Kello oli kolmea vaille iltaseitsemän, kun maailmankuulu kapellimestari Valeri Gergijev kutsui Eero Lehtimäen huoneeseensa.
Kukin tyylillään, Lehtimäki ajatteli. Hän oli opiskellut Gergijevin johdolla Turun musiikkijuhlien mestarikurssilla. Gergijev on tunnettu myöhästymisistään, eikä olisi ollut ihme, jos hän olisi halunnut antaa kurssista palautteen oppilaalleen pari minuuttia ennen oman konserttinsa alkua.
– Hyvät kädet. Orkesteri soittaa hyvin kanssasi, Gergijev sanoi englanniksi ja mittaili Lehtimäkeä päästä varpaisiin.
Sitten venäläismaestro uteli, haluaisiko Lehtimäki johtaa kurssikappaleen konsertissa. Lehtimäki luuli, että kysymys olisi keikkamahdollisuudesta joskus tulevaisuudessa. Hän nyökytteli ja pyysi tarkennusta. Missä konsertissa?
Tässä konsertissa, kuului vastaus Lehtimäen yllätykseksi.
Pian Gergijev kuunteli täyden salin takaosassa festivaalin silloisen taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin seurassa, kun Lehtimäki teki tulikoettaan. Maurice Ravelin Hanhiemo-baletin jälkeen Gergijev kääntyi tyytyväisenä Matvejeffin puoleen.
– Mitä minä sanoin, hän on hyvä!
Se oli Lehtimäen läpimurto kapellimestarina.
Pönöttämistä vastaan mutta juhlan puolella
Nyt Helsingissä asuva Lehtimäki, 31, on Joensuun kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja kaupungin oma klassisen musiikin mannekiini.
Lehtimäki vastaa siitä, että tarjolla on laadukkaita sinfoniakonsertteja. Hän pitää myös puheenvuoroja kouluissa ja julkaisee viikottain klassisen musiikin Eeron konserttietkot -podcastia.
Niiden tarkoituksena on tuoda ihmiset lähemmäs kapellimestarille rakasta lajia. Lehtimäki harmittelee, että usein klassinen musiikki mielletään pönöttäväksi ja vaikeaksi taidemuodoksi.
– Minulla on missio, että saisin jengin tajuamaan, ettei se ole niin, Lehtimäki sanoo ja hörppää tuplaespressoaan Helsingin Musiikkitalon kahvilassa.
Hänen tärkein huomionsa liittyy sinfoniaorkestereiden konsertteihin. Juhlava ja arvokas yleisilme saattavat hämätä luulemaan, että ihmiset paikan päällä olisivat vaikeasti lähestyttäviä ja tunnelma kiusallinen.
Sinfoniakonsertin voisi ennemmin ajatella olevan juhlallinen hetki arjen keskellä ja ennen kaikkea paikka, jossa musiikkia saa kuunnella juuri niin kuin itselle parhaiten sopii, vaikka silmät kiinni tai sen kummempia analysoimatta. Klassista musiikkia ei tarvitse ymmärtää – mutta ymmärtämällä saa enemmän irti.
– Ei siellä olla pönöttämässä, vaan nauttimassa illasta ja kuuntelemassa hyvää musiikkia.
Pukeutuakin saa juuri niin kuin haluaa. Konsertissa voi rentoutua ja siellä on helppo käydä.
– Itse laitan mielelläni puvun päälle, mutta en halua, että se on automaattisesti pönöttämistä. Yhtä hyvin voi tulla farkuissa ja t-paidassa, Lehtimäki huomauttaa.
Myös muusikot lavalla pukeutuvat juhlavasti. Se on osa perinteitä ja Lehtimäen mielestä tapa, joka kannattaa säilyttää.
– Minua häiritsee meidän ajassamme se, miten helposti lähestyttävyydestä ja eleganssista tehdään toistensa vastakohtia. Musiikki kuuluu kaikille, mutta sitä ei tehdä kuorimalla arvokkuutta pois.
Ei se etikettikään ole vaikea hahmotettava, vaan maalaisjärjellä pääsee pitkälle tai maaliin saakka: kuuntele musiikkia ja anna myös muille paikan päälle tuleville rauha tehdä niin.
Konserteissa voi vaihtaa sanan tai pari aplodien aikana ja kuulumiset väliajalla. Sekin on jo enemmän kuin vaikka elokuvateatterissa, Lehtimäki vertaa.
