Ylen perjantaina julkaisema artikkeli köyhien perheiden joulunjälkeisestä ahdingosta herätti ihmiset tarjoamaan apuaan. Jutussa kaksi perheenäitiä kertoi kamppailustaan ja siitä, miten arvokasta tuntemattomilta saatu apu on ollut.
Jutussa mainittuun Autetaan kun voidaan -ryhmään on viikonvaihteen aikana vyörynyt viestejä auttamishaluisilta ihmisiltä. Nelisen vuotta Facebookissa toimineen ryhmän ylläpitäjät ovat saaneet urakoida jäsenpyyntöjen ja sähköpostiviestien kanssa.
– On oikeasti vähän positiivinen paniikkitilanne, ei osattu odottaa tällaista ollenkaan, kertoo oloaan häkeltyneeksi kuvaava viestintävastaava Päivi Kujanpää.
Jo muutamia tunteja artikkelin julkaisun jälkeen jäsenpyyntöjä oli tullut yli tuhat, ja maanantai-iltapäivään mennessä niitä oli kertynyt noin 2 500. Myös yhteisön hiljakkoin julkaisemilla nettisivuilla on ollut ajoittain ruuhkaa.
Lasten hätä koskettaa
Ihmisten vilpitön auttamishalu huokuu monista viesteistä. Päivi Kujanpään mukaan etenkin lasten hätä ja huoli lapsiperheiden tilanteesta on koskettanut monia.
– Siellä on ihania viestejä! Monet ovat kirjoittaneet pitkästi, kuinka haluaisivat auttaa. Jotkut haluaisivat auttaa säännöllisesti ottamalla niin sanotun kummiperheen.
Kun hätää tulee koko ajan lisää, tulee riittämättömyyden tunne, että pitäisi auttaa vielä enemmän. Päivi Kujanpää
Viesteistä ilmenee myös, että auttamishalua löytyy etenkin heiltä, joilla on itsellään kokemusta tukalasta tilanteesta.
– Moni, jolla on itsellään tosi tiukkaa, haluaa omasta vähästäänkin auttaa. Välillä tuntuu, että mitä huonommin jonkun asiat ovat, sitä enemmän löytyy halua auttaa.
Päivi Kujanpää huomauttaa, että ryhmän on tarkoitus myös ehkäistä ongelmia jo ennakolta. Esimerkiksi pikavippikierteen välttämiseen voi saada vinkkejä kurimuksen kokeneelta, takaisin jaloilleen selvinneeltä perheeltä.
Auttajankin jaksamisella on rajansa
Auttamisenhaluisten into ilahduttaa ryhmän ylläpitäjiä, mutta samalla on hyvä muistaa, että auttamistyöhön ei pidä uppoutua liian syvälle. Sitäkään ei voi tehdä kellon ympäri ilman että oma jaksaminen kärsii.
Päivi Kujanpää muistuttaa, että muita voi auttaa vain, kun on pitänyt itsestään huolta.
– Kun hätää tulee koko ajan lisää, tulee riittämättömyyden tunne, että pitäisi auttaa vielä enemmän. Siihen tulee vähän kuin työnarkomania, ja siihen alkaa pikkuhiljaa uupua. Omat voimat eivät riitäkään.
Ikävänä piirteenä Kujanpää pani merkille Ylen perjantaina julkaisemaan artikkeliin tulleet ilkeämieliset kommentit.
– Sinne on saatu liitettyä maahanmuuttopolitiikasta ja sote-uudistuksesta alkaen ihan kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä. Mielestäni se kertoo ihmisten pahasta olosta. Jos ihmisen täytyy kirjoittaa rumasti, silloin hän itse voi huonosti, miettii Päivi Kujanpää.
Lue lisää: