Finnair on päättänyt muuttaa Dubaihin kulkevan lentonsa reittiä Iranin ja Irakin kriisin takia. Muutoksen myötä lento kiertää Iranin ilmatilan ja ohjataan kulkemaan Saudi-Arabian kautta. Finnair lentää Dubain-lentonsa Saudi-Arabian ilmatilan kautta ainakin tällä viikolla.
Normaalisti lento kulkee osan aikaa Iranin ilmatilan kautta. Myös paluulennot ohjataan kulkemaan Saudi-Arabian kautta.
Asiasta päätettiin keskiviikkona aamulla pidetyssä kokouksesssa.
– Tässä tilanteessa me päätimme, että emme käytä Iranin ja Irakin ilmatilaa ollenkaan, kertoo Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist.
Päätöksen takia lento Dubaihin viivästyi keskiviikkona aamulla muutaman tunnin. Lennon parin tunnin pitenemisen takia kone tekee välitankkauksen Ateenassa Kreikassa.
Finnairin lennoista mikään muu ei kulje alueen yli.
Myös muut yhtiöt reitittäneet lentojaan uudelleen
Myös useat kansainväliset lentoyhtiöt ovat muuttaneet lentoreittejään pois Iranin ja Irakin ilmatilasta Iranin viime yönä tekemän ohjusiskun takia.
Eurooppaan suuntautuvia lentoja ovat reitittäneet uudelleen ainakin Singapore Airlines, Malaysia Airlines ja taiwanilainen EVA Air, kertoo CNN.
Lisäksi Yhdysvalloissa kansallinen ilmailuhallinto on kieltänyt maan omia kaupallisia lentoyhtiöitä lentämästä Irakin ja Iranin sekä Persianlahden ilmatilassa.
Uutinen päivittyy.
Lue lisää: