Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107878

Presidentti Donald Trump varoittaa Twitterissä: Yhdysvallat on valmiina iskemään takaisin, jos Iran toteuttaa uhkaamansa iskut

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa Twitterissä, että Yhdysvallat on valmiina iskemään takaisin, jos Iran hyökkää Yhdysvaltojen kansalaisia tai maan omaisuutta vastaan. Trumpin mukaan Yhdysvallat on valmis iskemään "hyvin nopeasti ja hyvin lujaa".

Yhdysvallat surmasi perjantaina Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassim Suleimanin ilmaiskulla Bagdadin lentokentällä. Iran on vannonut kostavansa iskun.

Trumpin mukaan Yhdysvalloilla on kohteenaan 52 eri iranilaista paikkaa, jotka ovat maalle kulttuurisesti tärkeitä tai "korkean tason" paikkoja. Luku 52 symboloi niitä yhdysvaltalaisia, jotka Iran otti pankkivangeikseen "monta vuotta sitten", Trump kirjoittaa.

Trump viittaa vuoteen 1979, jolloin yhdysvaltalaisia pidettiin panttivankeina maan suurlähetystössä Teheranissa yli vuoden ajan.

Trump on kertonut määränneensä ilmaiskun estääkseen Suleimanin suunnittelemat iskut. Trumpin hallinnon mukaan Suleimani suunnitteli iskujen sarjaa, jonka kohteena olisi ollut yhdysvaltalaisia joukkoja.

Trump kirjoitti nyt myös Twitterissä, että Sulemaini oli suunnitellut iskuja, muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystöön.

Trump lähetti tviittinsä kesken Floridan-lomansa.

Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Robert O'Brien arvioi yhdysvaltalaiselle Fox News -kanavalle Trumpin halunneen painottaa Iranille, että Yhdysvaltoja vastaan iskeminen on huono vaihtoehto.

Arvostelua Yhdysvalloissa

Trumpin ajatus iranilaisille kulttuurisesti tärkeisiin kohteisiin iskemisestä herätti arvostelua Yhdysvalloissa.

Useat kansainvälisen oikeuden asiantuntijat arvioivat, että kulttuurisesti tärkeisiin kohteisiin iskeminen on sotarikos.

– Vaikka Trump ei välittäisi sodankäynnin laeista, puolustusministeriön suunnittelijat ja lakimiehet kyllä välittävät, kirjoitti presidentti Barack Obaman hallinnon entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Colin Kahl.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon ei halunnut kommentoida Trumpin ilmoitusta.

Irakissa iskettiin yhdysvaltalaisia vastaan jo lauantaina

Irakissa tapahtui lauantai-iltana iskuja yhdysvaltalaisia vastaan.

Viisi ihmistä haavoittui, kun kranaatinheittimen kranaatti osui Jadriyan asuinalueelle. Lisäksi Jadriyan lähistöllä sijaitsevalle vihreälle vyöhykkeellä putosi ainakin yksi raketti. Raskaasti vartioidulla vihreällä vyöhykkeellä sijaitsee muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystö.

Jumhuriyahin silta erottaa Tahririn aukion tarkasti vartioidusta vihreästä vyöhykkeestä, jolla sijaitsee esimerkiksi suurlähetystöjä.
Jumhuriyahin silta erottaa Tahririn aukion tarkasti vartioidusta vihreästä vyöhykkeestä, jolla sijaitsee esimerkiksi suurlähetystöjä.Ahmad Al-Rubaye / AFP

Myös Irakin lentotukikohtaan osui kaksi rakettia Baladissa. Tukikohtaan on sijoitettu amerikkalaissotilaita. Balad sijaitsee noin 80 kilometriä Bagdadista pohjoiseen.

Äärijärjestö Isisiä vastaan taisteleva Yhdysvaltain johtama liittouma vahvisti iskujen tapahtuneen. Sunnuntain vastaisena yönä julkaistun lausunnon mukaan haavoittuneet olivat mahdollisesti irakilaisia siviilejä. Liittouman joukot eivät haavoittuneet iskuissa lainkaan, lausunnossa sanottiin Reutersin mukaan.

Iranin tukema irakilainen Kataib Hizbollah ryhmä varoitti lauantai-iltana, että Irakin turvallisuusjoukkojen tuli pysyä ainakin kilometrin päässä yhdysvaltalaisista tukikohdista sunnuntai-illasta alkaen.

Myös Britannia on varuillaan. Britannia lähettää laivastonsa sota-alukset saattamaan lippunsa alla purjehtivia kaupallisia aluksia öljyliikenteelle tärkeän Hormuzinsalmen lävitse Lähi-idässä, uutisoivat brittitiedotusvälineet.

Lue myös:

Bagdadissa tuhannet kokoontuivat suremaan Yhdysvaltain ilmaiskun surmaamaa iranilaiskenraalia

Analyysi: Lähi-idässä pelätään ja iloitaan iranilaiskenraalin kuoleman jälkeen – Iranin kostoisku voi seuraavaksi syöstä Irakin entistä syvempään sekasortoon

Trumpin mukaan Yhdysvallat ei halua sotaa – USA lähettää 3 000 sotilasta Lähi-itään lisääntyneen uhan vuoksi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107878

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>