Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchin on lähettänyt edustajainhuoneen puhemiehelle Nancy Pelosille kirjeen, jossa Mnuchin varoittaa valtiota uhkaavasta käteisvarojen loppumisesta.
Yhdysvaltain liittovaltio ei ole voinut maaliskuun alun jälkeen ottaa uutta lainaa, koska kongressin asettama velkakatto on täyttynyt.
Liittovaltio on toistaiseksi tullut toimeen verotuloilla, mutta ne uhkaavat loppua syyskuun alussa. Vaarana on, ettei liittovaltio pysty maksamaan kaikkia laskujaan.
Koska liittovaltion menojen vähentäminen on hankalaa, kongressin tulisi nostaa velkakattoa. Kongressi on jäämässä heinäkuun lopulla kuuden viikon kesälomalle, joka päättyy vasta syyskuun 9. päivä. Päätös velkakaton nostamisesta tulisi siis tehdä nopeasti.
Mnuchin ja Pelosi ovat neuvotelleet tällä viikolla kolme kertaa velkakatosta ja liittovaltion budjetista, kertoo uutiskanava CNN. Tuloksista ei toistaiseksi ole tietoa.
Yhdysvaltain pääpuolueet ja presidentti Donald Trumpin hallinto kuitenkin vakuuttavat, että ratkaisu saadaan aikaan ajoissa, kertoo talousuutistoimisto Bloomberg.
Budjettivaje kasvaa
Yhdysvaltain liittovaltion budjettialijäämä on kasvanut rajusti viime vuodesta, kertoo CNN.
Maan verovuosi alkaa lokakuusta. Kuluvan verovuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana alijäämä oli 747 miljardia dollaria, kun se vuotta aiemmin oli 607 miljardia. Alijäämä on kasvanut siis 23,1 prosenttia.
Liittovaltion tulot ovat nousseet ennätystasolle, mutta samaan aikaan myös menot ovat ennätykselliset.
Alijäämää kasvattaa moni tekijä. Niistä merkittävimmät ovat presidentti Trumpin hyväksymä verojen alennus sekä erityisesti asevoimia hyödyttävä liittovaltion menojen kasvattaminen.