Tamperelainen lääkäri Mari Rantamäki ajaa lähes viikottain ees-taas 200 kilometriä Keski-Uudellemaalle isänsä luo. 79-vuotias isä asuu kotona, mutta etenevä muistisairaus sumentaa fyysisesti hyväkuntoisen miehen arkea.
– Isän arjen asiat eivät suju ilman tukea ja apua. Se, että muistaa syödä ja juoda, käydä pesulla, miettiä mitä vaatteita puetaan aamulla päälle. Sekin on epäselvää, onko päivä, ilta vai yö, Mari Rantamäki kertoo.
Lääkäritytär soittaa isälleen päivittäin, mutta huoli ei hellitä. Isän asuinkunta on arvioinut, että hän tarvitsee kotihoitoa vain kahdesti viikossa, 15 minuuttia kerrallaan. Käyntien vähyyttä selittää osin se, että muistisairas isä ei tarvitse hoitajan antamaa lääkintää, haavanhoitoja tai pistoksia.
Mari on kaukoauttaja ja hänellä on ainakin kymmeniä tuhansia kohtalotovereita.
Lisäksi noin viisikymmentätuhatta omaista, usein ikääntyneen puoliso, on tehnyt kunnan kanssa sopimuksen omaishoitajuudesta.
Niin myös kuopiolainen Erkki Pesonen, josta tuli kolme vuotta sitten Parkinsonin tautia sairastavan vaimonsa Helena Pesosen omaishoitaja. Erkki Pesoselle on tehty sydämen ohitusleikkaus kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt hän kuntoutuu lonkkaleikkauksesta, silti hän hoitaa vielä vaimoaankin.
Kunnan kotihoidon käynnit oli semmosia 15 minuutin sytkäyksiä. Hyvä kun sanoivat päivää, niin kohta oli, että näkemiin. Erkki Pesonen
Kunta maksaa Pesoselle 600 euroa omaishoitajuudesta.
Perheen hoivatöissä auttaa tarvittaessa myös tytär Anna-Katri Pesonen. Hän on ollut väliaikaisesti äitinsä omaishoitaja. Kunnan kotihoidon sijaan Pesoset ostavat lisäpalvelut yksityiseltä palveluntuottajalta.
– Vuosi sitten kun Helena pääsi sairaalasta, kunnasta sanottiin, että kotihoidon pitää käydä kolme kertaa päivässä. He kävivät, mutta ne oli semmosia 15 minuutin sytkäyksiä. Hyvä kun sanoivat päivää, niin kohta oli, että näkemiin. Se oli semmoinen pikaraapaisu. Sen takia me lopetettiin se, Erkki Pesonen kertoo.
Nyt Pesoset maksavat 1200 euroa kuussa yksityisestä kotihoidosta. Palveluun kuuluu arkisin puolen tunnin hoitokäynti aamuin illoin, viikonloppuisin vain aamuin. Puolessa tunnissa kotihoitaja ehtii vaikka suihkuttaa, pestä ja pukea Helenan, föönata hiuksetkin.
Vanhempien hoivaamisesta on tulossa nykysukupolvien elämäntapa
Sadattuhannet samalla paikkakunnalla asuvat lapset tai lapsenlapset kiirehtivät kesken työpäivän auttamaan syystä tai toisesta hätääntynyttä vanhusta. Arki-iltoina tai viikonloppuisin omaiset kylvettävät vanhuksen, pyykkäävät, vaihtavat lakanoita, setvivät pankki- tai viranomaisasioita, tekevät ruokaa tai vievät roskia.
Puhutaan, että vanhuksien kotona asumista tuetaan, mutta mitä se realistisesti on muuta kuin sitä, että omaiset huolehtivat vanhuksista. Mari Rantamäki
Tai sitten he ostavat lisää hoivaa vanhukselleen yllättyessään siitä, miten vähän kotihoito itse asiassa pitää sisällään. Kunnat tekevät palvelutarpeen arvioinnin 75-vuotiaille. Kotihoidon palvelujen laajuudesta on mahdoton saada yhtenäistä arvioita, koska kuntien mukaan palvelutarve on yksilöllistä.
Selkein arvio saatavasta hoivasta on lääkehuolto. Muu apu vaihtelee kunnittain ja yksilöittäin. Myös tamperelaislääkäri Mari Rantamäki yllättyi.
– Olen pohtinut, että mikä on kotihoidon ja omaisten välisen yhteistyön kuvio, ja mikä merkitys on vanhuksen kotona toimeentulemisella. Puhutaan paljon siitä, että tuetaan vanhuksia kotona asumisessa pitkään, mutta mitä se realistisesti on muuta kuin sitä, että omaiset huolehtivat vanhuksista.
Jyväskylän Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön selvitys paljastaa, että 12–16 prosenttia heikkokuntoisista vanhuksista ei saa kotonaan apua henkilökohtaisissa toimissa, kuten wc-käynneissä ja peseytymisessä. Kotihoito voi pitää sisällään lähinnä lääkehuoltoa, muu pitäisi ostaa niin sanottuina tukipalveluina yksityisiltä firmoilta.
Koordinointi jätetään paljon perheelle, joka tarkoittaa, että siellä on sitten joku joka sopii ja aikatauluttaa ja tilaa ja varaa ja etsii tietoa. Laura Kalliomaa-Puha
Omaisille on yllätys, että verovaroin tarjottavan kotihoidon sijaan heille esitellään listaa yksityisistä hoivayrityksistä. Jos ei itse hoida asioita, yrityksiltä pitäisi ostaa kauppa-palvelut, vanhuksen hygienia ja hyvinvointi, pyykkihuolto jne.
