Viola Wallenius, 24, herää apinoiden kolisteluun niiden loikkiessa pitkin savimajan kattoparruja. Auringon ensisäteet tirkistelevät sisään palmunlehdillä katetun katon rakosista.
Pieni Makongenin kylä lähellä Mombasaa Kenian itärannikolla viriää verkalleen arkipäivän hyörinään.
Aamun alkajaisiksi puoli seitsemältä Wallenius hätistelee ruokavarkaissa olleet kolme vierasta pois keittiöstä.
Vaikka ruokatavaroita kuinka yrittäisi piilotella painojen alle, apinat onnistuvat pääsemään useimmiten apajaan käsiksi. Toisinaan hän herää keskellä yötä siihen, kun jauhoja pöllyää päälle apinan raijatessa jauhopussia kainalossa.
Kenia on lähes 50 miljoonan asukkaan maa Itä-Afrikassa päiväntasaajalla. Väestö koostuu monista heimoista, joista jotkut elävät pitkälti samalla tavalla kuin satoja vuosia sitten. Kenia on köyhä, mutta myös yksi nopeimmin kehittyvistä maista Afrikassa.
Wallenius tuli ensi kertaa Keniaan vapaaehtoistöihin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
– Ei se 18-vuotias Viola tiennyt vielä mistään mitään. Nämä vuodet ja elämä Afrikassa ovat opettaneet ja kasvattaneet minua todella paljon.
Nuori nainen ei palannut ensimmäiseltä Kenian reissultaan takaisin kotiin Jämsänkoskelle enää samana ihmisenä.
Maailmantuskasta auttamisen palo
Keittiö on kaaoksessa jauhovarkaiden jäljiltä. Järjesteltyään kaatuneet astiat Wallenis lähtee seuraavaksi vedenhakuun.
Lähin vedenottopaikka on lähellä – silloin kun sähköt toimivat. Kaivosta vesi pumppautuu sähköllä torniin, josta se on vedetty kylän 3 000 asukkaalle. Kun sähköä ei ole, vesi pitää hakea kahden kilometrin päästä.
Jämsänkoskelaislähtöiselle naiselle on kuudessa vuodessa ehtinyt tapahtua paljon.
Kerran vapaaehtoistöissä Wallenius sattui näkemään erään yksivuotiaan jätettynä konttaamaan jätteiden keskelle slummiin. Vanhemmat olivat lähteneet koko päiväksi töihin ja jättäneet pienokaisen yksin.
Mikään ei palannut nuoren naisen mielessä enää silloin ennalleen: hän tunsi, että hänen olisi tehtävä jotain.
– Olin abi, jolla oli maailmantuska päällä. Lähdettyäni Afrikasta tiesin, että minun oli palattava auttamaan kurjuudessa ja köyhyydessä eläviä lapsia.
Ennen vapaaehtoistöihin ryhtymistä hän ei ollut tiennyt, mihin suuntaisi ja mille opintielle lähtisi. Kaikilla kavereilla tuntui olevan jokin selvä päämäärä.
Hänen palattuaan takaisin kotiseudulleen Keski-Suomeen nuoreen maailmanparantajaan syttynyt auttamisen palo ei ottanut sammuakseen. Wallenius kuuli suomalaisesta naisesta, joka oli perustanut päiväkodin Nepaliin.
Sinä hetkenä hän tiesi, mitä elämällään tekisi: hän perustaisi lastenkodin Keniaan.
Riipaiseva orpolasten kohtalo
Kello näyttää viittä vaille seitsemää – aurinko terästäytyy täysiin voimiinsa. Wallenius lämmittää kaasukeittimellä vettä illalliselta jääneiden peltiastioiden tiskaamista varten ja lakaisee lattian.
Wallenius rakensi kaksi vuotta sitten puolisonsa Salim Mwariman kanssa savimajan.
Majassa on sähköt, muttei jääkaappia eikä muita kodinkoneita. Vessana toimii lattiaan tehty reikä, josta lähtee putki maan alle rakennettuun säiliöön. Huuhtomisvesi kaadetaan ämpärillä. Pariskunta on pikkuhiljaa parannellut savesta tehtyä kolmen huoneen kotiaan, kuten valanut majaan sementtilattian.
Wallenius tapasi avomiehensä vapaaehtoistöissä. Aluksi he olivat ainoastaan työkavereita, mutta pikkuhiljaa ystävyys kipinöi rakkaudeksi. Heitä yhdistävät samanlaiset elämän arvot: hyvän tekeminen ja erityisesti lasten auttaminen.
