Melcher de Wind ei säästele sanoja kuvatessaan isäänsä.
– Isäni oli zombi. Hän oli kuollut jo kertaalleen keskitysleirillä, ja sodan jälkeen hän heräsi uudelleen henkiin Hollannissa.
Melcher de Windin isä oli lääkäri ja traumaterapeutti Eddy de Wind (1916–1987).
Haagissa syntynyt De Wind oli nuori lääkäri, kun Hollannin saksalaismiehittäjät alkoivat ajaa juutalaisia Westerborkin kokoomaleirille. Siellä elämä sujui miten kuten. Perheet asuivat yhdessä, ja uusia suhteita solmittiin.
Eddy de Wind toimi Westerborkissa lääkärinä ja rakastui työtoveriinsa, leirisairaalan sairaanhoitajaan. Nuoret menivät nopeasti naimisiin. Kahden avioliittokuukauden jälkeen syksyllä 1943 molemmille kävi käsky astua junaan ja ajaa uudelle leirille Puolaan, Auschwitziin.
Kirja syntyi hurjalla vimmalla SS-miesten teloitusvihkoon
Keskitysleireistä, varsinkin Auschwitzista, on kirjoitettu paljon. Kirjoja ja tutkimuksia on niin runsaasti, että on vaikea tietää mistä aloittaa, jos haluaa perehtyä aiheeseen. Pääteasema Auschwitz on kuitenkin poikkeus kirjojen joukossa. Eddy de Wind kirjoitti sen paikan päällä välittömästi leirin tyhjentämisen jälkeen.
Kun neuvostojoukot lähestyivät Auschwitzia 1945, keskitysleireistä vastaavat SS-joukot alkoivat ajaa vankeja kohti muita leirejä. Tuhoamisleirien toiminta haluttiin salata.
Matkaan lähdettiin marssimalla. Oli talvi ja osalla vangeista ei ollut edes kenkiä. Lähtö tiesi suurimmalle osalle kuolemaa.
Eddy de Wind piiloutui vaatekasaan. Hän ja muutama muu vanki hakeutuivat leirin lähelle autiotaloon. Muutaman päivän kuluttua de Wind palasi. Leirille oli jätetty tuhansia sairaita vankeja oman onnensa nojaan.
De Wind yritti parhaansa mukaan auttaa sairaita. Lääkkeitä tai sidetarpeita ei ollut. Ruokahuolto ei enää pelannut. Sairas toisensa jälkeen menehtyi, mutta de Wind yritti tehdä lähdön hetkestä paremman.
Myöhemmin puna-armeija saapui paikalle ja pyysi de Windiä jatkamaan työtään.
– Iltaisin hän kirjoitti vimmaisesti. Hänen tekstinsä on ainutlaatuista, sillä se kertoo Auschwitzista suoraan, ilman reflektointia, ilman jälkeen päin tulleita käsityksiä ja vaikutteita. Teksti ikään kuin ottaa lukijaa kädestä ja vie sisään keskitysleirille, Melcher de Wind sanoo.
Eddy de Wind tutki leirin varastoja. Yhdestä löytyi muistivihkoja, joihin SS-miehet olivat kirjanneet vangit, jotka piti marssittaa kaasukammioon tai lähettää Birkenaun tuhoamisleirille. Tällaisen vihkon lehdille de Wind kirjoitti muistiinpanonsa. Muistivihko on edelleen de Windin perheen hallussa. Kun Melcher de Wind oli nuori, hän saattoi välillä ottaa vihkon hyllystä ja lehteillä sitä.
Keskitysleirisyndrooman ydin – sielusi kuolee leirillä, mutta palaat elämään
Melcher de Wind haluaa näyttää kuvia isästään. Nuoruuden kuvia on säilynyt kohtalaisen paljon. Eddy de Wind rakasti purjehtimista. Vesi kimmeltää purjehduskuvassa kilpaa nuoren miehen tuikkivien silmien kanssa.
Terävä nuorukainen pääsi opiskelemaan lääketiedettä Leidenin yliopistoon. Vapaa-aika kului paitsi purjehdusreissuilla myös jazzia soittaen. De Wind puhalsi saksofonia ja klarinettia eri kokoonpanoissa.