Ja jos häneltä kysytään, niin taputtaa voisi silloin kun siltä tuntuu. Tapana kuitenkin on antaa aplodit teoksen päätyttyä, ei osien välissä.
– Ei se niin vakavaa ole! Mozart on kirjoittanut, kuinka jengi oli välillä niin innoissaan, että siellä taputettiin kesken kappaleen. Meidänkin pitäisi ennemmin innostua musiikista kuin lukkiutua näin on aina tehty -sääntöihin, Lehtimäki ehdottaa.
Elämä on sarja sattumia ja epätodennäköisiä tapahtumia
Lehtimäki rakastaa numeroita ja todennäköisyyksiä. Hän on huomannut, että elämä on sarja epätodennäköisiä sattumuksia.
Ajatus konkretisoitui Pohjoismaisten puhallinpäivien kapellimestarikilpailussa kuusi vuotta sitten. Kilpailun finaalissa esitettävä teos valittiin arvalla kolmen joukosta.
Niistä kolmesta teoksesta yksi oli kaikin puolin hankala, ja käsin kirjoitettu partituuri vaikealukuinen. Lehtimäki laski, että erilaiset muuttujat huomioiden kappale osuisi omalle kohdalle kolmen prosentin todennäköisyydellä. Tuntui turvalliselta jättää teos opiskelematta.
Lopulta Lehtimäki oli yksi kilpailun finalisteista ja arpa osui kohdalle. Hän opiskeli kappaletta läpi yön ja voitti kilpailun.
Epätodennäköistä oli jo se, että Lehtimäestä tuli kapellimestari.
Intohimo orkesterin johtamiseen syttyi kymmenen vuotta sitten Limingassa lyhyellä kapellimestarikurssilla, johon Lehtimäki osallistui oppiakseen paremmaksi orkesterimuusikoksi. Kurssin vetäjä Jani Telaranta antoi innostuneelle oppilaalle Jorma Panulan puhelinnumeron.
Yksi puhelu ja Lehtimäellä oli paikka näyttää taitonsa legendaariselle musiikkipedagogille. Kun Lehtimäki kysyi päivästä palautetta, Panula vastasi murahtamalla, että seuraava tunti on ensi viikolla.
Niin Lehtimäki päätyi lähimmän muusikkosukulaisensa oppiin. Lähes kaikki suomalaiset maailmantähdiksi nousseet kapellimestarit kouluttanut Panula on Lehtimäen vaarin pikkuserkku.
– Asia tuli aikoinaan ilmi sivulauseessa. Mummi taisi sanoa kahvipöydässä, että on kiva, kun minä ja veljeni soitamme, koska Pohjanmaalla oli kiva seurata Panuloiden musisointia.
Joensuun ihme: ihmiset kiinnostuivat sinfoniakonserteista
Lehtimäen alku Joensuussa näyttää lupaavalta. Kaupunkiin on uuden nuoren energian myötä syttynyt pienimuotoinen klassisen musiikin buumi.
Viime syksystä Lehtimäen mieleen jäi erityisesti hänen ensimmäinen, uuden ajan avajaisgaalaksi nimetty konserttinsa.
– Päivämäärä oli 12092019, Lehtimäki luettelee numerot yksitellen.
– Tuntui siltä kuin täpötäydestä salista olisi ovet avatessa tullut vastaan energia-aura. Sen näki muusikoiden ilmeistä, että hetki oli heillekin merkittävä. Jengi oli tullut kuuntelemaan meitä, Lehtimäki hehkuttaa.
Kun vuonna 2018 kaupunginorkesterin konserttien täyttöaste Carelia-salissa oli vaatimattomat ja jopa huolestuttavat 50 prosenttia, syksyllä 2019 se oli jo 72,6 prosenttia. Sarjalippujen myynti yli kolminkertaistui syksyn aikana.
Siihen on osaltaan vaikuttanut Lehtimäen aktiivinen ote kaupungin musiikkielämän piristäjänä: tarjolla on esimerkiksi konserttiin tavalla tai toisella liittyviä avoimia luentoja kirjastolla sekä keskustelutuokioita yleisön joukossa konsertin väliajalla.
Perjantaisin Lehtimäki käy puhumassa kouluissa, konsertin jälkeisenä päivänä ennen kuin on aika lähteä kotiin Helsinkiin. Tarkoitus on tehdä klassista musiikkia tutuksi ja näyttää, että ylikapellimestari on ihminen muiden joukossa.
