Pohjois-Korean hallinnon äänitorvena toimivan KCNA-uutistoimisto julkaisi keskiviikkona kuvia valkoisella hevosella ratsastavasta johtajasta Kim Jong-unista.
Johtajan kerrotaan käyneen pohjoiskorealaisille pyhällä Baukdu-tulivuorella. Vuori on tärkeä, sillä Kimin isän ja esi-isän on kerrottu syntyneen siellä, kertoo BBC. Myös valkoinen hevonen on symboli, jolla Kim halutaan liittää Pohjois-Korean hallitsijasukuun.

– Hän istuu hevosen selässä Baekdu-vuoren huipulla muistellen liikuttuneena taisteluaan kaikkein voimakkaimman ja päättäväisimmän maan puolesta, kuvailee KCNA.
Kiiltokuvamaisen komeat kuvat ovat synnyttäneet spekulaatioita tärkeästä poliittisesta päätöksestä.
– Aiemmin Kim on kiivennyt Baekdu-vuorelle ennen suurta poliittista päätöstä, sanoo eteläkorealaisen Asan-instituutin edustaja Shin Beom-chul.
Vuonna 2017 Kim Jong-unin kerrotaan käyneen vuorella muutama viikko ennen uudenvuoden puhettaan, jossa hän ilmoitti välien lämpenemisestä Etelä-Korean kanssa. Yhteensä Kimin on kerrottu käyneen vuorella kolme kertaa.
Pohjois-Korean propagandaan erikoistuneen eteläkorealaisen yliopistotutkijan B.R. Myersin mukaan kuvilla halutaan luoda mielikuva keisarillisesta johtajasta, joka suojaa maansa kulttuurista ja ideologista puhtautta korruptoituneilta ulkopuolisilta voimilta.
Lue lisää:
USA:n ja Pohjois-Korean neuvottelut Ruotsissa loppuivat lyhyeen
Pohjois-Korea teki jälleen ohjuskokeen – ohjus laukaistiin ilmeisesti sukellusveneestä
Trumpin ja Kimin kirjeenvaihto jatkuu – presidentti sai kutsun Pohjois-Koreaan