Suomalaisia kuoli Stalinin vainoissa 1930-luvulla lähes yhtä paljon kuin talvisodassa, mutta aiheesta ei ole tehty laajempaa tutkimusta.
Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen ehdotti alkusyksyllä, että suomalaisten kohtaloista Stalinin vainoissa tehtäisiin suomalais-venäläinen yhteistutkimus. Myös Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Antti Rinne myönsivät, että olisi jo aika selvittää, mitä kaikkea suomalaisille tapahtui Neuvostoliitossa.
Ikitie-elokuva valaisi laajemmalle yleisölle Karjalan suomalaisten karua kohtaloa. Ja nyt pohjoisen Kuolan niemimaan suomalaisten kärsimyksistä on tehty ensimmäinen selvitys.
– Lähes kaikki Muurmannin alueen asukkaat tapettiin, joten heidän tarinaansa ei jäänyt moni kertomaan. Se lienee yksi syy siihen, että kirjani on ilmeisimmin ensimmäinen selvitys alueen suomalaisten kohtaloista, sanoo kirjailija ja väitöskirjatutkija Tarja Lappalainen.
Lappalainen on haastatellut kirjaansa neljää vainoista selvinnyttä suomalaista. Päähenkilö kirjassa on Päiväjärven kylässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Sven Lokka, joka joutui Stalinin vainoissa sekä Arkangelin että Siperian keskitysleireille.
Yle haastatteli Sven Lokkaa Arkangelissa kesällä 1989. Mihail Gorbatšovin glasnost-politiikka eli avoimuuspolitiikka antoi uskallusta kertoa kipeistä asioista.
– Koirat syötiin, kissat syötiin. Vanhan eläinten hautausmaan poltetusta hevosen raadosta revittiin palamatta jääneitä osia, ne keitettiin ja syötiin, kertoi nyt jo edesmennyt Sven Lokka keinoista selvitä nälkäkuolemalta Arkangelin keskitysleirissä.
Nuori Sven Lokka selvisi, mutta 90 prosenttia Päiväjärven kyläläisistä menehtyi nälkään ja tauteihin. Tarja Lappalaisen teos kertoo Sven Lokan ja muiden selviytyneiden kautta Muurmannin alueen suomalaisten synkän tarinan.
Suomalaiset menestyivät hyvin ennen vainoja
Suomalaiset alkoivat asuttaa Muurmannin aluetta 1860-luvun nälkävuosien seurauksena. Toinen muuttoaalto tuli 1900-luvun alkuvuosina, kun Pietarin-Murmanskin ratatyöt houkuttelivat paikalle.
Sisällisodan seurauksena suomalaisia tuli alueelle lisää ja 1930-luvun alussa Neuvostoliittoon saapuneista amerikansuomalaisista jotkut siirtyivät Kuolan niemimaalle.
Suomalaiset menestyivät alueella hyvin. Erilaisia suomalaiskyliä oli kymmenittäin. Uura oli suurin ja aiemmin mainittu Päiväjärvikin merkittävä kyläkeskus.
– Suomalaiset rakensivat kyliinsä komeita taloja. Ne olivat niin isoja, että alueen venäläiset alkovat katsoa niitä kademielellä eli pahalla silmällä, mutta myös ihastellen, kertoo kirjailija Tarja Lappalainen.
Muurmannin alueella oli 24 suomalaista koulua ja kansan tuntoja välitti kaksi suomenkielistä lehteä.
Suomalaisten ja saamelaisten rinnakkainelo toimi
Saamelaiset olivat asuneet alueella jo satoja vuosia. Suomalaisten ja saamelaisten välit olivat ainakin aikalaisten kertomusten mukaan hyvät. Tarja Lappalaisen kirjassa on otteita Tyyne Mantereen Sven Lokalle kirjottamista kirjeistä.
