Kuolema vallitsi kaikkialla. Kaupunki oli ruumishuone, missä kaikki kiiruhti pilaantumaan ja märkimään. Mätänevistä kasoista nousi myrkyllistä höyryä sateen ja kuumuuden vuorottaisesta vaikutuksesta, ja se täytti koko ilmapiirin. Lokainen maa oli kyllästetty verellä, joka juoksi puroina ja värjäsi kanavatkin punaisiksi. Teurastus oli hirveää.
Näin kuvailee yhdysvaltalainen historioitsija William H. Prescott asteekkien pääkaupungin Tenochtitlanin viimeisiä hetkiä kirjassaan Meksikon valloitus. 1500-luvun alussa 300 000:n asukkaan Tenochtitlan oli suurempi ja mahtavampi kuin yksikään eurooppalainen kaupunki, ja sen eleganssista ja kauneudesta kertoo sekin, että espanjalaisvalloittajat kuvailivat järven keskeltä nousevien temppelien ja palatsien panoraamaa kimaltelevine kanavineen unenomaiseksi ja epätodelliseksi näyksi.
Vuonna 1521 espanjalaiset ja heidän liittolaisensa saivat Hernán Cortésin johdolla vihdoin vallattua Tenochtitlanin, useita kuukausia kestäneen piirityksen ja brutaalien taistelujen jälkeen. Maailman uljaimpiin kuulunut arkkitehtoninen taidonnäyte oli maan tasalla ja suurin osa sen asukkaista kuollut. Samalla asteekkien valtakunta katosi historian hämäriin.
Kymmenen vuotta myöhemmin romahti Andien vuoristoa hallinnut inkojen jättiläisvaltio, ja myös maya-intiaanien alueet Keski-Amerikassa joutuivat nopeassa tahdissa espanjalaisten haltuun.
Kokonaisen maanosan kukoistavat korkeakulttuurit katosivat silmänräpäyksessä kuin tuhka tuuleen, mutta jälkipolville niistä jäi onneksi paljon ihmeteltävää.
Kansallismuseon tuore Maailma, jota ei ollut -näyttely tarjoaa Suomen oloissa harvinaisen katsauksen esikolumbiaaniseen aikaan, ennen konkistadoreja. Yli kaksisataa esinettä ovat lainassa Giancarlo ja Inti Ligabuen yksityiskokoelmasta, jota nähdään nyt ensimmäistä kertaa Italian ulkopuolella.
– Monilla museoilla on vähän tietoa tämän alueen kulttuureista, eikä tällaista esineistöä ole välttämättä omissakaan kokoelmissa. Tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi olla asiantuntija jostakin muualta. Lisäksi tällaisen vanhan, hyvin hauraan esineistön tuomisessa ja siihen liittyvässä käsittelyssä on jo omat riskinsä. Jos tällaista näyttelyä lähtisi itse tuottamaan ja joutuisi käymään Perussa, Boliviassa, Guatemalassa ja Kolumbiassa, tulisi siitä todella kallis projekti, näyttelypäällikkö Minerva Keltanen Kansallismuseosta toteaa.
Tässä siis syy, miksi tällaisia näyttelyitä liikkuu harvoin maailmalla, saati sitten Suomessa.
Kultaisia maissikruunuja ja arvokkaita tekstiilejä
Maailma, jota ei ollut -näyttelyn esineistö koostuu sekä tunnettujen että monien vähemmälle huomiolle jääneiden intiaanikulttuurien monipuolisista taidonnäytteistä. Näyttelyn rakentamisessa mukana ollut latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Antti Korpisaari haluaa nostaa esille etenkin moche- ja nazca-kulttuurit.
– Mochet tekivät upeaa veistoksellista keramiikkaa ja maalauskoristeellisia astioita, joissa he esittivät mytologioitaan ja uskonnollisia rituaalejaan. Nazcojen käsialaa taas on värikkäin ja keramiikan polton näkökulmasta teknisesti kaikkein taidokkain esineistö. Lisäksi Perun pohjoisrannikolla vaikutti pari tuhatta vuotta sitten uskomattoman hieno metallinkäsittelytaito. Vaikkei sähköä tai mitään vastaavaa ollut tuolloin käytössä, esineitä osattiin kullata ja juottaa yhteen.
Vaikka tässäkin näyttelyssä on esillä kullan kimallusta muun muassa lukuisten korujen ja persoonallisen maissikruunun muodossa, esikolumbiaanisena aikana esimerkiksi Andeilta löytyi vieläkin arvostetumpia materiaaleja.