Ennen puoli kahdeksaa Walleniuksen tiskattua astiat hän oikaisee yllään olevaa värikästä afrikkalaista naisen asua, deeraa, ja kerää työkamppeet kasaan.
On töihin lähdön aika. Hän kipaisee viiden minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle turvakotikeskuksen työmaalle jättäen pienimmät lapset vielä nukkumaan. Isommat lapset tekevät kouluun lähtöä.
Wallenius on kahdeksan orpolapsen äiti.
Yksi lapsista on Mwarimanin kahdeksan vuotta sitten kotiorjuudesta pelastama 16-vuotias tyttö. Seitsemän muuta lasta jäivät orvoiksi heidän äitinsä menehdyttyä reilu kaksi vuotta sitten. Isästä ei ole tietoa.
Lapsilla ei ollut ketään huoltajaa: he kaivoivat maasta kasvien juuria ruoaksi.
Maine valkoihoisesta hyväntekijästä oli kiirinyt lasten kotikylälle: Walleniusta pyydettiin auttamaan orvoksi jäänyttä lapsikatrasta. Hän otti puolisonsa kanssa lapset hoteisiinsa.
He eivät ole virallisia lasten huoltajia, koska Keniassa ulkomaalaiset eivät voi adoptoida lapsia. Mutta 4-, 6-, 9-, 13-, 16-, ja 18-vuotiaat lapset, joista 13-vuotiaat tytöt ovat kaksosia, kutsuvat heitä mamaksi ja papaksi.
He ovat kasvaneet perheeksi.
– Arki on ihanaa, mutta tietysti aika haastavaa. Iso perhe vaatii paljon ruoanlaittoa, tiskaamista ja pyykinpesua. Kaikki tehdään käsipelillä. Välillä on semmoinen kaaos, että huh, huh.
Lapset ovat toipuneet äitinsä kuolemasta hyvin ja ovat kiitollisia saamastaan huolenpidosta. Vaikka Wallenius rakastaa lapsia kuin omiaan, nuorta naista painaa kantamansa raskas vastuu. Toisinaan hän myös kyseenalaistaa osaamistaan.
– Vastuu on järjetön. Välillä joutuu ihan todenteolla miettimään, että osaanko minä ja kasvatanko lapsia nyt varmasti oikeaan suuntaan. Kaikki kasvatukseen, uskontoon ja kulttuuriin liittyvät kysymykset lävähtävät kasvoille aina vähän väliä.
Hän pyörittelee kasvatuskysymyksiä mielessään: lasten murrosiät pohdituttavat, tuleeko heille kenties lapsuuden traumoista vielä takaumia. Minkä uskonnon mukaan lapsia tulisi kasvattaa? Hän on tapakristitty ja Mwariman on muslimi. Nuori äiti yrittää poimia parhaita tapoja sekä suomalaisesta että afrikkalaisesta kulttuurista.
Koskaan hän ei kuitenkaan ole katunut orpolasten äidiksi ryhtymistä.
Töitä Afrikan tapaan
Pidettyään työkaluvarastolla puoli kahdeksalta tiiviin aamupalaverin tiiminsä kanssa Wallenius ja vapaaehtoiset aloittavat päivän turvakotikeskuksen rakennusurakan.
Pian Keniaan muutettuaan hän tajusi, että turvakodille olisi tarvetta vielä enemmän kuin lastenkodille. Lastenkodissa on kerrallaan tilaa 20 lapselle, mutta turvakodissa pystytään auttamaan satoja tai jopa tuhansia tyttöjä. Turvakodissa autettavat viettävät ainoastaan muutamia viikkoja, ja sen jälkeen heidät voidaan ohjata jonnekin jatkopaikkaan turvaan.
Polttavassa auringossa turvakotikeskuksen työmaalla ahertaa 15 vapaaehtoista Suomesta ja Keniasta. He kantavat hiekkaa ja vettä, mistä sekoittavat sementtiä. Työmaalle on palkattu myös yksi rakennusmies työnjohtajaksi neuvomaan vapaaehtoisille mitä tehdä.
Rakentaminen tapahtuu Afrikan tavalla ja ajalla: käsin ja hitaasti.
Pelkästään tontin raivaaminen kahdeksasta palmusta kesti viikkoja. Puiden pitkät juuret kaivettiin maasta käsivoimin lapioilla. Kaikki rakentaminen tehdään ilman koneita.
Walleniusta on Keniassa eniten yllättänyt ja turhauttanut asioiden hidas eteniminen. Toisaalta hän on myös oppinut arvostamaan käsin tehtyä rakentamista.
Hyväntekijän tuskainen taakka
Wallenius kantaa painavaa sementtisäkkiä. Hentorakenteinen nainen ei raskasta fyysistä työtä pelkää.
Hän perusti Home Street Home -yhdistyksen keväällä 2016 palattuaan Keniaan. Sitä ennen sisupussi oli kerännyt varoja hyväntekeväisyyteen Suomessa. Yhdistyksessä työskentelee tällä hetkellä toista sataa vapaaehtoista Suomessa ja Afrikassa kenialaisten lasten hyväksi.
Yhdistyksellä on parhaillaan käynnissä 21 eri hyväntekeväisyysprojektia.
– Teemme töitä lasten hyvinvoinnin, koulutuksen ja tyttöjen oikeuksien eteen. Viidessä vuodessa olemme auttaneet reilua 5 000 lasta tai perhettä.
Suurin haaste kylässä on köyhyys. Se vaikuttaa kaikkeen: perheiden ruoan saantiin, asuinoloihin ja terveyspalveluihin. Myös koulunkäynti ja nuorten jatkokoulutusmahdollisuudet ovat haasteellisia.
Taudit ja niiden leviäminen ovat myös valtava ongelma. Perheillä ei ole varaa sairaalamaksuihin eikä lääkkeisiin. Kylässä riehuu malaria, polio, keltakuume, meningokokki ja lavantauti.
Väillä Walleniukseen iskee toivottomuus. Autettavaa ja tehtävää olisi niin paljon.
– Haastavinta on ollut oppia, että kaikkia ei voi auttaa. Sen sisäistäminen on tuskallista. Jos on viisi lasta, joista kahta voi vaan auttaa, sitä jää soimaamaan itseään. Miettii, että oliko oikea päätös ottaa juuri heidät kaksi.
Toisinaan kostean kuumassa tropiikin yössä Wallenius valvoo ja kuuntelee savannin ääniä pohtien, miten kolme muuta ovat selvinneet: millaista heidän elämänsä mahtaa olla. Se sattuu nuoren hyväntekijän sydämeen.
Mutta suomalaisen yrittäjäperheen esikoinen tekee voitavansa. Hän on pystynyt siihen, mihin moni ei koskaan olisi hänen uskonut pystyvän: hän elää unelmaansa ja auttaa vähäosaisia Afrikassa.
Naapuri arvokkain hätävara
Yhdeksän maissa Wallenius suuntaa työmaalta takaisin savimajaan aamupalan tekoon. Samalla hän hoitaa pienimpien lasten aamupesut.
Aamupalaksi hän paistaa hiiligrillillä kananmunia. Usein hän pyöräyttää aamiaiseksi myös vehnäjauhoista tehtäviä leivonnaisia tai maissi- ja kaurapuuroa. Teevesi porisee kattilassa.
Keniassa juodaan paljon teetä, kahvia ei käytetä ollenkaan. Mustaan teehen lisätään maitoa erikoispäivinä. Tee on hyvin mausteista, siinä on usein ripaus kardemummaa.
Wallenius rakastaa ruoanlaittoa.
Hän rentoutuu kehitellessään uusia reseptejä savimajan keittiössä ja lasten leikkiessä. Hän saattaa helposti viettää tuntikausia kokkaillessa. Hänen afrikkalaisia suosikkiruokiaan ovat kookosriisi ja kala kookosmaidossa.
– Hedelmät ovat täällä myös taivaallisia, esimerkiksi mango ja vesimeloni ovat ihanan mehevän makuisia. Joskus myös herkuttelemme lasten kanssa paistamalla nuotiolla tikkupullaa.
Kello käy kohti kymmentä, kun aamupala on saatu syötyä savimajan terassilla matolla istuen yhdessä lasten ja vapaaehtoisten kanssa – on aika palata jatkamaan päivän aherrusta työmaalle.
Pienimmät lapset tulevat äitinsä mukaan turvakotikeskukseen. He leikkivät kylän toisten lasten kanssa pihamaalla. Kesken tiilien kannon eräs äiti tulee pyytämään apua malariaan sairastuneelle lapselleen.
Wallenius lähtee viemään lasta sairaalaan.
Violan äidin mukaan hänestä kumpusi jo pienenä herkkyys ja auttamishalu. Hän on aina huolehtinut muista, myös vuotta nuoremmasta kehitysvammaisesta siskostaan ja viisi vuotta nuoremmasta veljestään.
Hän on kouluttautunut Suomessa sairaanhoitajaksi. Koulutuksesta on hänelle työssään paljon hyötyä: hän pystyy antamaan ensiapua ja tunnistamaan sairauksia.
Tarmoa auttamistyöhönsä hän saa toisista ihmisistä. Kylällä kukkii vahva yhteisöllisyys: naapuri on tärkein ihminen Keniassa.
– Kaikki auttavat kaikkia. Esimerkiksi naapurin nuorimmainen on paljon meillä, kun hänen äitinsä on töissä. Mutta vastaavasti, jos olen kipeänä, naapuri saattaa tuoda padallisen riisiä tai tulla pesemään meidän tiskit vähin äänin.
Vaarana taudit, terroristit ja paviaanit
Puolen päivän jälkeen Wallenius rientää takaisin kotiin lounaan valmistukseen. Vanhimmat tytöt auttavat ruoanlaitossa ja sapuska valmistuu nopeasti. Isoimmista lapsista on paljon apua suurperheen huushollin pyörityksessä.
Päiväntasaajan keskipäivän kuumuus painaa päälle ja Walleniukselle ei maistu ruoka. Hän tekee lasten syödessä rästitöitä läppärillä. Apinatkin ovat auringon paahteesta raukeina ja nuokkuvat palmujen varjossa.
Ei hyvän tekeminen Afrikassa helppoa ole ollut.
Korruptio on yksi suurimmista haasteista, ja moni muu takaisku on niiauttanut Walleniuksen välillä polvilleen. Esimerkiksi silloin, kun hyväntekeväisyysjärjestön minibussi ryövättiin tyhjäksi matkalla Suomesta Keniaan. Tai kun eräs autettava lapsi kuoli synnynnäiseen sydänvikaan.
Hän on myös sairastunut usein. Varsinkin alkuun hän virui monesti malarian kourissa.
– Vesi on huonolaatuista. Sitä ei ole tutkittu, ja sen lisäksi jätejärjestelmää ei ole, joten wc- ja muut jätteet saastuttavat helposti veden. Se lisää taas tautien leviämistä, minkä vuoksi täällä on aika ajoin esimerkiksi koleraepidemioita.
Walleniuksen yhdistyksellä on lasten auttamisen lisäksi myös monia muita projekteja esimerkiksi puhtaan veden, terveyden ja muun hyvinvoinnin lisäämiseksi kylällä.
Kahdelta iltapäivällä hän lähtee takaisin työmaalle. Nopean työtilanteeseen ja kuluneisiin materiaaleihin luodun katsauksen jälkeen vuorossa on lisää sementin sekoittamista ja tiilien kantoa. Hiki virtaa norona Walleniuksen ohimoita pitkin.
Tarve turvakotikeskukselle tyttöjen auttamiseksi on kova.
Keniassa on paljon hyväksikäyttötapauksia, joissa tyttö tarvitsee turvapaikan. Myös ympärileikkausta tai pakkoavioliittoa pakenevia tyttöjä löytyy kaduilta. Lisäksi orpoja tai muuten hylättyjä lapsia on oman onnensa nojassa.
Lapsilla ei ole mitään paikkaa minne mennä.
– Tällä alueella ei ole yhtään turvakotia eli jos poliisi vaikka löytää hylätyn lapsen, heillä ei ole paikkaa minne viedä lapsi. Se on suuri ongelma.
Hän tekee hyväntekeväisyystyötään kelloa katsomatta. Joskus vaikka kuudelta sunnuntaiaamuna saattaa tulla joku äiti hädissään pyytämään apua kuumeiselle lapselleen. Wallenius lähtee auttamaan.
Iltapäivästä on Skype-palaveri tulevien vapaaehtoisen kanssa. Heidän kanssaan Wallenius käy läpi käytännön asioita. Suomesta tulee vuosittain parikymmentä pääasiassa nuorta viettämään välivuotta tekemällä vapaaehtoishommia.
Neljältä päivän työt saadaan päätökseen. Työkalujen pesemisen ja loppusiivouksen jälkeen perheenäitiä odottaa kotona edellisillan pyykkien kerääminen narulta. Walleniuksen puoliso lähtee vedenhakuun, hän tuo viisi 20 litran kanisteria täytettynä.
Mwariman on poikkeuksellinen paikallinen mies, sillä hän osallistuu myös kotitöihin. Modernin miehen perhe, varsinkin äiti on hieman pöyristynyt siitä.
Punainen auringonlasku värjää taivasta.
