Nykypäivänä, kun sosiaalinen media läpäisee yhteiskunnan jokaisen osa-alueen, käytämme ja törmäämme emojeihin päivittäin. Jopa tunneittain ja minuuteittain. Nuo pienet, keltaiset ja inhimilliset kasvot eivät jätä meitä rauhaan.
Emojit ovat korvanneet tunteiden ilmaisussamme sanallisia fraaseja.
Sinun ei enää tarvitse kertoa kaverille, että kertomasi vitsi tai lähettämäsi meemi oli hauska: sen sijaan voit lähettää useita itkunauravia hymiöitä.
Raivaria ei tarvitse sanoittaa sen kummemmin: kunhan lähetät vihasta punaisina olevia naamoja.
Elämänkumppanisi tai vanhempasi eivät enää kuule tai edes lue, että välität heistä. Yksi, ehkä punainen, sydän riittää.
Arvostettu sanakirjasto Oxford Dictionaries päätyi valitsemaan vuonna 2015 vuoden sanaksi emojin, joka itkee onnen kyyneleitä. Perusteluissa sanottiin, että emojeista on tullut nykyisen, visuaalisesti vaikuttavan, emotionaalisen ilmaisun täyteisen ja koukuttavasti välittömän digitaalisen maailman symboleita, jotka rikkovat kielellisiä rajoja.
Nyt, kun tunteita voi ilmaista helpommin kuin koskaan, mitä tapahtuu perinteisille ilmaisuille? Tai tunteille ylipäätään?
Minä rakastan sinua -fraasi on yksi suomen kielen voimakkaimpia lauseita, mutta sanotaanko sitä enää? Eihän yksi sydänemoji voi koskaan välittää samaa tunnelatausta. Ja kun emojeita spämmätään jokaiseen jaettavaan viestiin, menettääkö sydämen symboliikkaan vahvasti sidottu rakkauskin tehoaan?
Voivatko emojit uhata ihmisten tunneälyä ja lopulta koko sosiaalista kanssakäymistä?
Petolliset kuvat
Amerikkalainen antropologi Pamela Pavliscak kirjoitti tammikuussa 2018 verkkolehti Quartziin artikkelin, jossa pohti, kuinka emojit vaikuttavat tunneilmaisuumme. Hän uskoo, etteivät emojit kykene välittämään tunteita yhtä hyvin kuin sanat.
– Kun ulkoistamme tunteemme pieniin kuviin, kykymme ilmaista itseämme rehellisesti rajoittuu, Pavliscak kirjoittaa.
Pavliscakin mukaan sen sijaan, että pyrkisimme selvittämään omia tunteitamme tai ymmärtämään läheistemme tunteita, pyrimme digitaalisessa maailmassa impulsiivisesti pitämään asiat kevyinä.
– Päälle päin näyttää, että emojit antaisivat valtavasti mahdollisuuksia ilmaista hankalasti sanoitettaviakin tunteita. Todellisuudessa niiden käyttö onkin vain yksinkertainen selviytymismekanismi, Pavliscak sanoo.
Hän uskoo, ettemme enää aidosti tunne tunteita. Tunnemme ehkä jotain, jota voisi verrata heijastukseen. Ja kuten tiedämme, heijastus voi näyttää aidolta, vaikka se onkin lopulta vain kuva.
Mieleen tuleekin René Magritten kuuluisa teos Kuvien petollisuus, jossa on maalattu piippu ja lukee ranskaksi tämä ei ole piippu. Teoksen viesti on se, että piipun kuva on lopulta vain piipun kuva, ei oikea piippu.
"Emojeilla saa toisen helposti hymyilemään"
Kyberpsykologiaan erikoistunut tohtori Daria Kuss Nottingham Trentin yliopistosta ei ole yhtä kriittinen kuin Pavliscak emojivälitteisen tunneilmaisun suhteen.
Kuss totesi brittilehti The Independentin haastattelussa vuonna 2017, että emojeilla kyetään korvaamaan sähköisen viestinnän puutteita, kuten äänenpainoa, ilmeitä ja eleitä.
Yle kysyi Kussilta, mitä tapahtuu vanhoille, sanallisille tunneilmaisuille, kun emojit valtaavat maailmaa.
Hänen mielestään emojeita ei tarvitse pelätä.
– Emojit eivät korvaa sanallista tunteidenilmaisua täysin. Niillä voi vain vahvistaa omaa tunneviestiä tilanteessa, jossa kasvokkain ei ole mahdollista jutella, Kuss kertoo Ylen haastattelussa.
Hän kuitenkin tiedostaa, että emojeiden hyödyntäminen tunteiden viestinnän keinona voi tehdä meistä entistä riippuvaisempia teknologiasta.
Kuss näkee emojien suurimmaksi puutteeksi niiden rajoittuneisuuden ja subjektiivisen tulkinnan.
Vaikka emojeita on jo paljon, on niitä kuitenkin rajallinen määrä, kun ottaa huomioon, kuinka paljon erilaisia tunnetiloja ihminen kykenee todellisuudessa tuottamaan.
Jokaisella on myös omat tapansa tulkita emojeita: toiselle punainen sydän voi merkitä ystävyyttä, toiselle romanttista rakkautta. Pienetkin vivahde-erot voivat johtaa konflikteihin.
Emojeilla ei pidä siis korvata kaikkea muuta tunneviestintää.
– Mutta ne ovat kuitenkin leikkisä tapa laajentaa omaa sanomaa. Niillä saa toisen helposti hymyilemään, Kuss päättää.
"Ideaa pidettiin aivan ääliömäisenä"
Tutkimuksessa emojeista on saatu kiinnostavaa tietoa.
Portugalilais-brittiläisen tutkimuksen mukaan emojien käytöllä voi tietyissä tilanteissa sekä parantaa että heikentää parisuhdetta.
Negatiivisia asioita käsittelevissä viesteissä emojien lisääminen viesti kumppanille suurempaa kiinnostusta parisuhteen ylläpitämiseen, mutta todella vakava-aiheisissa keskusteluissa emojit aiheuttivat lähinnä päinvastaisen reaktion.
Niille on siis aikansa ja paikkansa.
Chileläinen työryhmä selvitti, että iloinen emoji yhdistettynä iloiseen tekstimuotoiseen viestiin tulee useimmiten tulkituksi johdonmukaisesti, mutta viesti, jossa teksti ja emoji ovat ristiriidassa keskenään, tulkitaan herkästi negatiivisesti. Uhkana on siis se, että vaikeaselkoisemmat viestit nähdään verkkoympäristössä mieluummin ikävinä.
Yhdysvaltalainen Monica A. Riordan taas tutki, kuinka ei-kasvolliset emojit vaikuttavat epäselvien viestien tulkintaan. Tulos oli selvä: Esimerkiksi pieni kuva rokoteneulasta tai alkoholiannoksesta viestin "I got a shot" ("otin rokotteen / otin paukun") yhteydessä helpotti lukijaa tulkitsemaan viestin pikaisesti, nopeammin, kuin mikäli selite olisi kirjoitettu auki tekstimuotoon.
Emojien käytössä on havaittu myös maakohtaisia eroja. Slovenialaiset tutkijat Nikola Ljubešić ja Darja Fišer selvittivät, kuinka paljon eri maista lähetetyt tviitit sisälsivät emojeita.
Tulosten perusteella suomalaiset liittävät tviitteihinsä harvoin emojin tai useamman. Naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Venäjällä emojit olivat suositumpia. Onko suomalainen stereotyyppinen tunnejäykkyys siis havaittavissa jopa emojittomuudessa?
Vai johtuuko emojien puute Twitterissä siitä, että sivustoa pidetään asiallisempana ja virallisempana viestintäkanavana kuin esimerkiksi kuvapalvelu Instagramia, johon emojien nähdään sopivan paremmin? Vuonna 2015 suomalaiset käyttivät Instagramissa emojeita useammin kuin ketkään muut.
Internetiin ja tunteisiin perehtynyt mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen Turun yliopistosta kertoo, ettei suomalaisten emojien käytöstä ole juurikaan tehty laajaa, yleistettävissä olevaa tutkimusta. Kiinassa aihetta on tutkittu enemmän, sillä siellä emojit ovat keino välittää viestejä, jotka muuten voitaisiin sensuroida.
Vaikka emojien skaala onkin laajentunut, eivät ne ole ongelmattomia. Hymiöt eivät ole niin tunnistettavia kuin kuvittelemme. Virnuileva itkuhymiö saattaa näyttää toiselle aidolta surulta. Susanna Paasonen, mediatutkimuksen professori
Vasta nyt Suomessa on meneillään projekti, jossa selvitetään, millaista intiimiyttä ja haavoittuvuutta ylipäätään datapohjaisessa keskustelussa esiintyy.
Hymiöt luotiin alunperin siksi, että tekstipohjaisessa keskustelussa tapahtuu helposti väärinymmärryksiä. Asiasta syntyi Paasosen mukaan jopa oman aikansa kakkamyrsky, sillä ideaa pidettiin tiettyjen tahojen mielestä aivan ääliömäisenä.
