Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 108639

Wärtsilä tehostaa, vähentää 1 200 työpaikkaa eri maissa – 150 Suomesta

$
0
0

Voimalaitteita toimittava Wärtsilä kertoo aloittavansa kilpailukykyä parantavan ohjelman ja tavoittelee 100 miljoonan euron vuosisäästöjä. Ohjelma johtaa 1 200 työpaikan katoamiseen maailmanlaajuisesti.

Suomessa arvio väenvähennyksestä on enintään 150 työntekijää. Wärtsilän mukaan vaikutus on tuntuvin Vaasaan, missä yhtiö on kaupungin suurin yksityinen työllistäjä. Vaasassa on suurin osa Wärtsilän Suomen-henkilöstöstä.

Suomalaisella pörssiyhtiöllä Wärtsilällä on 80 maassa noin 19 300 työntekijää. Viidennes sen henkilöstöstä on Suomessa.

– Eli Suomen osuus tästä vähennyksestä on pienempi kuin mitä henkilöstön painoarvo, sanoo viestintäjohtaja Atte Palomäki.

Säästöohjelma toteutuu asteittain vuoden 2019 jälkipuoliskolla ja on valmis vuoden 2020 loppuun mennessä.

– Kansainvälisen kaupan jännitteet, geopolittiinen epävarmuus sekä ailahtelevat markkinat aiheuttavat huolta, perustelee konsernijohtaja Jaakko Eskola tiedotteessa.

– Tämä on kivulias ratkaisu, mutta henkilöstövähennyksiä ei valitettavasti voida välttää.

Wärtsilä toimittaa voimalaitteita merenkulkuun ja energiamarkkinoille.

Yhtiö julkisti tänään tilinpäätöstietonsa viime vuodelta. Sen aikana kasvoivat sekä liiketulos, liikevaihto että tilauskertymä. Kuitenkin viimeisellä vuosineljänneksellä liiketulos laski 15 miljoonalla eurolla ja oli 226 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen tulos sisältää huomattavat varaukset kahteen ydinvoimalaan liittyvien hankkeiden kustannusylityksiin.

Wärtsilä kertoi viime kesänä, että se tekee Vaasaan jätti-investoinnin aloittamalla uuden tuotantokeskuksen rakentamisen mahdollisesti jo tänä vuonna.

Työntekijät pettyneitä

Vaasassa Wärtsilän työntekijät ottivat pettyneinä vastaan tiedon yt-neuvotteluiden alkamisesta ja väen vähentämisestä.

– Postiiivisia asioita on tapahtunut viime aikoina ja sen perusteella odotettiin parempaa, toteaa toimihenkilöiden pääluottamusmies Ralf Holmlund ja viittaa uuden tuotantokeskuksen rakentamiseen.

Holmlund sanoo, että täytenä yllätyksenä uutinen ei kuitenkaan tullut.

– Mutta tässä ollaan taas, aletaan neuvottelemaan ja vähentämään väkeä. Ensimmäinen neuvottelukutsu tulee ensi viikolle, toteaa Holmlund.

Artikkelia täydennetty klo 09:55 pääluottamusmiehen kommenteilla.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 108639

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>