Astuisitko arkkuun, kirjoittaisitko muistovärssyn vai osallistuisitko itkuvirsien laulamiseen?
Erilaisia tapoja lähestyä kuoleman kysymyksiä oli tarjolla koko viime viikon ajan Ars Moriendi -festivaalilla, joka yhdisti taidetta, kuolemantutkimusta, esitystapahtumia ja keskustelutilaisuuksia.
Teemana oli kuolema. Miksi?
– Koska kuolema kuuluu kaikille, sanoo yksi kuoleman festivaalin järjestäjistä, uskontotieteilijä ja kaupunkitaiteilija Lauri Jäntti.
Ars Moriendi -työryhmän mielestä kuolema paikantuu yhteiskunnassamme erilaisiin virastoihin ja laitoksiin, sekä spesialistien asiaksi. Siitä huolimatta, että kuolema koskettaa vääjäämättä meistä jokaista.
– Kaikki festivaalin tapahtumat tulivat täyteen, kertoo Jäntti.
– Ihmiset tulivat kiittelemään ja kertomaan, että tällaista lisää!
Ihmisillä on siis tarve keskustella kuolemasta. Jäntin mukaan siihen on muutamia syitä.
Haluamme kuoleman takaisin arkipuheeseen
Jäntin mukaan kuolema on 60-luvulta lähtien paikantunut arjessamme lähinnä sairaaloihin.
Kuolema on ollut medikalisoituna niin kauan, että nyt on luonnollisen vastareaktion aika.
– Ihmisistä varmasti tuntuu siltä, että keskustelusta jota kuoleman ympärillä käydään, puuttuu jotain.
Jäntin mukaan myös kuolemantutkijat ovat havainneet, että kuolema kiinnostaa ihmisiä entistä enemmän.
Kiinnostus myös näkyy monin tavoin.
– On erilaisia kuolema-aiheisia tapahtumia, kirjoja ja muita, Jäntti summaa.
Hautaustoimistojen liiton tuleva puheenjohtaja Kyllikki Forsius on samoilla linjoilla Jäntin kanssa.
– Kuolema on tärkeä osa elämää. Omassa työssäni olen huomannut, että omaisetkin haluavat hautajaisista yhä enemmän vainajan näköisen perhejuhlan.
Myös kuolemasta puhuminen on Forsiuksen mukaan yhä sallitumpaa.
– On tärkeä ymmärtää, että kuolemasta täytyy saada puhua halutessaan. Ketään ei saa pakottaa aiheen äärelle, eikä kuolemapuhetta tule tuputtaa, mutta ihmisten tarvetta puhua kuolemasta tulee kunnioittaa.
Kaipuu henkisyyteen ei ole kadonnut
Toinen syy siihen, että kuoleman kysymykset kiinnostavat, liittyy Jäntin mukaan uskontojen uudelleen muuntumiseen.
– Jossain vaiheessa vallalla oli ajatus, että uskonto katoaa elämästämme, Jäntti kertoo.
– Näin ei kuitenkaan ole käymässä, vaan uskonto ainoastaan muuttaa muotoaan. Henkiset ja spiritualistiset tarpeemme eivät ole kadonneet minnekään.
Koska kuolema on elämän luonnollinen rajatila, se nostaa esiin niin henkiset kuin eksistentialistisetkin kysymykset.
Forsiuksen mukaan hautajaiset saavat aina ihmiset pohtimaan omaa elämäänsä. Tai sitä, milloin se päättyy.
– Erityisesti omien vanhempien kuollessa todellisuus siitä, että saattaa olla itse seuraavaksi lähtövuorossa, voi iskeä kovaa.
Forsius korostaa, että myös nuorten ihmisten ajatuksia omaan kuolemaan liittyen kannataa kuunnella.
– Vaikka kulttuurissamme ei perinteisesti puhuta kuolemasta kovin paljon, kaikkien toiveita pitäisi pystyä kuulemaan.
Ei vain oma kuolema, vaan ehkä koko maailman
Nuoret ihmiset joutuvat kohtaamaan erilaisen maailman kuin aiemmat sukupolvet.
– Maailman tilanne herättää tietoisuuden katoavaisuudesta ja siitä, että emme ole täällä ikuisesti, Forsius pohtii.
Jäntinkin näkemyksen mukaan globaalit haasteet ovat yksi syy siihen, miksi kuolema kiinnostaa meitä.
– Kuolema tulee arjessamme esiin myös maailmanlaajuisten teemojen, ilmastonmuutoksen ja sukupuuttoaaltojen myötä.
– Samalla, kun pohdimme näitä maailmaa muuttavia kysymyksiä, saatamme päätyä pohtimaan omaa suhdettamme kuolemaan, tuumii Jäntti.
Kaipaamme yhdistäviä, autenttisia asioita
Sekä Forsius että Jäntti ovat yhtä mieltä siitä, että kuoleman todellisuus pakottaa meidät pohtimaan sitä, mitä kuoleman hetkellä tapahtuu.
Forsiuksen kokemusten mukaan sekä omaisilla että kuolevalla on usein tarve tietää, mitä on odotettavissa.
Jäntti on pohtinut myös sitä, voisiko niinkin raadollinen asia kuin kuolema tarjota kokemuksen, jonka äärelle pysähtyminen tuntuu hyvin aidolta.
– Olemme yhteiskunnassamme niin monen erilaisen roolin ja identiteettiprojektin ympäröimiä, että kaipaamme niiden rinnalle autenttisia kokemuksia.
Sitähän kuolema tietenkin on, autenttista.
Se on myös yhdistävä tekijä, muistuttaa Jäntti.
– Kuolema tarjoaa yhteisen kiintopisteen kaikkien ihmisten välille: me kaikki synnymme ja kuolemme.
Ars Moriendi -festivaalin tunnelmiin voit kurkistaa tästä Puoli seitsemän jutusta:
Lisää aiheesta:
Onko kuolema palaamassa etäältä takaisin elämään?
Arkussa maatessaan voi oivaltaa, että elämä on arvokasta (Kainuun sanomat)
Tuomas Karemo: Meistä on tullut lapsia kuoleman edessä
Itkuvirsistä on tullut yhä suositumpi musiikinlaji, mutta niiden esittäminen ei ole helppoa
Kuoleman kahvilassa juodaan kahvia, syödään kakkua ja jutellaan kuolemasta
