Maailman Luonnon Säätiö WWF julkaisi alkuviikosta laajaa huomiota herättäneen ruokasuosituksen. Sen mukaan viikossa saisi syödä kerran punaista lihaa ja kuukaudessa vain kuusi kananmunaa.
Suosituksen taustalla on havainto, että ruuantuotanto on yksi suurimmista kasvihuonekaasujen aiheuttajista.

Vegaanivaikuttaja jäi kiinni rysän päältä kalansyönnistä – "Fishgate" pani somen sekaisin
Monet tubettajat ja fanit ärsyyntyvät, kun sosiaalisen median vegaani-skenen näkyvä hahmo alkaa syödä eläinperäisiä ruoka-aineita. Rawvana-nimellä tunnettu amerikkalainen somevaikuttaja Yovana Mendoza Ayres jäi maaliskuussa kiinni kalan syömisestä.

Toni halusi jo pikkupoikana huumegangsteriksi – hänen haaveensa toteutui, sillä kukaan ei välittänyt
Alaikäisten on vaikeaa saada apua huumekierteen katkaisemiseksi, sillä nuorille ei ole riittävästi päihdepalveluja. Oululainen Toni, 23, tietää vuosien omakohtaisen kokemuksen perusteella, mistä on kyse.

Lääkärien mukaan Bonin perheen kuopuksen sairastumiseen voi olla monia syitä. Vanhemmat epäilevät, että torjunta-aineilla oli osansa.

– Muistan, millaista oli tanssia selvin päin ensimmäistä kertaa. Se oli hirveää. Pelotti. Ahdisti. Tuntui, että kaikki katsovat, sanoo Enni Granström.
On ehkä vähän outoa, että entinen alkoholisti haluaa tulla aina uudestaan baarien ysäribileisiin. Granströmillä on siihen kuitenkin hyvä syy.