Sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneessa pikkubussin ja henkilöauton yhteentörmäyksessä menehtyivät 21-vuotias joensuulainen mies, joka oli henkilöauton kuljettaja sekä pienoisbussissa matkustajina olleet 42-vuotias joensuulainen mies ja 32-vuotias tamperelainen nainen, kertoo poliisi.
Lisäksi onnettomuudessa loukkaantuivat vuonna 42-vuotias joensuulainen mies ja kaksi 18-vuotiasta joensuulaista naista, joista toinen oli pienoisbussin kuljettaja.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja olisi ennen ajoaan nauttinut runsaasti alkoholia. Kuljettajan ajonaikainen promillemäärä tarkentuu verikokeesta myöhemmin.
Henkilöautolla ajoi poliisin mukaan törmäyshetkellä huomattavaa ylinopeutta. Alueella on 80 km / tunnissa nopeusrajoitus.
Henkilöauto ajoi yöllä kello kahden jälkeen Joensuun suunnasta Kiteelle päin ja pienoisbussi oli tulossa vastakkaiseen suuntaan. Henkilöautossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia. Pienoisbussissa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa.
Henkilöauto ajautui vastaan tulevan kaistalle ja autot törmäsivät etuosistaan toisiinsa Paalihtan kohdalla, noin kuusi kilometriä Kiteen Tolosenmäeltä Joensuuhun päin.
Rajun yhteentörmäyksen seurauksena molemmat autot kierähtivät katon kautta ympäri ja pysähtyivät tien vastakkaisille puolille. Onnettomuudessa menehtyneet kolme henkilöä ovat kuolleet tapahtumapaikalla.
Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja törkeänä rattijuopumuksena.
Aiheesta aiemmin: