Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Libanoniin paenneen Nissanin ex-johtajan vaimostakin annettiin pidätysmääräys

$
0
0

Tokiolainen tuomioistuin on antanut pidätysmääräyksen talousrikoksista epäillyn Nissanin entisen johtajan Carlos Ghosnin vaimosta.

Carlos Ghosn pakeni Japanista Libanoniin joulukuun lopussa. Myös hänen vaimonsa Carolen uskotaan olevan siellä, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Syyttäjä perustelee Carole Ghosnin pidätysmääräystä sillä, että hänen epäillään antaneen vääriä tietoja, kun hän oli huhtikuussa todistajana miehensä oikeudenkäynnissä.

Totuudenvastaisiksi epäillään hänen todistustaan eräästä rahansiirrosta. Lisäksi hän kiisti vastoin totuutta tuntevansa tai tavanneensa eräitä henkilöitä, syyttäjät sanovat.

Carlos Ghosnia epäillään Nissanin varojen väärinkäytöstä sekä veronkierrosta. Ghosn on kiistänyt syytteet. Hän oli kotiarestissa takuita vastaan, mutta pakeni joulukuun lopussa.

Carole Ghosn ei saanut tavata miestään kotiarestiaikana, mutta kampanjoi tämän vapauttamiseksi.

On edelleen epäselvää, miten Carlos Ghosn onnistui pakenemaan Japanista. Ghosnin vanhemmat ovat libanonilaisia ja hän vietti siellä valtaosan lapsuudestaan. Japanilla ja Libanonilla ei ole luovutussopimusta.

Nissan sanoo, että se jatkaa oikeustoimia Ghosnin saamiseksi vastuuseen yhtiölle aiheutetusta haitasta.

Aiheesta aiemmin:

Nissanin ex-pomo olikin Tokiossa vain löyhässä vartioinnissa – Ghosn käveli pakopäivänä ulos asunnostaan omin jaloin

Libanoniin paenneesta Nissanin ex-johtajasta kansainvälinen etsintäkuulutus – Ghosnia tuskin luovutetaan

Pakeniko Nissanin ex-johtaja Japanista soitinkotelossa? Ympärivuorokautisessa valvonnassa olleen Ghosnin pako herättää lukuisia kysymyksiä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>