Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 108590

Norjassa evakuoitu taas asukkaat romahtamisvaarassa olevan Mannen-vuoren juurelta – jo 13. evakuointi viiden vuoden aikana

$
0
0

Norjan länsirannikolla sijaitsevan Mannen-vuoren juurella asuvat ihmiset ovat jälleen joutuneet lähtemään evakkoon, sillä vuorenseinämän pelätään romahtavan. Evakkomatka on jo toinen viikon aikana, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Ensimmäisen kerran tänä kesänä asukkaat joutuivat poistumaan kodeistaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Jo vuosittaisiksi muuttuneita evakuointeja ei ole koskaan aiemmin jouduttu tekemään näin varhaisessa vaiheessa.

Evakkoon lähteminen on käynyt asukkaille valitettavan tutuksi, sillä syksyn 2014 jälkeen he ovat joutuneet poistumaan kodeistaan jo 13 kertaa.

1 294 metriä korkea Mannen-vuori on ollut tarkassa valvonnassa vuodesta 2009 lähtien, sillä sulavan lumen pelätään voivan romahduttaa valtavat maamassat asutuksen päälle.

– Pelkäämme, että tästä tulee kiireinen kesä ja syksy, sanoo vuoren juurella asuva Gunn Walstad Sogge NRK:lle.

Mannen-vuori uhkaa jälleen sortua Norjassa (2018)

Norjalaisen vuoren rinne uhkaa romahtaa – katso suoraa kuvaa Mannen-vuorelta (2017)

NRK: Norjalaisvuoren maa-aines liikkuu edelleen nopeasti – "Suuri mahdollisuus, että yläosa sortuu" (2015)


Viewing all articles
Browse latest Browse all 108590

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>