Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Nokian karmealla vesikriisillä oli yllättävä vaikutus: Saastuneelle vedelle altistuneet vauvat saivat suojaa allergioita vastaan

$
0
0

Tutkimusryhmä on selvittänyt vuonna 2007 tapahtuneen Nokian vesikriisin vaikutuksia pikkulasten allergioiden kehittymiseen.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että altistuminen jäteveden pilaamalle vedelle saattoi antaa suojaa allergioita vastaan. Tämän hyödyn saivat erityisesti alle 1-vuotiaina altistuneet, mutta sairastumiselta välttyneet lapset.

1–3-vuotiailla hyöty oli vähäisempi. Likaantuneesta vedestä sairastuminen näytti vähentävän hyötyä tai poistavan sen kokonaan.

Tulokset olivat tutkijoille osittain odottamattomia.

– En osannut ajatella, että altistuminen vähentää allergioille herkistymistä nimenomaan, jos ei sairastu. Sitä en myöskään osannut odottaa, että hyöty painottuu alle 1-vuotiaisiin, sanoo tutkimusryhmän jäsen Eila Kujansuu.

Kujansuu oli vesikriisin aikaan Nokian avoterveydenhuollon ylilääkäri.

Tiedossa oli, että allergioiden kannalta herkkyyskausi on alle 3-vuotiaana. Siksi tämä ikäluokka valittiin tutkimukseen.

Myös se oli Kujansuun mukaan yllättävää, että näin lyhyt altistuminen näkyy myöhempinä vuosina.

Vuonna 2007 Nokian vesijohtoverkkoon virtasi jätevettä kaksi vuorokautta. Saastuneesta vedestä sairastui lähes 8 500 nokialaista.

Katastrofi sai alkunsa, kun jätevedenpuhdistamon hoitaja avasi hanan, joka oli laittomasti rakennetussa putkessa. Putki yhdisti toisiinsa puhtaan veden ja puhdistetun jäteveden putkistot.

Nokialaisia verrattiin Kangasalan lapsiin

Allergioita selvitettiin kyselyllä ja ihotesteillä 139 lapselta, jotka olivat vesikriisin aikaan 0–3-vuotiaita. Verrokkina oli vastaavanikäisiä lapsia Kangasalta, eli jätevesivahingon likaaman alueen ulkopuolelta.

Kysely ja testit tehtiin vuosina 2009–2010 ja uudelleen samoilta lapsilta vuonna 2013. Tulokset julkaistaan arvostetussa Pediatric Allergy and Immunology -lehdessä.

Tutkijat eivät havainneet likavesialtistuksen lisänneen allergioita. Tutkituilla nokialaisilla lapsilla esiintyi siis varsinaisia allergioita suunnilleen saman verran kuin kangasalalaisilla.

Kujansuu arvioi kuitenkin, että jos olisi tutkittu vain niitä lapsia, jotka altistuivat, mutta eivät sairastuneet, myös puhjenneita allergioita olisi ollut nokialaisten ryhmässä vähemmän kuin verrokeilla.

Sen sijaan IgE-vasta-aineiden muodostuminen allergeeneja kohtaan eli niin sanottu allerginen herkistyminen oli ihotesteissä vähäisempää likavedelle altistuneilla Nokian lapsilla kuin Kangasalan verrokkilapsilla.

Tämä hyötyvaikutus koski siis erityisesti niitä, jotka alle 1-vuotiaina altistuivat likavedelle, mutta eivät sairastuneet.

Suhtautuminen allergioihin muuttunut

Kujansuu sanoo, että tutkimuksen aikana suhtautuminen allergioihin on muuttunut Suomessa.

Alkuvuosina tutkimusryhmän kysymyksenasettelu herätti kummastusta, vaikka Suomessakin tutkimusta aiheeesta oli tehty. Ihmeteltiin, miksi tutkia saastuneelle vedelle altistumisen yhteyttä allergioihin.

Kujansuun mukaan nykyään ajatellaan, että jatkuva altistuminen allergioita aiheuttaville ruoka-aineille sekä eläin- ja siitepölylle lisää sietokykyä ja vähentää vaikeiden allergioiden kehittymistä.

Samoin altistuminen monipuolisesti tutuille mikrobeille, jotka eivät aiheuta infektiotauteja, erityisesti ensimmäisen elinvuoden aikana näyttäisi vähentävän allergioita.

450 000 litraa jätevettä puhtaan veden verkostoon

Nokian vesikriisi sai alkunsa Nokian Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamolta marraskuun lopussa 2007.

Puhdistamolla tehtiin huoltotöitä. Kun ne oli saatu valmiiksi, vesi ei lähtenyt virtaamaan, kuten olisi pitänyt.

Ongelman ratkaisemiseksi puhdistamon hoitaja avasi hanan, joka oli laittomasti rakennetussa putkessa. Jätevesi alkoi virrata vesijohtoverkkoon.

Katastrofin laajuus alkoi selvitä vasta yli 40 tuntia hanan avaamisesta. Jätevettä virtasi vesijohtoverkkoon yhteensä 450 000 litraa.

Likaisen veden alueella asui yli 9 500 nokialaista, liki kolmannes kaupungin väestöstä.

Vesikriisin aikana vatsatauteihin sairastui kaikkiaan liki 8 500 nokialaista, ja heistä runsaat 1 200 joutui hakeutumaan hoitoon.

Tarkkaa lukua pysyvästi sairastuneista ei ole. Tampereen yliopistosairaalan reumapoliklinikka on hoitanut yhä vuosia tapauksen jälkeen yksittäisiä potilaita, joiden nivelsairauksien laukaisevana tekijänä pidetään vesikriisin aikana saatuja infektioita.

Vesikriisi tuli maksamaan Nokian kaupungille ja vakuutusyhtiölle yli neljä miljoonaa euroa.

Lue lisää:

Nokian vesikriisin korvauksissa kesti 10 vuotta: "Toisaalta toivon, että koko päätöstä ei olisi tullut"

Laboratoriossa on säilytetty 10 vuotta Nokian saastunutta vettä: "Norovirukset saattavat vielä olla tallessa pullossa"

Kymmenen vuotta sitten huoltomies käänsi hanan väärään asentoon ja 8000 ihmistä sairastui – moni kantaa Nokian vesikriisin seurauksia mukanaan edelleen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>