– Yläkoululaiset ovat vaikea ikäryhmä, koska protesti on keskeinen osa olemista, mutta luokat ovat täynnä mahtavia tyyppejä. Osa on kunnolla innostunut aiheesta. Kerran joku oikein harmitteli, että oli missannut japanilaisen musiikin konsertin.
Lehtimäki julkaisee lisäksi viikon konserttia avaavaa podcastia. Mukana on asiaa tulevista teemoista huumorilla ja anekdooteilla höystettynä. Ainakaan Suomessa ei tiettävästi ole vastaavaa ylikapellimestarin omaa podcastia.
– Eikä mulla ole kansainvälistäkään esikuvaa, jolta olisin kopsannut idean, Lehtimäki sanoo.
Joensuulle Lehtimäen ideat ovat kullan arvoisia. Podcastia hän tekee pro bono.
– Tänään puhuin Wolfgang Amadée Mozartista. Hänellä on tukku ristimänimiä, eikä Amadeus ole yksikään niistä. Mozart ei itse koskaan kirjoittanut nimeään muodossa Amadeus.
Konserttitilanteissa Lehtimäki tekee kaikkensa, jotta yleisö tuntisi olonsa tuttavalliseksi. Ylikapellimestari toivottaa väen tervetulleeksi aina konsertin alussa.
Diplomityö kirjakaupan papereissa äitienpäivälahjaksi
Lehtimäki katselee ympärilleen Musiikkitalossa ja myöntää, että aina täällä ei ole ollut niin mukavaa viettää aikaa. Sibelius-Akatemian tilat kun ovat samassa rakennuksessa, eikä Lehtimäki koskaan ollut oikein kotonaan sen seinien sisällä.
Maisteriksi hän valmistui lopulta puhallinorkesterinjohdon koulutusohjelmasta, mutta klarinetistina tai sinfoniaorkesterin kapellimestarina ovet eivät koskaan avautuneet.
Lehtimäki haki taloon yli kymmenen kertaa pääsemättä sisään.
– Se määrittää minua ihmisenä ja on opettavainen linja koko elämälle. Joensuussakin olen muistuttanut koululaisille, etteivät useatkaan vastoinkäymiset tarkoita kokonaisuuden kannalta välttämättä yhtään mitään.
Nuorena Lehtimäkeä kannustettiin perhepiirissä myös musiikin parissa, mutta läheisten pelkona oli, ettei musiikista ole ammatiksi. Vastaava kokemus on monelle taidealoista kiinnostuneelle tuttu.
– Kun valmistuin konservatoriosta, isovanhempien ensimmäinen lause oli, että onneksi olkoon, mutta jo toisessa kysyttiin, miten insinööriopintoni etenevät, Lehtimäki muistelee.
Teknillisessä korkeakoulussa Lehtimäki aloitti heti lukion jälkeen vuonna 2007. Sieltä hän valmistui elektroniikan kandidaatiksi keväällä 2018, kun ura kapellimestarina oli hyvässä vauhdissa.
Kotipuolessa oltiin varmoja, että teekkariopinnot olivat siinä. Lehtimäki päätti näpäyttää vanhempiaan opiskelemalla salaa vielä maisteriksi. Diplomi-insinöörejä kun on suvussa paljon, ja jotain sellaista Lehtimäestä jossain määrin toivottiin.
– Käärin diplomityöni Akateemisen kirjakaupan papereihin ja annoin sen äitienpäivälahjaksi. Vielä seuraavana aamuna äiti kyseli, että onko tämä totta.
Pääaineena oli akustiikka, ja siitä on etua myös kapellimestarin työssä.
– Pelkästään kuulokuvaan ei voi kapellimestarina luottaa, sillä monessa salissa balanssi on aivan erilainen lavalla korokkeella ja yleisössä.
Insinööri arvostaa naisten säveltämää musiikkia
Insinööriajattelu. Sillä sanalla Lehtimäki kuvaa sitä, kuinka hän suhtautuu asioihin ja tekee päätöksiä.
Tuon ajattelutavan tuloksia on Lehtimäen usko diversiteettiin eli monimuotoisuuteen. Hän muun muassa tekee viulisti Pekka Kuusiston tapaan salapoliisintyötä ja pyrkii löytämään esitettäväksi historian unohtamaa, naisten säveltämää huippumusiikkia.
