Turvetuotanto saattaa loppua sadoilla pienillä turvetuotantoalueilla lähivuosina. Taustalla on lakimuutos, joka velvoittaa hakemaan ympäristölupaa kaikille alle kymmenen hehtaarin kokoisille turvetuotantoalueille syksyyn 2020 mennessä.
ELY-keskuksesta uskotaan, että valtaosalla alueista turvetuotanto loppuu muutoksen myötä. Suurin osa turvetuottajista on pieniä koneyrittäjiä, jotka eivät todennäköisesti hae ympäristölupaa:
– Epäilisin, että aika harva hakee lupaa. Jo itsessään ympäristöluvan hakeminen vaatii aika paljon ja kun sen saa, se velvoittaa hakijaa moneen asiaan, arvioi hankekoordinaattori Ari Koski.
Ympäristölupa maksaa reilu 4000 euroa, ja sen saamiseen pitää varata ainakin vuosi aikaa.
Lähes kaikki Suomen pienet turvetuotantoalueet sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla, missä niitä on kolmisensataa. Viitisenkymmentä aluetta sijaitsee Keski-Pohjanmaalla ja satakunta muualla Suomessa.
Pieni alue voi kasvaa yli luparajan
Aikaisemmin alle kymmenen hehtaarin turvetuotantoalueille ei ole pääsääntöisesti tarvinnut ympäristölupaa. Lakimuutoksella halutaan turvetuottajille tasapuolinen kohtelu. Lisäksi pienillä tuotantoalueilla on havaittu puutteita.
– On muun muassa käynyt ilmi, että alle kymmenen hehtaarin alueet ovatkin laajentuneet ajan myötä suuremmiksi. Joillakin turvetuotantoalueilla vesiensuojelurakenteetkaan eivät ole tätä päivää, Koski kertoo.
Muutoksen helpottamiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on käynnistetty hanke, joka jakaa turvetuottajille tietoa lakimuutoksesta.
Syksyllä asiasta ilmoitetaan tuottajille kirjeitse ja ainakin Kauhajoki–Alavus-seudulla järjestetään syksyllä koulutuksia turvetuottajille.