Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107789

Vanhojen kansanedustajien palkkioihin tuntuva korotus

$
0
0

Eduskunnan palkkiotoimikunta on nostanut vanhojen kansanedustajien palkkiota. Samalla kansanedustajat jaetaan palkkioiden osalta kolmeen luokkaan.

Alle neljä vuotta istuneiden kansanedustajien palkkio pysyy ennallaan 6 614 eurossa. Yli neljä vuotta, mutta alle 12 vuotta eduskunnassa istuneiden palkkio nousee 6 945 euroon. Yli 12 vuotta kansanedustajana ollut saa muutoksen jälkeen 7 408 euroa kuukaudessa.

Käytännössä palkkioon tulee noin 300 euron korotus.

Palkkiotoimikunta muokkasi myös muiden tehtävien palkkioita. Esimerkiksi puhemiehen kuukausittainen palkkio on esityksen myötä 13 390 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 10 441 euroa kuussa. Puhemiehen palkkio nousee noin 1 200 euroa kuussa ja varapuhemiesten palkkio noin 300 euroa.

Uudet palkkiot otetaan käyttöön, kun juuri valitun uuden eduskunnan toimikausi alkaa.

Palkkiotoimikunta perustelee korotuksia sillä, että tavoitteena on pitää kansanedustajien palkkioiden kehitys ja taso tasapainossa yleisen ansiokehityksen kanssa.

Tilastokeskus kertoo, että kansanedustajien palkkiokehitys olisi jäänyt 2000-luvun alusta noin 11 prosenttia yleisen ansiokehityksen tasosta.

Edellisen kerran palkkioita nostettiin melko tarkkaan vuosi sitten.

Lue lisää:

Kansanedustajien palkkiot nousevat – korotus 3,2 prosenttia


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107789

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>