Kun Saksa miehitti Alankomaat ja miehitysjoukot alkoivat kerätä juutalaisia leireille, hollantilaisten keskuudessa vallitsi vielä toiveikas tunnelma. Monet ajattelivat, että sota on pian ohi ja sitten palataan normaaliin. Ja että huhut Puolassa tapahtuvista kauheuksista olivat vahvasti liioiteltuja.
Eddy de Windistä on olemassa myös kuvia, jotka on otettu Auschwitzissa. Yhdessä niistä hän pitää kiitospuhetta leirin vapauttaneelle puna-armeijalle.
– Katso isäni silmiä tässä! Säihke on sammunut, silmät ovat täysin tyhjät.
– Isän silmät eivät koskaan enää iloinneet. Auschwitz jätti häneen pysyvän jäljen. Hän ei enää pystynyt olemaan onnellinen.
Melcher de Wind kertoo isänsä tehneen kaikkensa. Hän julkaisi kirjan, perusti perheen, menestyi traumaterapeuttina ja hoiti toisia leireiltä selviytyneitä. De Wind lanseerasi kansainvälisesti tunnetun termin, keskitysleirisyndrooma. Silti hän eli sammunein silmin.
– Keskitysleirisydrooman ydin on se, että leirillä vanki on tietoinen siitä, että hän tulee kuolemaan hetkenä minä hyvänsä. Hänet marssitetaan kuopan reunalle tai kaasukammioon. Hän sairastuu tai vartija hakkaa hänet hengiltä.
Auschwitz 1 oli työleiri. Suurin osa vangeita teki fyysisesti raskasta työtä ulkona, tehtailla ja kaivoksissa. SS laski, että vanki kesti työtä huonolla ravinnolla ja kehnoilla varusteilla keskimäärin kuusi kuukautta. Sen jälkeen otettiin sisään uudet vangit ja romahtaneet tapettiin.
– Kun sielu kuolee leirillä, se ei koskaan palaa ennalleen. Tämän isäni näki selvästi, kun hän hoiti muita selviytyjiä, Melcher de Wind sanoo.
– Selviytyjät menivät illalla nukkumaan Auschwitz mielessään ja ajattelivat sitä aamulla ensimmäisenä herätessään.
Katsomme kuvaa Eddy de Windistä vuonna 1986. Hän on 70-vuotias. Muuten hyvinvoivan miehen silmät ovat yhä muissa maailmoissa. Seuraavana vuonna hän kuoli sydänkohtauksen jälkiseurauksiin.
Trauma periytyy uusille sukupolville
Auschwitzissa menehtyi yli miljoona ihmistä. Suurin osa heistä oli juutalaisia, mutta leirissä oli myös muun muassa poliittisia vankeja ja sotavankeja useista maista.
Kaikkiaan natsit murhasivat holokaustin aikana arviolta kuusi miljoonaa juutalaista.
Luvut ovat niin suuria ja hirvittäviä, että ihmismielen on vaikea käsittää niitä.
– Juutalaisten tuhoaminen on yksittäisen ihmisen mielessä kuin vesilasi, johon kaadetaan lisää vettä, vaikka se on jo täysi. Pakostakin vesi läikkyy yli. Keskitysleiriltä selvinneistä läikkyi tuskaa jälkipolviin, Melcher de Wind sanoo.
Eddy de Wind joutui Auschwitziin vastavihityn vaimonsa kanssa. Kuin ihmeen kaupalla myös Friedel-vaimo selvisi leiriltä hengissä. Friedell oli joutunut leirillä natsilääkäri Josef Mengelen johtamien ihmiskokeiden uhriksi, ja hänet oli steriloitu.
– Eddyn ja Friedellin kokemukset eivät tarjonneet sellaista pohjaa, jolle voisi rakentaa kestävä ihmissuhde tai perustaa perhe.
Pari päätyi avioeroon vuonna 1957.
Eddy de Wind meni uudelleen naimisiin ja sai kolme lasta. Pariskunta yritti elää tavallista perhe-elämää, mutta jokin siinä oli vinksallaan.
