Muutama vuosi sitten paloesimies Jani Hakala aukoi suutaan Porin paloaseman kahvipöydässä. Hän sanoi, että jos pöytään lyödään riittävä määrä seteleitä, kävelee hän vaikka takaperin keskuspaloasemalta Meri-Poriin.
Työkaverit eivät unohtaneet näitä puheita. He keräsivät kaikessa hiljaisuudessa ropoja kasaan ja päättivät, että Hakala pistetään kävelemään.
Tällä viikolla sopiva summa oli kasassa. Mutta minkä arvoinen kävely oli?
– Sanotaanko, että muutama kymppi olisi varmaan normaaleissa vedoissa riittävä, mutta en vielä sillä olisi lähtenyt kävelemään. Ei tässä päivätöitä silti voi lopettaa eikä maailmanympärysmatkalle lähteä. Johonkin siihen väliin se summa osuu, Hakala naureskelee salamyhkäisesti.
Hän paljastaa, että osa potista on jo kulutettu Buranaan ja rakkolaastareihin. Sen verran tiukkaa vedon lunastaminen teki.
– Onneksi Buranaa ei lasketa dopingiksi, sillä siihen oli pakko turvautua matkalla.
Tiukinta teki henkisesti
Matka kesti lähes kuusi tuntia ja kilometrejä kertyi 18,5. Ensimmäiset kilometrit olivat Jani Hakalan mukaan pahimpia.
Ensin iski henkinen häpeä. Vaikka hän lähti liikkeelle jo viiden jälkeen aamulla, olisi vielä varhaisempi aloitusaika ollut parempi. Silloin uteliaita silmäpareja olisi ollut ympärillä vähemmän.
Hakala ei kertonut urakasta etukäteen kenellekään, koska ei ollut varma, pystyykö todella kävelemään tuollaisen matkan takaperin.
– Kovasta uhosta huolimatta puseroon hiipi ajatus, että tämä ei välttämättä onnistu. En ollut harjoitellut yhtään. Vasta viiden kilometrin kohdalla tuli sellainen olo, että ehkä sittenkin pystyn tähän.
Kovasta uhosta huolimatta puseroon hiipi ajatus, että tämä ei välttämättä onnistu. Jani Hakala
Siinä vaiheessa jumittuneet pohkeet olivat jo turtuneet kipuun. Lonkat vaivasivat kuitenkin loppuun asti.
– Suurimman taisteluni kävin silti varmaan pään sisällä. Kyllähän kestävyysurheilussakin pitää kipua sietää, mutta tässä jouduin sen lisäksi sietämään omaa hölmöyttäni.
Epätoivoisista hetkistä huolimatta matka taittui ilman suurempia ongelmia. Hakala kurkkasi aina pitkän suoran päässä, onko edessä esteitä. Hän luotti siihen, että vastaantulijat väistävät nähdessään tiellä oudon kulkijan.
Suu supussa jatkossa
Leikkimieliset vedot ovat Satakunnan pelastuslaitoksella tuttuja. Ne parantavat yhteishenkeä.
– Tai sanotaanko näin, että eivät ne sitä ainakaan huononna. Kyllä niitä pilke silmäkulmassa kannattaa silloin tällöin tehdä, Jani Hakala sanoo.
Hän kuvailee palokuntakulttuuria positiivisella tavalla hölmöksi ja porukkaa yllytyshulluksi. Se tuli jälleen todistettua. Siksi Hakala aikookin hillitä omia ideoitaan – ainakin hetken aikaa.
– Pidän nyt suuni kiinni ja nieleskelen nämä haavat ensin, hän naurahtaa.