– Vaikka emojien skaala onkin laajentunut, eivät ne ole ongelmattomia. Hymiöt eivät ole niin tunnistettavia kuin kuvittelemme. Virnuileva itkuhymiö saattaa näyttää toiselle aidolta surulta.
Tunteet ovat siis monimutkaisia ja niiden ilmaisu on vaikeaa.
– Facebookin reaktionappuloidenkaan tarkoituksena ei ole niinkään ilmaista tunnetta kuin tiettyä suhtautumista. Ideana on tarjota alusta, jossa positiiviset käyttäjät kohtaavat mainostajia.
Uutta mutta vanhaa
Susanna Paasonen ei usko, että emojit ovat korvaamassa tai jo korvanneet perinteisiä tunteiden ilmaisuja. Ne tuovat vain uuden ulottuvuuden, jotain lisää.
Kyse on konventioista, totutuista tavoista toimia ja tulkita.
Sydän ei tarkoita nettikeskustelussa välttämättä rakkautta, vaan esimerkiksi vain välittämistä tai empatiaa. Elämänkumppanille sydämen lähettäminen Whatsappissa on vain yksi osa suhdetta eikä se korvaa mitään. Sillä voidaan pitää yllä suhteen positiivista virettä.
– Miten tyypillistä muutenkaan edes on, että elämänkumppanille tunnustetaan joka ilta rakkautta? Rakkaus on tekoja, ei vain puhetekoja, Paasonen pohtii.
Helsingin yliopiston empatiatutkija Silja Martikainen psykologian ja logopedian osastolta on Paasosen kanssa samaa mieltä siitä, että emojit ovat pääasiassa hyvä lisä viestinnän työkalupakkiimme.
Ihmiset saattavat lähettää vahvasti naurua tai hymyä merkitseviä emojeita, vaikka ne eivät edes vastaisi heidän sen hetkistä tunnetilaansa. Martikainen kutsuu tätä ilmiötä tunnetyöksi, jota on ollut olemassa jo ennen emojeita.
– Jos vaikka istut bussissa väsyneenä ja yhtäkkiä tapahtuu jotain yllättävää, et ala aikuisena ihmisenä kovaan ääneen kiukuttelemaan, vaan nielet tunteesi ja yrität pysyä tyynenä, Martikainen sanoo.
– Emojeita on ehdotettu tällaiseksi tunnetyön työkaluksi. Niitä voi pitää ihmistä vähemmän kuormittavana tapana puhua ylläpitää myönteisiä ihmissuhteita ja kommunikoida positiivisesti vaikkapa väsyneenä tai stressaantuneena.
Ovatko siis emojit matalan kynnyksen tunteenilmaisun välineenä hyödyksi ihmisille, jotka kokevat verbaaliset tunteidenpurkaukset vaikeina ja ahdistavina?
15-vuotiaat teinit eivät voisi, stereotyyppisesti ajateltuna, kuuna päivänä ilmaista "typerille vanhemmilleen" sanallisesti välittävänsä heistä, saati sitten rakastavansa heitä. Mutta emojit antavat siihen kevyen väylän. Tavan opetella tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita.
Jos vaikka istut bussissa väsyneenä ja yhtäkkiä tapahtuu jotain yllättävää, et ala aikuisena ihmisenä kovaan ääneen kiukuttelemaan, vaan nielet tunteesi ja yrität pysyä tyynenä. Silja Martikainen, empatiatutkija
– Kuvallisia keinoja käytetään paljon tunteiden hahmottamiseen ja niistä puhumiseen. Olen tehnyt paljon töitä lasten kanssa, jotka eivät osaa vielä lukea tai kirjoittaakaan. Kuvilla lapsille voi ilmaista tunnetta niin, että se on helposti ymmärrettävässä muodossa, Martikainen vastaa.
– Eli hypoteesi voi hyvinkin pitää paikkansa.
Martikainen myös muistuttaa, että ihmiset ovat ilmaisseet itseään kuvilla jo kauan ennen emojeita, ja esittää esimerkkinä muinaisen Egyptin hieroglyfit. Ja läpi historian ihmiskunta on tuottanut kuvataidetta, jonka tarkoitus on ollut välittää ja herättää tunteita.
Onko kaiken tämän jälkeen sitten aiheetonta pelätä, että meillä kasvaisi emojien valtakauden aikana sukupolvia, jotka eivät enää osaisi ilmaista tunteitaan "perinteiseen tapaan" tai "oikein"? Eikö horisontissa siintävä tulevaisuus olekaan tunteista vajaa?
– Mitä enemmän keinoja tunteiden ilmaisuun saamme, sitä parempi.
Jutun kommentointimahdollisuus on auki klo 22.00 saakka.