Helsingin hovioikeus aloitti keskiviikkona lelusalakuljettajana tunnetun Rami Adhamin tapauksen käsittelyn. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet marraskuussa 2018 kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa rahankeräysrikoksesta ja kirjanpitorikoksesta.
Käräjäoikeuden mukaan Adham keräsi laittomasti yli 300 000 euroa Suomi-Syyria-yhteisölle ja käytti osan rahoista itse muun muassa siirtolapuutarhamökkinsä hankkimiseen. Pääosa kerätyistä varoista vaikutti kuitenkin oikeuden mukaan menneen avustustarkoituksiin Syyriassa.
Adham vaatii hovioikeudessa tuomion alentamista. Adhamin mukaan rahankeräystoimintaan vaikutti hänen syyrialaisia kohtaan kokemansa voimakas inhimillinen myötätunto, joka tulee ottaa huomioon rangaistusta alentavana seikkana. Adhamin mukaan mökki oli hankittu hänen sukulaisensa rahoilla, ei keräysvaroilla. Laiminlyönnit rahankeräyslupaan liittyen johtuivat Adhamin mukaan siitä, että hänen voimavaransa menivät konkreettisen avustustoiminnan tekemiseen.
Syyrialaistaustainen, noin 30 vuotta Suomessa asunut Adham kuljetti sisällissodan repimään maahan ruokaa, vitamiineja, lääkkeitä ja leluja.
Syyttäjä: Yritti estää aktiivisesti rikoksen selvittämistä
Syyttäjä sen sijaan vaatii ankarampaa rangaistusta ja sitä, että Adham tuomitaan törkeästä rahanpesusta. Syyttäjän mukaan Adham keräsi rahaa tietoisesti rahankeräysluvan ehtojen vastaisesti ja oli saanut luvan väärentämällä asiakirjoja. Rikoskokonaisuutta syyttäjä pitää vakavana ja suunnitelmallisena. Syyttäjän mukaan Adham toimi nimenomaisesti aktiivisesti rikoksen selvittämisen estämiseksi. Rikokset ajoittuvat vuosiin 2014–2016.
Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa torstaina, ja tuomio annetaan vasta myöhemmin.
Adhamilla on aiempi ehdollinen tuomio vuodelta 2017 muun muassa veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta ja kahdesta pahoinpitelystä. Oikeuden mukaan Adham esimerkiksi laiminlöi valmisteveroja, kun hän välitti yrityksensä kautta muun muassa proteiinivalmisteita. Adham valitti tästä tuomiosta hovioikeuteen, mutta perui valituksensa myöhemmin.
Lue myös:
Lelusalakuljettajan vanha veropetos- ja pahoinpitelytuomio jäi voimaan