– Hienoimmat tekstiilit olivat paljon arvokkaampia kuin konkistadorienkin ihannoima kulta ja hopea. Jos sinulla oli inkahallitsijan lahjoittama vikunjanvillainen tunika, se kertoi näkijällensä enemmän kuin tuhat sanaa: tässä on nyt kyseessä hyvin merkittävä ihminen. Näkökulma asioihin on siis ollut tuolloin hyvin erilainen kuin vaikkapa tämän näyttelyn nykyisillä vierailla.
Andeilla kolme tuhatta vuotta sitten vaikuttanut chavinin kulttuuri taas jätti alueen taiteeseen puumerkkejään, jotka jäivät elämään pitkiksi ajoiksi. Chavin-kulttuurista esimerkiksi on lähtöisin tapa kuvata jumalhahmoja siten, että niillä on kissaeläinten kulmahampaat.
Antti Korpisaaren mukaan nykyisten Perun, Ecuadorin ja Bolivian alueilla on nähtävissä paljon mosaiikkimaista kulttuurikehitystä, mikä johtuu muun muassa saven laadusta, mineraalipigmenteistä, puuaineksesta ja metalleista.
– Pohjois-Perussa on ollut vallalla veistoksellisen keramiikan traditio, kun taas Etelä-Perussa veistoksellisuutta ei ole ollut nähtävissä juuri lainkaan – siellä on harrastettu värikkään keramiikan perinnettä.
Terveisiä avaruudesta
Etelä- ja Keski-Amerikan intiaanikulttuurit erosivat sekä taidekäsityksiltään että arkielämänsä puolesta varsin paljon aikakautensa eurooppalaisista vastineista, ja syitä tähän löytyy monia.
– Koko alueen näkökulmasta suurimmat erot liittyvät kotieläimiin: ei ollut hevosta, nautaa, sikaa, kanoja tai härkää. Kuormajuhtana käytettiin laamaa, joka pystyi kuljettamaan 20–30 kilon painoisia kantamuksia. Rautaa ei tunnettu ja esimerkiksi Andeilla käytettiin pronssia, kultaa ja hopeaa. Toisaalta uudella mantereella oli syntynyt jo tuhansia vuosia sitten hyvin hierarkkisia hallintojärjestelmiä, joiden olemassaolosta ei siis voi syyttää espanjalaisia, Antti Korpisaari toteaa.
Alueen kulttuurien kohdalla on usein hämmästyttänyt se, ettei esimerkiksi pyörää varsinaisesti tunnettu – tai ei ainakaan haluttu tai osattu käyttää.
– Koska voimakkaita vetoeläimiä ei ollut ja kun Andeilla topografia on mitä on, olisi pyörä itse asiassa ollut melko hyödytön väline. Pyörää tosin on löydetty muun muassa leluista eli konsepti pyöreästä pyörivästä esineestä on ollut olemassa – sen käytölle vain ei ollut tarvetta, Korpisaari jatkaa.
Koska pyörää tai rautaa ei käytetty, on monesti herännyt kysymyksiä, kuinka Etelä- ja Keski-Amerikan monumentaalirakennuksia, kuten Boliviassa sijaitsevan Tiwanakun kaupungin temppeleitä, yleensä on saatu kasattua. Tiwanakun kohdalla suurimmat kivet painavat useita tonneja, ja niitä on kuljetettu louhoksilta kymmenien kilometrien matkoja.
– Tätä on tutkittu esimerkiksi puupalkkien ja ruokoveneiden avulla. Kyse on kuitenkin lähinnä siitä, että jos sinulla on tarpeeksi monta sataa tai tuhatta ihmistä, jotka puhaltavat yhteen hiileen jonkun poliittisen tai uskonnollisen ideologian takia, kaikki on mahdollista. Nykyisin olisi aika kallista lähteä rakentamaan Gizan pyramidia, mutta absoluuttisen vallan aikoina se on ollut helpompaa, kun ei ole tarvinnut miettiä kuinka paljon kenellekin maksetaan palkkoja.
Etenkin 1970-luvulla esitettiin lennokkaita teorioita, joiden mukaan intiaanien korkeakulttuureja olisivat olleet rakentamassa avaruusolennot. Maya-kuningas Pakalia esittävässä kivilaatassa esimerkiksi nähtiin avaruusalus, jolla hallitsija matkaa ajan ja paikan laeista välittämättä. Inkojen linnoituksia taas olisivat olleet kasaamassa nykyihmisille tuntemattomista sivilisaatioista peräisin olevat olennot.
Kuuluisat Nazcan linjat eli autiomaahan tehdyt valtavat kuviot taas olisivat olleet laskeutumisreittejä Siriuksesta saapuneille ufoille. Tällaisia teorioita esitti tiuhaan tahtiin etenkin sveitsiläinen kirjailija Erich von Däniken.
– Däniken teki kyllä aikoinaan hyvät rahat näillä teorioillansa, Antti Korpisaari hymähtää.
– Suurin osa näistä Nazcan linjoista on suoria kävelyreittejä ja rituaalipolkuja. Ne ovat todennäköisesti syntyneet ja kuluneet, koska ihmiset ovat kiertäneet niitä vuosisatoja samassa järjestyksessä. Niillä ei kuitenkaan ole suoraa viestiä kenellekään. Siellä on myös vajaa kolmekymmentä mystistä kuviota, jotka esittävät lintu- tai eläinhahmoja, ja joista nämä avaruudelliset tulkinnat kumpuavat. Todennäköisin ajatus on, että ne on tehty katsottavaksi jumaluuksien tasolta. Toisaalta ei tarvitse nousta kuin muutamia metrejä aavikon pinnan yläpuolelle, niin kuva-aiheet rupeavat näkymään. Itse koen, että Nazcan linjat ovat yliarvostettu asia ja että Perun ja Bolivian historiasta löytyy useita kiinnostavampiakin asioita.
Perinteet eivät ole kadonneet minnekään
Kokonaiskuva Etelä- ja Keski-Amerikan intiaanikulttuureista ei ole vielä läheskään valmis ja uusia löytöjä tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi asteekkien entisen pääkaupungin päälle rakennetusta Mexico Citysta löytyy koko ajan esikolumbiaaniseen aikaan viittaavia rakennelmia ja esineistöä.
– Tenochtitlanin värikkäistä rakennuksista löytyy edelleen merkkejä Mexico Cityn kellarikerroksista. Esimerkiksi suoraan kollegani työhuoneen alapuolelta havaittiin äskettäin asteekkitemppeli, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti, etenkin Mesoamerikkaan keskittynyt Harri Kettunen kertoo.
Yhtenä syynä nimenomaan Guatemalan ja Belizen viidakoista viime vuosina löytyneisiin kadonneisiin kaupunkeihin ja rakennuksiin on LiDAR- eli kaukokartoitustekniikka, joka perustuu lasereihin. Esimerkiksi tänä vuonna Guatemalasta löytyi tekniikan avulla valtava maya-kaupunki. Kettunen oli myös itse löytämässä uutta kaupunkia jokunen vuosi sitten LiDARin avulla.
– LiDAR-tekniikalla pystytään kylläkin kartoittamaan isoja alueita ja tutkimaan rakennuksia, mutta sen avulla ei esimerkiksi saada selville rakennelmien ikää. Maajoukot joudutaan kuitenkin lähettämään paikalle.
Harri Kettusen mukaan oleellisimpia asioita Mesoamerikan tutkimuksessa tällä hetkellä ovat kirjoitusjärjestelmiin liittyvät löydöt.
– Aina kun löydetään uusia tekstejä, saadaan enemmän tietoa siitä, mitä nämä ihmiset ajattelivat omista asioistaan. Mayojen, asteekkien ja zapoteekkien teksteistä on mahdollista lukea, mitä kyseiset kansat kirjoittivat itsestään – sen sijaan että meillä olisi siinä valissä länsimaisten arvojen muokkaama länsimainen filtteri.
Kadonneiden intiaanikulttuurien vaikutus näkyy edelleen Etelä- ja Keski-Amerikassa asukkaiden jokapäiväisessä elämässä hyvin selvästi.
– Useasti tämä vain unohtuu. Mitä perinteisimpiin yhteisöihin mennään, sitä enemmän siellä on jäljellä asioita, jotka näkyvät ihmisten ajatuksissa, ideologioissa, mytologioissa ja uskomuksissa. Tässä näyttelyssä esimerkiksi on esineitä, jotka kuvaavat eläimiksi muuntautuneita ihmisiä. Tällaisia tarinoita esiintyy edelleen ympäri Mesoamerikkaa: ihminen muuttuu eläimeksi ja liikkuu eläimen hahmossa toisten ihmisten unissa, aiheuttaen siellä sitten erinäisiä asioita, Harri Kettunen kertoo.