Kuuden tienoilla touhuttuaan hieman perheen pienimpien kanssa Wallenius lähtee illallisaineiden hankintaan torille. Hän ostaa sipulia, tomaattia, paprikaa ja kaksi kiloa riisiä. Vaalea nainen herättää torilla huomiota ja kauppias yrittää kiskoa häneltä kolminkertaista hintaa. Wallenius on tottunut siihen ja saa tingittyä ruoat sopuhintaan.
Pimeys valahtaa kylän ylle. Walleniusta ei elämä Afrikassa pelota.
Heidän pieni kylänsä saa yleensä elää rauhassa esimerkiksi terrorismilta. Suuremmissa kaupungeissa kranaatti-iskut ja tulitukset ovat ajoittaisia.
Wallenius on myös tottunut käärmeisiin ja muihin ötököihin. Joskus iltahämärässä lähes omankokoisten paviaanien talsiessa tiellä vastaan häntä hieman hirvittää. Paviaanit saattavat joskus olla arvaamattomia.
Pimeällä yksin liikkumista hän välttää.
Raskasta, rikasta ja rakasta arkea
Keittiössä tuoksuu herkulliselle: valkosipulille ja tuoreille yrteille. Wallenius valmistaa illalliseksi riisiä ja kurkumalla maustettua kastiketta.
Seitsemältä syödään ateria koko perheen voimin matolla istuen. Perhe puhuu swahilia ja englantia sekaisin. Maja täyttyy naurusta.
Pienimmät lapset antavat ruuantähteet majalla pyörivälle kissalle. Tiskien ja keittiön siivouksen jälkeen vanhemmilla on hetki vielä aikaa puuhastella lasten kanssa. Wallenius auttaa lapsia kotiläksyissä. Paikallinen koulu on vaativa suurien ryhmien vuoksi.
Taivaalla tuikkii tähtivyö.
On aika pienimpien lasten iltapesuille. Lapset ovat onnellisia, kun äidin ei tarvitse enää reissata Suomessa opiskelujen vuoksi. Ennen puolta yhdeksää Wallenius laittaa lapset nukkumaan ja vetää sänkyjen ylle moskiittoverkot.
Iltatoimina hän täyttää vessan vesiämpärin yötä varten. Bushbabyt eli pienet makiapinat pitää myös häätää pois talosta ja piilottaa niiden herkut, jauhopaketit. Ennen nukkumaanmenoa hän käy vielä suihkussa eli kaataa kannulla vettä ämpäristä päälleen.
Aikaa jää harvoin itselle. Joskus jos perheellä on viikonloppuna yhteistä vapaa-aikaa, he suuntaavat viettämään päivää rannalle. Lapsilla on vilkas mielikuvitus ja he keksivät leikkejä luonnossa. Wallenius nauttii seuratessaan lasten huoletonta touhua ja naurun remakkaa.
Wallenius ei kaipaa sädekehän kiillotusta. Hän on tavallinen keskisuomalainen nuori nainen, joka tekee niin kuin sydän sanoo. Hänelle palkinto työstä on jonkun tuntemattoman äidin kiitollinen katse lapsensa parannuttua tai apua saaneen lapsen helpottunut hymyn välke.
– Saan voimaa siitä, kun näen että tekemiselläni on ollut vaikutusta. Sitä ilon tunnetta, kun joku koulusta haaveillut lapsi pukee ensi kertaa koulupuvun päälleen tai lapset juovat puhdasta vettä koulussa, ei voi verrata mihinkään.
Hän saa tuntea tunteita, joita hän ei ole kokenut koskaan Suomessa.
– Mitä nyt teen, sillä on merkitystä. Suomessa tuntuu, että tavoitteet pyörivät materian ympärillä. Se on uusi auto tai ruohonleikkuri tai talo, jota kohti mennään. Täällä päämäärät ovat hyvin toisenlaisia: on vaan se, minkä tarvitsee ja se riittää. Se on vapauttavaa.
Perheenäiti kömpii rättiväsyneenä vuoteeseen kellon vierähtäessä kohti kymmentä. Hän on onnellinen, vaikka kaipaa Suomesta perhettään – ja juustoa. Joskus hän näkee jopa unta suomalaisesta kermajuustosta.
Muutama sadepisara osuu hänen kasvoilleen: käpristynyt palmunlehtikatto vuotaa kuin seula sateella. Wallenius odottaa hartaasti sadekauden päättymistä ja katon korjaamista. Vesisateessa nukkuminen on pahempaa kuin kuumuudessa.
Hän liiskaa vielä pari hyttystä ja paina pään tyynyyn. Kaukana yössä kuuluvat apinoiden kirkaisut.