.
– Kun kävin täällä ensi kertaa kolme vuotta sitten, päätin, että kirjoitan tapahtumasta Venäjällä. Pidin Flow’ta todella kiinnostavana, Yakovlev sanoo.
Venäläistoimittajan mukaan Flow on enemmän kuin musiikkifestivaali. Hän kehuu tapahtuman ilmapiiriä.
– Se on luova ja ystävällinen paikka kenelle tahansa, joka on kiinnostunut taiteesta, musiikista tai vaikka arkkitehtuurista, Yakovlev toteaa.
Hän pitää myös Flow’n ja Moskovan välimatkasta. Helsinkiin lentää reilussa puolessatoista tunnissa.
– Flow on paras lähin ulkomainen tapahtuma, Yakovlev kehuu.
Hän etsii festivaalilta aiheita lehteensä. Flow’ssa voi Yakovlevin mukaan haistella uusia trendejä.
– Ne ovat tärkeitä meille, koska haluamme olla aina vain eurooppalaisempia.
Moskovassa miesten lifestyle-lehteä tekevä Yakovlev kertoo, että kaupungin oma festivaalikulttuuri kehittyy koko ajan. Siksi Flow on merkittävä kohde monelle venäläiselle, jotka ovat mukana Moskovan festivaaliskenessä.
- Uskon, että löydämme täältä jonkinlaisen erilaisten asioiden luovan yhdistelmän, jota voimme käyttää Moskovassa.

“Terveellistä ruokaa, mahtavia tyyppejä”
Perinteikkään brittiläisen musiikkilehden New Musical Expressin (NME) toimittaja Thomas Smith huokuu hyväntuulisuutta. Flow’n festivaaliorganisaatio on käyttänyt hänet perjantaina saunassa, ja mies on kävellyt yöllä lämpimässä säässä Suvilahdesta Helsingin keskustaan.
Hän kertoo tulleensa hotelliinsa kahdelta aamuyöllä.
Flow’sta mieleen on jäänyt Alman konsertti.
– Oli upeaa nähdä hänet faniensa keskellä, Smith sanoo.
Hänelle Flow on merkinnyt ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa.
– Se ei ole mikään selviö muualla, jossa festivaaleilla törmää räyhääviin joukkoihin ja huonoon sapuskaan.
Brittitoimittaja on ensi kertaa Suomessa.
– Uskon, että Flow’n suosio perustuu mainioon festivaalialueeseen ja siihen, että ihmisistä pidetään täällä huolta.
Flow’ssa brittitoimittajan huomion on herättänyt muun muassa terveellinen ruoka. Ja tietysti kovan luokan artistit. Kilpailu on kovaa festivaalien kesken Euroopassa.
– Festivaalit selviytyvät, jos ne rakentavat mahdollisimman monimuotoisen ohjelmiston, kuten Flow, Smith toteaa.
