Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107783

Italialaisessa yökerhossa syntyi paniikki – 6 kuollutta ja kymmeniä loukkaantuneita

$
0
0

Kuusi ihmistä on kuollut ja kymmeniä on loukkaantunut väenryntäyksessä yökerhossa Italiassa, kertoo BBC. Kaksitoista ihmistä on loukkaantunut vakavasti, kertoo uutistoimisto AFP.

Italialaisen Corriere della Sera -lehden mukaan kuolleiden joukossa on kaksi alaikäistä poikaa, kolme alaikäistä tyttöä ja yhden tytön äiti.

Lähellä Anconaa, Corinaldossa, sijaitsevassa yökerhossa syntyi paniikki ilmeisesti kaasusumutteen vuoksi. Pelastusviranomaiset ovat kertoneet Twitterissä, että syynä paniikkiin saattoi olla pistävän hajuisen aineen levittäminen.

Ensitietojen mukaan väkijoukko juoksi paniikissa kolmelle hätäuloskäynnille, joista yksi johti pienelle sillalle ja pysäköintialueelle. Kaide rikkoutui, minkä takia kymmeniä putosi ja heidän allensa jääneet rusentuivat kuoliaaksi.

Onnettomuus sattui perjantain ja lauantain välisenä yönä, noin kello yksi paikallista aikaa.

– Olimme tanssimassa, ja odotimme konsertin alkamista, kun haistoimme tämän pistävän hajun, kertoi 16-vuotias poika, jota oltiin viemässä sairaalaan.

– Juoksimme yhdelle hätäuloskäynneistä, mutta se oli suljettu. Järjestysmiehet käskivät meidät takaisin.

Lanterna Azzurra -yökerhossa oli tapahtumahetkellä tuhatkunta ihmisiä. Ravintolassa oli meneillään italialaisen rap-muusikon Sfera Ebbastan konsertti.

Loukkaantuneet on kuljetettu Senigallian ja Anconan sairaaloihin.

Viranomaiset selvittävät, kuinka monta ihmistä kerhossa oli sisällä. Rajoitusten mukaan tilassa saisi olla hieman yli 870 ihmistä kerrallaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107783


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>