Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107801

Tanska alkoi rakentaa pitkää villisika-aitaansa Saksan rajalle

$
0
0

Tanskan etelärajalle alettiin maanantaina pystyttää kymmeniä kilometrejä pitkää ja 1,5 metriä korkeaa aitaa suojaamaan maan sianlihateollisuutta. Tanskan ympäristö- ja elintarvikeministerin mukaan aita estää pelätyn sikataudin leviämisen maahan.

– Aita ja villisian metsästyksen lisääminen katkaisevat tartuntaketjun, jotta afrikkalaisen sikaruton leviämisen riski Tanskaan pienenee, ministeri Jakob Ellemann-Jensen sanoi.

Aidan rakentaminen alkoi Padborgista rajan itäpäässä, ja koko rajan on määrä olla aidattu syksyyn mennessä. Tanskan hallitus esitti aidan rakentamista keväällä 2018, ja kesällä maan parlamentti hyväksyi asian.

Tapauksia lähinnä Itä-Euroopassa, syksyllä myös Belgiassa

EU:n alueella on pelätty sikaruton leviämistä siitä lähtien, kun ensimmäinen tartunta todettiin Puolassa Valko-Venäjältä tulleessa villisiassa vuonna 2014.

Belgiassa todettiin ensimmäinen tapaus viime syyskuussa lähellä Luxemburgin ja Ranskan rajaa. Ranskassa metsästäjiä kehotettiin tammikuun alussa kaatamaan jopa kuutisensataa villisikaa rajan lähistöltä. Hankkeeseen pyydettiin jopa maan asevoimat apuun asentamaan ansoja ja ajamaan villisikoja kokoon.

EU:n alueella sikaruttoa on aiemmin tavattu muun muassa Baltian maissa, Puolassa ja Tšekissä. Saksassa tautitapauksia ei ole todettu.

Tanskaan rajautuvan Saksan osavaltion Schleswig-Holsteinin maatalousministeri Jan Philipp Albrecht sanoi maanantaina, että sikarutto on vakava uhka eläimille ja sikataloudelle. Albrecht totesi saksalaiselle uutistoimisto DPA:lle kuitenkin epäilevänsä tanskalaisten aidan tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä. Tanskan viranomaiset ovat myöntäneet, että eläimet voinevat päästä aidan ohi teiden ja vesistöpaikkojen kohdalta.

Sikaruttotartunta kolhisi kovaa Tanskan maataloutta

Afrikkalainen sikaruttovirus on ihmiselle vaaraton, mutta sikaeläimissä se aiheuttaa verenvuotokuumeen, joka yleensä johtaa kuolemaan muutamassa päivässä.

Tanska on Euroopan suurimpia sianlihanviejiä, ja sianlihan osuus maan kokonaisviennistä on viitisen prosenttia. Euroissa laskettuna Tanska vei esimerkiksi vuonna 2016 noin yli neljän miljardin edestä sianlihaa. Sikaruttotartunnan toteaminen saattaisi lopettaa viennin EU:n ulkopuolelle kokonaan.

Suomessa on selvitetty villisika-aidan rakentamista itärajalle, mutta tammikuun alussa maa- ja metsätalousministeriö totesi, että aita ei pystyisi estäämän villisian ja sitä kautta afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämistä Suomeen. Sikaruttoa löytyi viime kesänä Venäjältä aiempaa lähempää Suomen rajaa.

Aiemmin aiheesta:

Itärajalle ei tule villisika-aitaa – aita ei välttämättä estäisi afrikkalaisen sikaruton leviämistä

Afrikkalainen sikarutto lähestyy Suomea – herkästi tarttuvaa tautia löytyi jo 250 kilometrin päässä itärajasta


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107801


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>