Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107836

Britannian parlamentti äänestää jälleen brexitistä, osa muutosehdotuksista saattaa mennä läpi

$
0
0

Britannian parlamentin alahuone keskustelee tänään muutoksista maan suunnitelmiin EU-erosta. Parlamentti hylkäsi murskaluvuin pääministeri Theresa Mayn ehdottaman erosopimuksen pari viikkoa sitten.

Kansanedustajat ovat tehneet toistakymmentä eri muutosehdotusta. Niissä muun muassa kaavaillaan brexit-päivämäärän lykkäämistä, jos sopimusta ei ole syntynyt, tai erosopimuksessa olevan Pohjois-Irlannin rajaa koskevan hätäjärjestelyn muuttamista.

Ehdotuksista vain parilla arvellaan olevan realistisia mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi.

EU:n puolelta on toistuvasti todettu, ettei Britannian ja EU:n neuvottelemaan erosopimukseen olla valmiita tekemään muutoksia.

Esimerkiksi Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi eilen, että EU:lla ei ole syytä tehdä myönnytyksiä Britannialle. Britannian EU-eron lykkääminen vaatisi myös kaikkien muiden 27 EU-jäsenmaan hyväksynnän.

Äänestysten muutosehdotuksista on määrä alkaa parlamentissa noin kello 21 Suomen aikaa. The Guardian -lehti arvioi sunnuntaina, että äänestys päättynee noin kello 22.30 Suomen aikaa.

Alahuoneen puhemies John Bercow valitsee äänestykseen otettavat muutosehdotukset. Ehdotuksen tekijä voi myös viime hetkiin saakka vetää oman ehdotuksensa pois äänestyksestä.

Britannian on määrä erota EU:sta on 29. maaliskuuta. Päivämäärän lähestyminen on monien arvioiden mukaan lisännyt todennäköisyyttä, että ero voisi toteutua hallitsemattomasti ilman sopimusta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107836


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>