Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 106244

Sähköautoilijan ”koeajo” polttomoottoriautolla naurattaa suomalaisia Facebookissa: ”Ajon päätyttyä moottori pitää muistaa sammuttaa”

$
0
0

Helsingissä työskentelevä teknologiayrittäjä Lasse Laurila vaihtoi 1,5 vuotta sitten sähköautoon nopean harkinnan jälkeen. Siitä lähtien hän on saanut kuulla mitä erinäisempiä väitteitä, miksi sähköautolla ei pärjää Suomessa.

Laurilalla ei omien sanojensa mukaan ole ollut mitään ongelmia autonsa kanssa. Sähköauto on nyt Laurilan perheen ainoa auto. Elämä on Laurilan mukaan sähköauton myötä helpottunut.

Keskiviikkona Lasse Laurila päivitti Facebookin tekstin, joka muistutti autolehtien koeajojuttuja. Lempeä teksti on niin aidon tuntuinen kuvaus koeajosta polttomoottoriautolla, että lukija ei voi kuin korkeintaan aavistaa, että sen kirjoittaja on ollut raivon vallassa.

”Koska polttomoottorin toiminta perustuu jatkuvaan pyörimisliikkeeseen, on moottori kuitenkin käynnistettävä ennen kuin autoa voi ajaa. Tämä tuppaa aluksi aina unohtumaan, mutta myöhemmin käynnistämisestä tulee refleksi”, Laurila kirjoittaa koeajotekstissään.

Laurila tunnustaa, että tekstissä on kyse 1,5 vuoden patoutuman purkautumisesta.

Laukaisevana tekijänä oli Tekniikan Maailma -lehteen tulossa oleva talviautovertailu. Kun jutun ennakkomainonnassa kerrottiin, kuinka sähköauto Tesla oli hyytynyt matkalle, Laurila heittäytyi kuvitteelliseksi autotoimittajaksi.

– Se asia rupesi korpeamaan niin paljon, että kirjoitin kaiken ihan suoralta kädeltä alusta loppuun noin vartissa. Sitten menin kahville rauhoittumaan. Kun tulin takaisin, niin hyvin pienin muutoksin päätin, että tämä on sellainen, minkä haluan julkaista.

Laurilan kirjoitus naurattaa monessa kohtaa. Bensiiniauto on saatu tuntumaan tekstissä suorastaan historialliselta jäänteeltä.

”Koeajon aikana kävikin kertaalleen niin, että aamulla töihin ajellessa polttoaine loppui kesken ja auto hyytyi hankeen tien vierustalle ja jouduttiin hinaamaan huoltoasemalle. Huoltoasemakäynteihin varmasti kyllä tottuu ajan myötä.”

– Yritin kasata siihen tekstiin kaikki ne kliseet, joita sähköautoista liioitellaan, mutta käänteisessä muodossa, Laurila sanoo.

Nolo sekaannus kirjoittajasta

Lasse Laurilan nimellä kirjoitettu ”koeajo” aiheutti heti keskiviikkona palautteiden ryöpyn oikealle Lasse Laurilalle. Mutta myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkökäyttötekniikan laboratoriossa soi torstaina puhelin.

Yliopistossa sähkötekniikan tutkijaopettajana työskentelevä Lasse Laurila sai vasta tuolloin kuulla täyskaimansa tekstistä. Moni tekstin lukenut luuli tekstin kirjoittajan olevan Lappeenrannan Laurilan. Miehen, jonka luulisi luonnollisesti tietävän sähköauton tekniikasta kaikenlaista ja, jolta tutkijan mopo on hetkeksi lähtenyt käsistä.

Teknologiayrittäjä Laurilaa nimien yhteensattuma huvittaa.

– Aikaisemmin on kerran käynyt niin, että Saksasta kustannusyhtiö kysyi, saako se julkaista minun väitöskirjani. Silloin oli kyllä pakko heitä oikaista, Laurila kertoo.

Sähköautomies Lasse Laurila ei edes yritä kirjoittaa tekstiinsä teknisiltä yksityiskohdiltaan virheetöntä koeajokertomusta. Tärkeintä oli itse tarina. Suurin osa lukijoista on ymmärtänyt ottaa tekstin huumorilla. Sitä Laurila ainakin tekstillään tavoitteli.

– Kirjoittaessani tekstiä olin ärtynyt, mutta sitten kun luin sitä uudestaan, niin hymähtelin. Ehkä juuri sen takia sen julkaisinkin. Tarkoitushan ei ole suututtaa, vaan ennemminkin viihdyttää ja siinä samalla vähän valistaa.

”Polttoaine maksetaan huoltoasemalla tyypillisesti itsepalveluna ja mutkattomasti pankki- tai luottokortilla. Hankaluudeksi muodostuikin se, että polttoainetta oli saatavilla neljää eri lajia. Kaikki polttoainepistoolit eivät sopineet täyttöaukkoon ja kaikissa oli erilainen kirjain/numerokoodi. Soitto auton omistajalle ja oikea aine selvisi”, Laurila kirjoittaa koeajoartikkelissaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 106244

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>