Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 108694

Poikkeuksellinen vaara uhkaa ulkoilijoita Etelä- ja Keski-Suomessa – lumen paisuttamat puiden oksat ja latvat uhkaavat katketa ja tippua ihmisten päälle

$
0
0

Imatran kaupunki on joutunut tekemään harvinaisen päätöksen. Sen on pitänyt lopettaa joidenkin metsissä olevien kansanhiihtolatujen ylläpito, koska talven aikana puihin kertynyt lumi on taivuttanut oksia latujen päälle.

Samanlaisia uutisia on kantautunut myös esimerkiksi Jyväskylästä. Lisäksi esimerkiksi Lappeenrannassa yhden päiväkodin piha-alueella on kielletty ulkoileminen, koska lumiset oksat tai puiden latvat saattavat katketa ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Imatralla latu-urille on jo pudonnut paljon paksuja oksia.

– Suosittelemme, ettei kukaan sinne metsäladuille lähtisi. Tällä turvataan, ettei siellä sattuisi henkilövahinkoja, sanoo työnjohtaja Jani Niittynen Imatran kaupungin kiinteistö- ja aluepalvelusta.

Lunta on puiden oksille kertynyt nyt niin paljon, että myös paikallinen pelastusviranomainen katsoi niistä aiheelliseksi varoittaa.

Monena talvena Etelä-Karjalassa on jouduttu siirtämään tai jopa perumaan hiihtokilpailuja, koska lunta on ollut liian vähän. Nyt lunta on monin paikoin yli 60 senttimetriä.

– Lunta ei ole liikaa. Tänä vuonna lumi vaan jää kiinni joka paikkaan. Kotipihoillakin on voinut huomata, kun pressutallien lumet eivät valu katolta. Puihinkin se vain kerääntyy, ja jossain vaiheessa puun latva tai oksat eivät sitä enää kestä, sanoo Niittynen.

Puissa vaarallisen paljon lunta

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Risto Jalkanen ei heti muista, milloin lumi olisi viimeksi tällä tavoin tarttunut puiden oksille. Joulukuussa 1995 Kuusamon Rukalla latuverkkoa piti sulkea, kun puut alkoivat kaatuilla lumen painosta, mutta sen jälkeen vastaavaa ei ole Jalkasen muistin mukaan tapahtunut.

– Silloin taustalla oli se, että maa ei ollut jäässä ja lumi- ja tykkylumitaakkaa oli puissa erityisen paljon.

Tällä hetkellä routaa on Suomen ympäristökeskuksen mittausten mukaan koko maassa 5–20 senttimetriä normaalia vähemmän ja lunta taas erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa poikkeuksellisen paksu kerros.

Lumen taivuttamia puita Imatralla Lammassaaren hiihtoladulla.
Iso kuusi on taipunut latu-uran päälle Lammassaaren ladulla Imatralla.Yle / Ville Toijonen

Lunta tuli alkutalvesta kerralla paljon lyhyessä ajassa. Se johti siihen, että lumi jäi kiinni puiden oksille. Lisäksi ilma oli sen verran tyyntä, ettei tuuli varisuttanut lunta alas, vaan lumi jäi oksiin kiinni.

Nyt lumi on paakkuuntunut oksiin ja latvoihin isoiksi painaviksi massoiksi. Tämä voi jopa aiheuttaa puiden kaatumista juurineen. Todennäköisempää kuitenkin on, että puusta irtoaa latva.

– Ei se vaadi kuin pienen tuulen vireen tai tuulen suunta muuttuu, niin latva voi vain siitä puusta irrota. Kyllä nyt varovainen kannattaa olla, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Risto Jalkanen.

Satojen kilojen massa

Risto Jalkasen mukaan vaara saada latva päällensä on todellinen. Latvan matka 10 tai 20 metrin korkeudesta maahan on niin lyhyt, ettei ihminen siihen juurikaan ehdi reagoida.

Vaarassa ovat myös esimerkiksi parkkipaikoille pysäköidyt autot, jotka voivat saada isonkin oksan katolleen ja vaurioittaa autoa.

Jotta lumi lähtisi puiden oksilta itsestään pois, pitäisi lämpötilan kohota selvästi nollan yläpuolella. Lisäksi pitäisi olla tyyntä.

– Useita lämpöasteita, 3–5 astetta ainakin. Sitten lumet valahtaisivat alas vaurioitta tai vähin vaurioin, kertoo Jalkanen.

Useina talvina niin sanottu tykkylumi on aiheuttanut laajoja vahinkoja esimerkiksi sähkölinjoille. Nyt kyse ei ole tykkylumesta, sillä Etelä- ja Keski-Suomen puissa nyt oleva lumi on tavallista taivaalta satanutta lunta.

Erikoistutkija Risto Jalkanen kertoo, että lumen paino on tavallisesti 100–300 grammaa litralta, kun taas tykky voi painaa jopa kilon litralta. Painoa on joka tapauksessa puihin keräytynyt poikkeuksellisen paljon.

– Yhdessä puussa voi joka tapauksessa on olla satoja kiloja lunta, kertoo Jalkanen.

Tykkylumi poikkeaa tavanomaisesta lumesta siitä, että tykyssä on kovaa jäätä, huurretta ja lunta, joka on usean viikon aikana muodostunut puun oksistoon ja pintaan. Tykky on usein tavallista lunta painavampaa, koska siinä on mukana tiheää jäätä.

– Rovaniemellä oli vuonna 1994 ennätysraskas 20 metriä pitkä kuusi. Kaadoimme sen ja mittasimme siinä olevan tykyn painoksi 3 400 kiloa.

Imatralla odotetaan lämpöä

Imatran hiihtohimo on sen verran kiihkeä, etteivät kaikki ole kieltokehotusta uskoneet tai eivät siitä välitä.

Imatralla paksu lumipeite on estänyt myös paksun jään syntymisen. Jään päällä on lisäksi paljon vettä. Siksi jäälatuja Saimaalle ei tänä vuonna ole pystytty tekemään Imatralla eikä Lappeenrannassa. Todennäköistä on, ettei latuja päästä tänä vuonna tekemään jäälle ollenkaan.

Lumen taivuttamia puita Imatralla Lammassaaren hiihtoladulla.
Ison puun latva tai paksu oksa lumineen painaa helposti sata kiloa.Yle / Ville Toijonen

Nyt Imatralla odotetaan, saavatko viikonlopuksi luvatut lämpöasteet mitään aikaan.

– Jos plussajakso tiputtaisi lumet puusta, teemme tarkistuskierroksen laduilla. Ajamme moottorisahat mukana ja korjaamme kaatuneet puut pois laduilta. Sen jälkeen saamme ladut auki. Veikkaan, että menee ensi viikon puoliväliin, sanoo työnjohtaja Jani Niittynen.

Korvaavia latuja kaupunki on tehnyt muun muassa Vuoksenniskalle, urheilukentän ympärille, Virran puistoon Mansikkalaan. ja Karhumäen alueelle sekä Ukonniemeen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 108694

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>