Näissä kirjeissä Tyyne Mantere kertoo, että kylän asukkaat hoitivat saamelaisten koiranpentuja eikä Uurassa olisi tullut toimeen ilman heitä. Koirien hoidosta he palkitsivat kyläläisiä esimerkiksi poroilla.
– Suomalaisilla oli myös poroja, niitä käytettiin vetojuhtina ja niistä tehtiin vaatteita, muistuttaa Tarja Lappalainen.
Tyyne Mantere kertoo suomalaisten kunnioittaneen saamelaisia, jotka tulivat Uuraan suurilla porovaljakoilla perheineen viikkokausiksi esimerkiksi talvijuhlien aikaan.
– He olivat myös varakkaita. Naisilla oli niin paljon kultasormuksia, etteivät sormet koukistuneet. Hyvin me heitä myös ruokimme ja joka talossa lämmitettiin sauna, missä he vain olivat vierailulla, kertoo Tyyne Mantere kirjeessään.
Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö
Sortotoimet suomalaisia kohtaan alkoivat vuonna 1937. NKVD:n (sisäasiain kansankomissariaatti, myöhemmin sisäasiainministeriö) virkamiehet hakivat ihmisiä kodeistaan öin ja päivin. Kolmihenkinen troikka tuomitsi ja tuomiot olivat yleensä ankaria.
– Luimme Muurmannin alueen Maaliskuun lehdestä, että yhdellä kertaa teloitettiin 25 suomalaista. Useat heistä oli kommunistisen puolueen väkeä ja parhaita eturvin työmiehiä, muisteli Sven Lokka Arkangelissa vuonna 1989.
Eloon jääneet suomalaiset pakkosiirrettiin vuonna 1940 Karjalaan ja osa Altain vuoriston taakse. Toisen maailmansodan alettua Muurmannin suomalaiset vietiin Karjalasta Arkangelin metsiin metsätöihin keskitysleireille.
– Sinne vietiin myös Päiväjärven kylän asukkaat, joista leirillä kuoli 90 prosenttia, kertoo Tarja Lappalainen.
Arkangelista sotaväki-ikäiset pojat vietiin Siperiaan pahamaineisiin Gulagin vankileireihin, Sven Lokka heidän mukanaan.
Tarja Lappalaisen kirjassa on Sven Lokan kertomus siitä, kun luurangonlaiha, mutta pituutta kasvanut poika pääsi sodan päätyttyä vuonna 1946 takaisin kotiinsa. Hänen äitinsä ja siskonsa olivat selvinneet vainoista.
Helga-sisko avasi oven: "Kuka sinä olet? Minä olen Sven. Älä valehtele, et sinä mikään Sven ole."
Äitikään ei tunnistanut: "Ei, et sinä ole minun poikani." Vanha arpi kuitenkin pelasti ja Sven pääsi takaisin läheistensä luokse.
Oikeutta Muurmannin suomalaisille
Kirjailija, väitöskirjatutkija Tarja Lappalainen kertoo, että hän haastatteli Muurmannin suomalaisia samalla, kun teki kirjaa Ruijan suomalaista.
– Ajattelin ensin ottaa kirjaan oman osion Muurmannin suomalaisista, mutta aika nopeasti ymmärsin, että heidän kohtalonsa vaatii oman tutkimuksensa ja kirjansa.
Suomalaisia kuoli puhdistuksissa eräiden arvioiden mukaan noin 20 000 eli saman verran kuin talvisodassa. Kuten Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen ehdotti, että vainoista tehtäisiin tarkempi tutkimus, myös Tarja Lappalainen kirjoittaa saman vetoomuksen.
– Se mitä minä olen kirjoittanut Muurmannin suomalaisista on vain alustavaa. Tässä on vielä paljon lisää tutkittavaa. Haluaisin, että Muurmannin suomalaisten joukkotuho tulisi kaikkien ihmisten tietoisuuteen ja antaisi lopulta heille oikeutta.