– Olen lukenut Harvard Business Review'sta ja The Economistista tutkimuksia siitä, kuinka diversiteetti näkyy suoraan parempina tuloksina. Jos meillä on yritysalan julkaisuja, jotka julistavat tuollaista, niin silloin olen muutakin kuin maailmaa parantava taiteilijahaahuilija.
Hyvien naissäveltäjien nostaminen parrasvaloihin on pidemmän päälle hyväksi koko klassisen musiikin tulevaisuudelle, Lehtimäki uskoo.
– Perhetuttumme lapsi totesi silloin, kun Sauli Niinistöstä tuli presidentti, että ai, presidentti voi olla mieskin. Tarja Halonen oli hänen elämänsä ainoa presidentti. Se kertoo siitä, kuinka helposti mielikuvat syntyvät. Yhtälailla voi syntyä kuva, että säveltäminen olisi miesten hommaa.
Musiikinhistoria tuntee nimekkäitä säveltäjänaisia, kuten Fanny Mendelssohnin ja Clara Schumannin, mutta harvemmin heitä sinfoniaorkestereiden konserteissa kuulee.
Diversiteetin puute klassisessa musiikissa ei nimittäin ole tuulesta temmattu väite.
HBL laski viime syksynä, että pääkaupunkiseudun orkesterien ohjelmistossa oli alle viisi prosenttia naisten säveltämää musiikkia. Viime kesän festivaalien osalta naissäveltäjien musiikkia oli kaikesta ohjelmistosta vastaavasti vain viisi prosenttia.
Sukupuolten välinen tasa-arvo nousi yhdeksi klassisen musiikin viime syksyn keskustelunaiheista.
Lehtimäen "löytöjä" on muun muassa 1800-luvulla elänyt ranskalaissäveltäjä Louise Farrenc ja erityisesti hänen toinen sinfoniansa.
– Kolmonenkin on harvinainen, mutta kakkosta en ole kuullut oikein missään. Kun löysin siitä levytyksen, olin että wau, mahtavaa musaa. Ideana on löytää nimenomaan erinomaista vähemmän soitettua musiikkia. Ketään ei palvele, jos esitettäväksi otetaan naisten musiikkia vain siksi, että säveltäjänä on nainen.
Joensuun kaupunginorkesteri esittää Farrencin toisen sinfonian tänä keväänä. Kesällä Lehtimäki aikoo koota johtamansa Brinkhall soi! -festivaalin ohjelmiston hyvästä naisten säveltämästä musiikista.
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan vai kova työ palkitaan?
Lehtimäen kipinä klassiseen musiikkiin syttyi jo pienenä Disneyn Fantasia-elokuvasta. VHS-kasetti ja piirretyssä Beethovenin kutonen, Stravinskyn Kevätuhri ja muut kulutettiin veljen kanssa puhki. Klassisesta musiikista tuli Lehtimäen veljeksille lastenmusiikkia.
Lehtimäestä piti tulla pianisti. Hän aloitti kolmevuotiaana Lohjalla naapurissa asuvan pedagogin Pirkko Hyttisen suzukiryhmässä.
Oikea käsi meni 15-vuotiaana poikki lasketteluonnettomuudessa ja hoitovirheen vuoksi luut jäivät käsivarressa väärään asentoon. Pianonsoitto on sen jälkeen ollut tietyiltä osin mahdotonta.
Pääsoittimeksi vaihtui klarinetti, joka oli aiemmin sivusoittimena hengityselimistöä vahvistamassa ja astmaa ehkäisemässä.
Monen asian summa ja sattumaa oli sekin, että Lehtimäki ilmoittautui halukkaaksi Gergijevin kapellimestarikurssille Turun musiikkijuhlilla 2016.
– En ollut ilmoittautunut kurssille, vaan minulle vain tuli Musiikkijuhlilta puhelu ja kutsu kurssille, Lehtimäki hämmästelee.
Aina silloin tällöin vastassa on tilanne, jonka ratkaisee arpakuutio, Lehtimäki pohdiskelee. Hänelle muistuu mieleen esikuvansa, teekkaritaustaisen trumpetistin Visa Haaralan sanat.
– Pärjätäkseen pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta töitä tekemällä oikeita paikkoja ja hetkiä on tarjolla enemmän. Todennäköisyyksiin voi siinä mielessä vaikuttaa.