Tiistaina vähän ennen puoltayötä valtatie 3:lla Kurikan Jalasjärvellä tapahtui vakava liikenneonnettomuus.
Onnettomuudessa menehtyi kaksi 17-vuotiasta nuorta naista. Kolmas autossa ollut samanikäinen nainen loukkaantui vakavasti. Kaikki nuoret olivat Jalasjärveltä.
Auton kuljettajalla oli Pohjanmaan poliisin mukaan ajokortti, eli hän on saanut sen poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana.
Onnettomuus tapahtui noin kahdeksan kilometriä ennen Jalasjärven keskustaa jyrkästi oikealle kääntyvässä mutkassa. Nuoret olivat tulossa Kurikan suunnasta.
Kuljettaja oli menettänyt henkilöautonsa hallinnan ja ajoneuvo osui sähköpylvääseen. Kaikki henkilöt olivat olleet kiinni turvavöissä.
Tapahtuma-aikaan tien pinta oli märkä ja lämpötila kolme astetta.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Tie onnettomuuspaikalla on ollut poikki raivaustöiden johdosta.
Lisää aiheesta: