Pähkinänsärkijä-baletti kuuluu joulun viettoon erityisesti angloamerikkalaisessa kulttuurissa. Tapa on rantautunut myös Suomeen. Kansallisbalettikin nostaa Pähkinänsärkijän ohjelmistoon usein joulun alla.
Pähkinänsärkijä perustuu saksalaisen kirjailijan E.T A. Hoffmannin (1776–1822) kirjoittamaan tarinaan. Siinä Klaara-tyttö odottaa joulua ja nukahtaa kuusen alle. Unessa hänen jo ennakkoon lahjaksi saamansa pähkinänsärkijänukke herää eloon ja johdattaa Klaaran seikkailuihin makeishaltijattaren maahan.
Karamellimaassa nähdään erilaisia tansseja. Yksi niistä on Teetanssi.
Teetanssin esittäjät on usein puvustettu asuin, jotka miellämme kiinalaisiksi. Silti puvustuksella, tanssin liikkeillä tai maskeerauksella ei yleensä ole mitään tekemistä kiinalaisen kulttuurin kanssa. Tanssi edustaa stereotyyppistä käsitystä aasialaisuudesta tai kiinalaisuudesta, jonka eurooppalaiset ovat keksimällä keksineet.
Balettiesitysten rasismiin on jo herätty Yhdysvalloissa
Tanssikriitikko Lindsay Winship kirjoittaa The Guardian-lehdessä, että pystyyn nostetut etusormet Teetanssissa kuvaavat syömäpuikkoja.
Miestanssijoilla on usein pitkät mustat viikset, jotka ovat jääneet kiinalaismiehen merkiksi brittikirjailija Sax Rohmerin luoman Fu Manchu -hahmon vuoksi. Tanssijat on saatettu vielä maskeerata kellertäväihoisiksi ja silmät vinoiksi. Blackface-mustamaalin sijaan onkin tehty yellowface-keltanaama.
– Erityisesti Pähkinänsärkijän Tee- ja Kahvitansseista on kirjoitettu paljon alan lehdissä ja valtamediassakin, kertoo tanssintutkija Hanna Järvinen.
– Tee- ja Kahvitanssit perustuvat rasistiselle stereotyypille eli toisen esittämiselle liioitellun yksinkertaistavalla ja yleensä halventavalla tavalla. Monissa amerikkalaistuotannoissa ne on poistettu tästä syystä kokonaan tai ne on muutettu toisenlaisiksi.
Pähkinänsärkijän lisäksi monissa muissakin balettiteoksissa on kohtia tai piirteitä, jotka eivät kestä tämän päivän kriittistä katsetta.
Järvisen mukaan Yhdysvalloissa baletin rasismiin on puututtu enenevässä määrin kymmenen viime vuoden aikana. Monessa muussa maassa, kuten Venäjällä, keskustelua ei ole edes aloitettu.
Klassisen baletin käsite syntyi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Balettikoreografioiden asenteita perustellaan usein klassisella perinteellä.
Tanssintutkija Hanna Järvisen mukaan käsite klassinen baletti ilmestyy tanssitaiteeseen vasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Baletin arvostusta haluttiin nostaa suhteessa muihin taiteisiin. Se tapahtui korostamalla baletin historiaa Euroopan hovien taiteena. Samalla lanseerattiin termi klassinen.
Lontoolaisen The Royal Ballet -balettiryhmän perusti tanssija ja koreografi Ninette de Valois vuonna 1931. Ryhmä esiintyi pitkään nimellä The Vic-Wells Ballet, mutta de Valois anoi sitkeästi lupaa käyttää määrettä royal.
Lopulta kuningatar Elisabet II myönsi kunnianimen vuonna 1956. De Valois käytti mielellään myös käsitettä klassinen balettiteosten yhteydessä.
Tänä päivänä ihmisten mielikuva The Royal Ballet -ryhmästä on paljon ylevämpi ja sen oletettu historia pidempi. Ylevyyden vaikutelmaa vahvistaa 1800-luvulla ensi-iltansa saaneiden teosten esittäminen klassikoina. Teosten yksityiskohtiin puuttuminen tuntuu pyhäinhäväistykseltä.
Aikanaan baletteja muokattiin ja muunneltiin jatkuvasti
Balettiteokset eivät kuitenkaan aina olleet kiveen hakattuja ja muuttumattomia.
– Suurin osa klassisena balettina tunnetusta repertuaarista syntyi 1800-luvulla. Silloin ainoa tapa pitää teokset elossa oli muunnella niitä, Hanna Järvinen sanoo.
Esimerkiksi Mariinski-teatterin esityksistä neljä viidesosaa oli kausikortin haltijoille. Yleisössä oli siis samoja katsojia illasta toiseen.
Esityksiin tultiin näyttäytymään, tapaamaan ystäviä, syömään ja juomaan. Balettiesitysten täytyi tuottaa yllätyksiä, ettei yleisö pitkästyisi. Tätä mieltä oli esimerkiksi maailman tunnetuin balettikoreografi, venäläinen Marius Petipa (1818–1910). Hän vastusti baletin askeleiden muistiinmerkitsemistä, notaatiota.
– Hänestä notaatioita ei tarvittu, sillä oli selvää, että koreografin tehtävä oli jatkuvasti uudistaa teosta. Jokaisen uuden näyttämöllepanon piti olla erilainen ja jokaisen tähtiesiintyjän piti päästä näyttämään taitonsa, Järvinen kertoo.
Maailmankuulun venäläisen baletin asenneongelmat ovat omaa luokkaansa
Baletti kantaa taidemuotona eurooppalaisen kolonialismin painolastia. Se näkyy melkein kaikissa klassisissa teoksissa. Joissain teoksissa myös musiikki sisältää kertovaa ja arvottavaa materiaalia. Se kertoo muutamalla gongin kumahduksella tai viulun vingahduksella, missä ollaan. Mielikuvat alkavat lentää.
Kun rasismia on alettu tiedostaa, sitä on yritetty paikkailla miten sattuu. Joskus rasistista hahmoa esittämään on palkattu tummaihoinen ihminen.
– Miten metsään voi mennä! Tässä rodullistettu ihminen laitetaan itse tuottamaan stereotyyppistä tulkintaa kaltaisistaan ihmisistä, Järvinen huokaa.
Yksi maailman tunnetuimmista afroamerikkalaisita balleriinoista Misty Copeland kritisoi vastikään Bolshoi-baletin tapaa mainostaa Bajadeeri-baletin temppelitanssijoita. Venäjällä nämä hahmot on tapana esittää naama mustattuna, tummissa trikoissa ja käsineissä.
Afrikkalaisamerikkalainen Dana Nichols kertoi samaan aikaan omasta vierailustaan Pietarin Mariinski-teatterin baletin ryhmässä. Nicholsin ruskea iho ei riittänyt venäläisille työnantajille. Hänet maskeerattiin amerikkalaista minstrel-perinteestä tutuksi blackface-hahmoksi.
– Syy, miksi baletissa on yhä rasistisia hahmoja on se, että meillä on rasistinen kulttuuri. Syrjinnän kohteen velvollisuus ei ole muuttaa syrjivää rakennetta – se on valtakulttuurin tehtävä, Järvinen toteaa.
Hanna Järvisen mukaan Pähkinänsärkijän Kahvi- ja Teetanssi voitaisiin helposti toteuttaa toisin. Teos on muuttunut sadassa vuodessa todella paljon kaikilta osiltaan, myös koreografialtaan. Mikään tarinassa ei velvoita pukemaan tanssijoita rasistisiksi stereotyypeiksi.
Lue myös:
Scottish Ballet -ryhmän taiteellisen johtajan vastaus The Guardianin artikkeliin – Does ballet have a race problem:
A message from Scottish Ballet's CEO/Artistic Director Christopher Hampson