– Kotona vallitsi pelon ilmapiiri. Me lapset emme tietenkään tienneet, mitä piti pelätä, mutta vaarantunne oli koko ajan läsnä.
– Vasta nelikymppisenä aloin tajuta, mitä olin kokenut. Aloin rakentaa omaa persoonallisuuttani ilman pelkoa, Melcher de Wind sanoo.
Myös isä-de Wind ymmärsi, että jälkipolvia on suojeltava. Hän käytti vertauskuvaa, jossa öljytankkeri haaksirikkoutuu avomerelle. Tankkeria ei ehkä voi pelastaa, mutta sen ympärille on asetettava puomit, jotka estävät öljyn ajautumisen rantaan. Ranta kuvaa trauman saaneiden lapsia.
Jopa helvetissä on rakkautta, naurua ja toveruutta
Melcher de Wind on historioitsija ja hoitaa isänsä kirjan oikeuksia. Hän kiertää kertomassa isästään ja Pääteasema Auschwitz -kirjasta ympäri maailmaa. Kirja on käännetty 24 kielelle. Suomeksi se ilmestyy ensimmäistä kertaa nyt, kun Auschwitzin vapauttamisesta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Kirjan kustantaa WSOY.
Teoksen alkutaival ei ollut menestyksekäs. Eddy De Wind sai kirjalleen nopeasti kustantajan ja ensipainos julkaistiin jo 1946. Alkuun juutalaiset olivat innoissaan siitä, että se kertoi heidän tarinansa, mutta pian kiinnostus hiipui.
– Pitää ymmärtää, millaisessa tilanteessa silloin elettiin. Alankomaissa kaikilla oli oma sotatraumansa. Kaikki olivat menettäneet läheisiään. Maa piti jälleenrakentaa, ja se vaati paljon voimia.
Ihmiset halusivat suunnata katseensa eteenpäin eivätkä muistella kauheuksia. Keskitysleireistä kirjoitettua kirjallisuutta alettiin nimittää "piikkilankakirjallisuudeksi".
Pääteasema Auschwitz nousi suosioon vasta myöhemmin, Eddy de Windin kuoleman jälkeen. Silti Melcher de Wind kokee työnsä kirjan parissa tärkeäksi.
– Tämä aika tarvitsee tätä kirjaa. Keskitysleirejä ja samanlaista terroria ihmisyyttä vastaan on yhä joka puolella maailmaa.
– Alankomaissa on noussut jälleen esiin ajatus siitä, että pohjoiseurooppalainen valkoinen kulttuuri olisi muita kulttuureita ylivertaisempi.
Melcher de Wind ei kuitenkaan halua kutsua tämän päivän äärioikeistolaisia natseiksi. Hänen mielestään on vaarallista verrata historiaa tähän päivään. Hänen tulkitsee, että ihmiset eivät ymmärrä, mitä maailmassa on meneillään ja ovat hädissään. He eivät näe, millaisia seurauksia heidän toimillaan ja mielipiteillään voi olla.
Melcher De Windistä on tärkeää, että ihmiset saavat lukea ja kuulla Auschwitzistä yksilön näkökulmasta. Tilastot ja numerot tuntuvat kaukaisilta, mutta ihminen on yhä sama.
– On tärkeä tajuta, että jopa Auschwitzin kaltaisessa helvetissä ihminen pystyy nauramaan, rakastamaan, tuntemaan toveruutta ja toivomaan parasta. Se on isän kirjan sanoma.
Melcher de Wind katsoo kuvaa isästään jazzorkesterin saksofonistina. Hän kertoo Eddy de Windin tuoneen Auschwitzista muistivihkon lisäksi joitakin erillisiä muistiinpanoja, Friedelin lähettämiä lappusia sekä puna-armeijan univormun ja klarinetin. De Wind soitti Auschwitzin orkesterissa, mutta pojan mukaan tarina on liian pitkä. Hän ei ehdi kertoa sitä tällä kertaa.
Lappuset ovat kadonneet, univormun söivät hiiret kellarissa, mutta saksofoni on tallella.
Auschwitzin vapauttamisen 75-vuotismuistopäivää vietetään 27. tammikuuta 2020.