Surullisenkuuluisa hanke sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi alkoi utopiana paremmista palveluista mutta kahden yrityksen jälkeen siitä on tullut sekoitus absurdia hallintofarssia ja kafkamaista oikeustragediaa. Nyt Antti Rinteen punavihreä hallitus aikoo viedä uudistuksen maaliin pitämällä terveydenhuollon ”julkisena palveluna eikä yksityisiä yrityksiä ole enää tässä harjoituksessa mukana.”
Yksilön vapauden ja vastuun kannalta on viheliäistä, että meillä julkinen valta haluaa sanella, missä, miten ja kuka ketäkin hoitaa.
Samalla kun hallitus estää markkinaehtoiset ja asiakaslähtöiset ratkaisut, se haluaa määrätä, kuinka monta hoitajaa vanhukset tarvitsevat. Perusteluna jäykille standardeille ja isälliselle holhoukselle on esitetty, että ihmiset eivät itse osaa valita lääkäriä tai hoitolaitosta, jolta haluavat palvelua ostaa.
Tämähän on oppimisvertailuissa hyvin menestyvän kansamme halveksuntaa. Ei hoitopaikan valinta ole sen vaikeampaa kuin parturin tai kuntosalin. Vertailutietoa on netissä hyvin saatavilla ja kaverit kertovat lisää. Jos valitsemani lääkäri tai fysioterapeutti on huono, vaihdan parempaan.
Varsinainen syy valtiovallan raudanlujaan sote-monopoliin onkin vuoden 2000 perustuslaki. Siinä klassisten vapausoikeuksien rinnalle julkisen vallan turvaamiksi perusoikeuksiksi määriteltiin taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia. Kuten oikeusoppinut tietokirjailija Heikki Suopohja toteaa kirjassaan Yksilönvastuu ja hyvinvointivaltio, tällainen ratkaisu poikkeaa läntisten markkinatalousmaiden ajattelutavasta muistuttaen Neuvostoliiton vuoden 1936 perustuslakia.
Suomeen ajautunut ideologisesti työtön torvimusiikin ystävä voisi perustuslakiin vedoten elää muiden kustannuksella ja vaatia itselleen tuuban soitonopettajaa.
Kaiken kattavan yhteisvastuun hengessä Suomen valtiolla on perustuslakimme mukaan vakaa aikomus turvata jokaiselle maassa asuvalle koulutus, työ, toimeentulo, asunto, terveys, ja jopa ”yhtäläinen mahdollisuus - - kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä”. Siten mistä maailmankolkasta tahansa Suomeen ajautunut ideologisesti työtön torvimusiikin ystävä voisi perustuslakiin vedoten elää muiden kustannuksella ja vaatia itselleen tuuban soitonopettajaa.
Näin epärealistisesta perusoikeusidealismista voi nähdäkseni seurata vain joko todellisuuden ja lain määritelmien erkaantuminen (kuten Neuvostoliitossa) tai julkisen talouden velkaantumiskierre (kuten Suomessa).
Euroopan vapaiden kansojen yhteiskuntapolitiikkaan tulisi saada lisää vertailevaa järkeä ja todellisuudentajua. Silloin ne oppisivat toisiltaan ja parhaat yhteiskunnalliset käytännöt siirtyisivät maasta toiseen. Sote tehtäisiin Hollannin tapaan ja sosiaaliturva uudistettaisiin tanskalaisittain.
Hollannin järjestelmä on toistuvasti todettu EU-maiden parhaaksi vuoden 2006 uudistuksen jälkeen.
Terveydenhuoltojärjestelmän laatua voidaan arvioida potilaan oikeuksien ja tiedonsaannin, hoidon saavutettavuuden, tuloksellisuuden, laajuuden, ennaltaehkäisyn ja uusimpien lääkkeiden saatavuuden kannalta. Näillä mittareilla mitaten Hollannin järjestelmä on toistuvasti todettu EU-maiden parhaaksi vuoden 2006 uudistuksen jälkeen.
Sitä ennen maassa oli samanlainen julkisen vallan dominoima pirstaleinen sekasotku kuin Suomessa. Sitten maan hallitus pani toimeksi ja yksityisti koko terveydenhuollon. Hollannissa jokaisen on otettava yksityinen, henkilökohtaisesti neuvoteltu sairausvakuutus (n. 1500 €), ja pienituloiset kansalaiset voivat saada tukea vakuutusmaksuista selviytymiseen.
Sekä vakuutuksen myöntäjät että palvelun tarjoajat ovat yksityisiä toimijoita, jotka kilpailevat asiakkaista. Kun markkinaehtoisuus on aitoa, se parantaa tehokkuutta ja asiakastyytyväisyyttä.
Kiinnostavinta on, että myös hoidon tuloksellisuus on ollut huippuluokkaa.
Hollannissa monet palveluntarjoajat ovat säätiöitä tai muita kolmannen sektorin voittoa tavoittelemattomia toimijoita. Niissä ei todellakaan uskota hoitajamitoituksiin.
Tämä puhuu sen puolesta, että asiakkaat osaavat valita vakuuttajansa ja lääkärinsä, joiden työn laatu kohentuu kilpailutilanteessa. Markkinaehtoisuus vähentää potilaiden jonossa pitämistä ja siirtelyä luukulta toiselle, mikä on tavallista yksinoikeudella toimivissa julkisissa palveluissa.
Hollantilaisen toimijan mukaan Suomessa niin vanhusten kotihoivassa kuin laitoshoivassakin ongelmia yritetään liiaksi ratkaista lisäämällä sääntöjä, hallintoa ja kontrollia. Hollannissa monet palveluntarjoajat ovat säätiöitä tai muita kolmannen sektorin voittoa tavoittelemattomia toimijoita. Niissä ei todellakaan uskota hoitajamitoituksiin ja kaikille sopiviin standardeihin, vaan keskitytään palvelemaan asiakkaita heidän tarpeidensa mukaan.
Eurooppalaisessa vertailussa koko suomalaisen terveydenhuollon riesana on järjestelmäkeskeisyys ja yhden totuuden oppi. Potilailla ei ole valinnan vapautta, he joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä eikä oikeus toiseen mielipiteeseen toteudu. Pahimmillaan hoitotyössäkin halutaan palvella ohjekirjaa eikä ihmisten tarpeita.
Hollannin mallin perusteella voidaan todeta, että yksityinen terveydenhuolto olisi paras meille kaikille, niin nuorille kuin vanhoillekin.
Ja Suomessa tällainen ratkaisu on siis nykyisen hallituksen mielestä täysin poissuljettu.
Euroopan toimivin, tuloksellisin ja asiakaskeskeisin malli ei kelpaa Antti Rinteelle, Katri Kulmunille ja Maria Ohisalolle, koska he tapittavat perustuslakia valtiokeskeisin silmin, pelkäävät avointa kilpailua ja rakastavat julkista valtaa enemmän kuin vapaata suomalaista ihmistä.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com
Kolumnista voi keskustella 5.9. klo 16.00 asti.