Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Rysky Riiheläisen kolumni: Trump haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä, ja se tekee Iranin kriisistä räjähdysherkän

$
0
0

Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi osittain samasta syystä kuin Barack Obama aikoinaan: hän lupasi vetäytyä Yhdysvaltain käymistä sodista. Tähän asti hän onkin toteuttanut tätä lupaustaan. Tyylilleen uskollisena tempoillen ja liikaa luvaten, mutta silti.

Nyt hän kuitenkin keikkuu avoimen sodan partaalla Iranin kanssa.

Ei Yhdysvallat eikä Iran nytkään halua avointa sotaa, mutta historia on täynnä sotia, joita kukaan ei varsinaisesti halunnut.

Trumpin suhde Iraniin on muotoutunut pitkälti sen mukaan, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Saudi-Arabian tosiasiallinen hallitsija Muhammad bin Salman ovat hänen läheisiä ystäviään. Venäjä-tutkimusten varjoon on jäänyt, että hämäriä neuvonpitoja oli myös Saudi-Arabian suuntaan ennen vuoden 2016 vaaleja. Trumpin Lähi-idän politiikka puolestaan on miellyttänyt kovaotteista Netanjahua. Israelille ja Saudi-Arabialle vaikutusvaltaansa alueella häikäilemättömästi levittänyt Iran on se suurin ja tärkein vihollinen.

Osansa Trumpin tilannearviossa saattoi olla myös juuri julki tulleilla, hänen virkasyytteensä kannalta vahingollisilla sähköposteilla. Ne todistavat, että apu Ukrainalle estettiin presidentin toimesta.

Päälle painavat myös marraskuun vaalit. Trumpin on selvittävä tilanteesta niin, että hän pystyy säilyttämään kannattajiensa luottamuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hän ei saa näyttää antavan periksi Iranille.

Trumpilla on siis sekä ajateltujen ystävien vuoksiettä omasta puolestaan syytä kahinoida Iranin kanssa. Tähän asti Trumpin bisnesmaailmasta Valkoiseen taloon tuoma tapa kärjistää tilanteita ratkaisun löytämiseksi on toiminut tai ainakaan tilanteet eivät ole räjähtäneet silmille.

Ei Yhdysvallat eikä Iran nytkään halua avointa sotaa, mutta historia on täynnä sotia, joita kukaan ei varsinaisesti halunnut.

Viime vuonna Trump armahti kolme sotaoikeudessa sotarikoksista tuomittua sotilasta. Yhden heistä hän kutsui jopa vieraakseen joulunpyhiksi. Jouluvieraasta annetut videotodistukset kertoivat julmuudesta ja arvaamattomuudesta, joka sai muut erikoisjoukon sotilaat todistamaan aseveljeään vastaan. Trump puolestaan luonnehti näitä armahtamiaan sotilaita ihannoivaan sävyyn ”koviksi”.

Tapaus kertoo ennen kaikkea siitä, miten Trump näkee sotilaat ja sotimisen. Hänelle sodassa, kuten kaikessa muussakin, kyse on ennen kaikkea voittamisesta, keinoja kaihtamatta. Häikäilemättömyytensä Trump on jo näyttänyt ihmissuhteissaan, liiketoiminnassaan ja politikoinnissaan. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö tämä toistuisi myös hänen sotimisessaan.

Presidenttinä Trump ei ole vielä kertaakaan joutunut kohtaamaan oikeasti vakavaa kriisiä.

Valkoisesta talosta tihkuneiden tietojen mukaan päätöksenteko on sekavaa ja sattumanvaraista. Kuluneiden kolmen vuoden aikana hän on lisäksi hankkiutunut tai päässyt eroon lähipiirissään suurin piirtein kaikista kokeneista poliitikoista, viranhaltijoista ja sotilaista. Heidän paikkansa on jaettu presidentin kanssa samaa mieltä oleville. Trumpin arvaamattomuus on tähänkin asti korkeaa luokkaa, mutta nyt panosten suuruus tekee tilanteesta vielä pelottavamman.

Enemmän kuin mitään muuta, Trump haluaa voittaa ja ennen kaikkea tulla nähdyksi voittajana. Siihen päästäkseen hän on valmis käyttämään saatavilla olevia keinoja, mukaan lukien komennossaan olevia, maailman mahtavimpia asevoimia.

Muulle maailmalle jää osaksi odottaa henkeä pidätellen, mitä tapahtuu.

Janne "Rysky" Riiheläinen

Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.

Lue myös

Trump: Iran vaikuttaa perääntyvän ja USA vaatii länsivaltojen muuttavan suhtautumistaan Iraniin – Yle seuraa Lähi-idän kriisiä

Kysyimme sotilasasiantuntijalta 6 keskeistä kysymystä Iranin iskuista: Symbolinen toimi, joka jätti mahdollisuuden liennytykseen

Katso kartasta, minne Iran iski ja kuinka kauas maan ohjukset voisivat yltää


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>