Mahatma Gandhi sanoi kerran: ”Muistele näkemäsi köyhimmän ja heikoimman ihmisen kasvoja ja kysy itseltäsi onko harkitsemastasi askeleesta mitään hyötyä hänelle.” Opetuksen voi ymmärtää vertauskuvana sille, että meidän pitäisi rakentaa yhteiskuntaa pitäen silmällä heikoimmassa asemassa olevia. Tämä edellyttää syvällistä ja ajankohtaista tietoa huono-osaisuudesta.
Viime viikkoina Suomessa on keskusteltu kiiteltävän paljon köyhyydestä ja niukkuudessa elämisestä. Samalla on kuitenkin jäänyt varjoon uraauurtava kotimainen tutkimus, joka tuottaa täysin uutta tietoa pitkään sorretun vähemmistön tilanteesta. Kyse on romaneista.
Romanien elinolosuhteet olivat vielä 1950-luvulla surkeat. Tuolloin esimerkiksi koulunkäynti oli romanien elämäntavalle merkityksetöntä. Myös poliittisten oikeuksiensa toteutuminen oli kyseenalaista kuten Sarita Friman-Korpela osoitti 2014 ilmestyneessä väitöskirjassaan. Vaalirajoitteiden ja irtolaislainsäädännön yhteisvaikutus saattoi johtaa äänioikeuden epäämiseen suurelta osalta romaniväestöä.
Vasta 1970-luvulla romanilasten koulunkäynti tuli vakinaisten asuntojen ansiosta mahdolliseksi, mutta poissaoloja ja syrjintää oli vielä paljon.
Ennen 1970-lukua Suomen romanit asuivat asuntovaunuissa ja huonokuntoisissa vanhoissa taloissa. Romanien olot olivat niin heikot, että useat perheet muuttivat Ruotsiin. Ruotsi vaati voimakkaasti Suomea hoitamaan oman maan kansalaistensa asiat kuntoon. Vasta 1970-luvulla romanilasten koulunkäynti tuli vakinaisten asuntojen ansiosta mahdolliseksi, mutta poissaoloja ja syrjintää oli vielä paljon. Kun 1950-luvulla koulua käyneistä romaneista päättötodistuksen sai 25 prosenttia, 1970-luvulla osuus nousi noin 65 prosenttia.
Varsinainen koulutuksellinen integraatio romaneilla alkoi vasta 1990-luvulla. Koulu monimuotoistui kulttuurisesti muun muassa maahanmuuttajaoppilaiden ansiosta.
Sosiaalihallitus keräsi vuoden 1970 väestölaskennassa tietoja romanien elinkeinoista, ammateista, ruokakuntien koosta ja asumisoloista. Tämän jälkeen etnisyystiedon kerääminen tilastoista ei ole ollut mahdollista. Romanit ovat toisen maailman sodan katkerien kokemusten vuoksi suhtautuneet varauksellisesti myös sellaiseen tutkimukseen, joka perustuu itseidentifikaatioon. Romanien syrjitty asema on yleinen fakta, mutta yksityiskohtaiset tiedot ovat puuttuneet.
Rakennettuaan luottamusta romaneihin monen vuoden ajan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos onnistui toteuttamaan vuosina 2017 ja 2018 romanien hyvinvointitutkimuksen Roosan, jonka perustulokset julkaistiin joulun alla.
Monet romanit suhtautuivat tutkimukseen kriittisesti. Sen pelättiin leimaavan koko yhteisöä kielteisesti ja pahentavan romaneiden kokemaa syrjintää.
Tietoja kerättiin niin, että romanien tuloksia on – tietyin varauksin – mahdollista verrata muuhun väestöön. Tutkimukseen osallistui 365 vapaaehtoista itsensä Suomen romaniksi kokevaa täysi-ikäistä henkilöä.
Tutkimusprosessikin on pieni jännitystarina. Esitutkimuksen aikana kävi ilmi, että monet romanit suhtautuivat tutkimukseen kriittisesti. Sen pelättiin leimaavan koko yhteisöä kielteisesti ja pahentavan romaneiden kokemaa syrjintää. Tutkimuksen toteuttamiseksi THL palkkasi seitsemän romanimiestä – ja naista aluekoordinaattoreiksi. Aluekoordinaattorit kävivät kertomassa tutkimuksesta romaniyhdistysten ja -järjestöjen tilaisuuksissa sekä yksityisissä kodeissa ja sosiaalisessa mediassa. Romanit osallistuivat tutkimuksen suunnitteluun, toteutukseen, raportointiin ja tulosten tulkintaan.
Tutkimuksen tulokset kertovat romanien muuta väestöä alhaisemmasta koulutuksesta ja yleisemmästä työttömyydestä. Erityisen huolestuttavaa on se, että alle peräti kolme neljästä työvoimaan kuuluvasta alle 30-vuotiaasta (eli työllisistä ja työttömästä) oli työttömänä. Romaneiden kokemuksen mukaan nuorten on vaikea saada syrjinnän vuoksi harjoittelupaikkoja ja työllistyä valmistumisen jälkeen.
Niukkuuden kokemuksesta kertoo se, että 40 prosenttia romanimiehistä ja puolet naisista oli pelännyt ruuan loppumista, kun koko väestössä vastaavat luvut olivat 13 ja 18 prosenttia. Romaneiden koettu terveys ja työkyky olivat selvästi heikompi kuin muiden suomalaisten. Hälyttävää tietoa oli myös se, että romanimiehistä 44 prosenttia ja -naisista 41 prosenttia tupakoi päivittäin. Koko väestön luvut ovat 16 ja 11 prosenttia.
Kaikki tulokset eivät olleet kielteisiä. Esimerkiksi Roosa-tutkimukseen osallistuneet miehet olivat koko väestön miehiä aktiivisempia kerho- tai yhdistystoiminnassa, kävivät useammin teatterissa, harrastivat useammin käsitöitä, musisointia tai muuta vastaavaa harrastusta sekä osallistuivat erilaisiin hengellisiin tapahtumiin.
Roosa-tutkimus kertoo siitä, miten pitkäjänteistä, systemaattista ja vuorovaikutteista työtä tarvitaan haavoittuvan ryhmän tavoittamiseksi. Tämä tutkimus antaa pohjaa rakentaa vastaavaa tiedonkeruuta myös muiden vähemmistöryhmien hyvinvoinnin kartoittamiseksi. Joka tapauksessa tutkimuksen tietojen avulla voidaan arvioida sitä, miten hyvinvointipolitiikan päätökset vaikuttavat romaneihin.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.