Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 109437

Islamilainen Hizbollah-järjestö aikoo tehdä iskun Israeliin – Ei kuitenkaan niin voimakasta, että sota syttyisi

$
0
0

Libanonissa toimiva islamilainen Hizbollah-järjestö suunnittelee "laskelmoitua iskua" Israelia vastaan. Asiasta on kertonut Hizbollahin ylimpään johtoon Naim Qassem.

Hizbollahin iskun on määrä olla vastaus Israelin toimille. Sunnuntaina Libanonissa räjähti kaksi kauko-ohjattua lennokkia. Toinen niistä vaurioitti Hizbolahin mediakeskusta.

Israel ei ole vahvistanut, että kyseessä olisivat olleet sen lennokit.

Hizbollah kertoo, ettei sen iskun tarkoituksena ole käynnistää uutta sotaa, vaan iskun kohde ja voimakkuus arvioidaan siten, ettei Israelille synny tarvetta koston kierteeseen.

Israelilaisen Haaretzin mukaan sunnuntainen lennokki-isku oli itse asiassa suunnattu Hizbollahin Beirutissa sijainnutta ohjustehdasta vastaan. Lehden mukaan iskulla tuhottiin Iranista tuotu sekoitinlaite, jolla tuotetaan tehokasta ohjusten polttoainetta. Isku tehtiin juuri ennen kuin laitos oli määrä siirtää turvalliseen paikkaan. Haaretzin tietoa ei voida vahvistaa muista lähteistä.

Haaretz-lehden mukaan Israelilla ja Hizbollahilla on kirjoittamaton sopimus, että ne voivat ampua toisiaan Syyriassa, mutta hyökkäykset Libanonin tai Israelin maaperällä vältetään, jotta konflikti ei laajenisi.

Tänään keskiviikkona Libanonin ilmatilassa on jälleen lentänyt kauko-ohjattuja lennokkeja, jotka olivat ilmeisesti peräisi Israelista. Libanonin asevoimat on avannut tulen niitä vastaan ja lennokit palasivat armeijan mukaan Israeliin.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 109437

Latest Images

Trending Articles

<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>