Kunnan palvelujen tarjonnan niukkuutta perustellaan sillä, että kotihoito pyrkii tukemaan kotona asuvan vanhuksen omatoimisuutta.
Siksi ei olekaan ihme, että hyvinvointivaltio Suomessa asuu “pakko-omaisia” jo lähes joka kerrostalossa. He ovat naapureita, jotka vievät rappukäytävään karanneet muistisairaat takaisin kotiin, pitävät heille kahvikupin verran seuraa, auttavat kodin askareissa tai tuovat kaupasta ostoksia.
Sosiaalioikeuden professori Laura Kalliomaa-Puha puhuu suomalaisen vanhusten hoidon omaisolettamasta. Se tarkoittaa sitä, että vaikka omaisilla ei lain mukaan ole vastuuta hoivan järjestämisestä, viranomaiset käytännössä olettavat omaisten olevan vanhuksen tukena.
– Aika monella on varmasti arkikokemus siitä, että systeemi on monimutkainen. Vaikka palveluja olisi tarjolla, niin niiden löytäminen on aika sirpaleista. Koordinointi jätetään paljon perheelle, joka tarkoittaa, että siellä on sitten joku joka sopii ja aikatauluttaa ja tilaa ja varaa ja etsii tietoa, Kalliomaa-Puha sanoo.
Vuonna 2015 uudistetussa sosiaalihuoltolaissa on nykyään erillinen säännös asiakkaan läheisverkoston kartoittamisesta palveluntarvetta arvioitaessa. Kalliomaa-Puhan mukaan lain ei ole tarkoitus kuitenkaan velvoittaa omaisia hoivaajiksi.
– Meillä jokaisella on yksilönä oikeus niihin palveluihin, mutta samalla tunnustetaan, että ihmisellä on myös ne omaiset. Ajatus on, että otetaan huomioon se duuni mitä omaiset tekee ja sovitetaan se yhteen julkiseen tarjontaan, hän sanoo.
Lain mukaan vanhusten hoiva on yhteiskunnan vastuulla
Suomessa poistettiin 70-luvulla laki, joka velvoitti lapset vastaamaan omien vanhempien ja isovanhempien huollosta. Vastaava laki on edelleen voimassa esimerkiksi Saksassa.
Pykälien mukaan yhteiskunnan pitäisi siis vastata Suomessa vanhusten hoivasta, ei lasten eikä muidenkaan omaisten.
Perustuslaki ja sosiaalilainsäädäntö on asiassa yksiselitteinen, vakuuttaa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.
– Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa on ajateltu, että oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin on yksilöllinen oikeus. Se eroaa keskieurooppalaisesta, konservatiivisesta mallista, jossa ensisijainen vastuu on perheellä, ja vasta jos perhe ei pysty pitämään huolta vanhuksesta, sen jälkeen tulee kunta tai valtio, Hiilamo kertoo.
Perhekeskeinen malli on hänen mukaansa hyvin vieras suomalaiselle ja pohjoismaiselle ajattelulle.
Hiilamo kirjoitti viisi vuotta sitten vaimonsa Kirsi Hiilamon kanssa aiheesta kirjan Hoivataistelu – tekoja läheisten puolesta. Tuolloin Hiilamot arvioivat, että kolmasosa työikäisistä suomalaisista hoivaa vanhusta tai sairastunutta läheistään. He varoittivat “omaishoivavaltiosta”, jossa keski-ikäiset naiset uupuvat lasten ja vanhempien hoidon puristuksessa.
Tämä yhteiskunta on tietoisesti ja eduskunnan päätöksillä päättänyt aliresurssoida vanhustenhoidon. Marja Jylhä
Varoituksista huolimatta vanhustenhuollossa on luisuttu sekamalliin, jossa vastuu vanhusten hoivasta on perheellä ja kunnalla. Vartin pyrähdykset vanhusten luona ahdistavat sekä kotihoitajia että omaisia. Kumpikin osapuoli tietää, ettei perustuslain tarkoittama yhteiskunnan vastuu vanhusten hoivasta toteudu.
Jos yhä useampi suomalainen joutuu täydentämään yhteiskunnan vaillinaisia palveluja tekemällä asiat itse tai ostamalla hoivaa, mikä mättää?
– Haluatko tietää mikä mättää. Raha, puuskahtaa gerontologian professori Marja Jylhä.
– Tämä yhteiskunta on tietoisesti ja eduskunnan päätöksillä päättänyt aliresurssoida vanhustenhoidon juuri sinä aikana, kun suuresti dementiaa sairastavien ja eniten apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa Euroopan ennätysvauhtia.
Marja Jylhä ei hyväksy viime aikojen hokemaa siitä, että rahat eivät riitä hyvään hoitoon. Suomi käyttää vanhustenhuoltoon selvästi vähemmän rahaa kuin muut Pohjoismaat.
Hänestä on myös kiinnostavaa, että omaisten ja lasten apua pyydetään juuri nyt enemmän, kun samaan aikaan edellytetään, että iäkkäämmät työntekijät olisivat pidempään töissä.
– Odotukset on aika ristiriitaiset. On olemassa sellainen ikäryhmä, johon kohdistuu kolmet odotukset: olet töissä pidempään, autat lastenlasten hoidossa ja lisäksi huolehdit omista ja puolison vanhemmista, Jylhä ihmettelee.
“Kakkavaipan vaihto lapselle on eri asia kuin isolle miehelle”
Vanhustenhoivan asiantuntijat pitävät lasten huolenpitoa vanhemmistaan hienona ja luonnollisena asiana, mutta sen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen - ei löysään lain kunnioitukseen eikä viranomaisten odotuksiin.
Jos rahaa ei löydy eikä lisää kodinhoidon henkilökuntaa, pitäisikö piilevä omaisten työ nostaa näkyväksi ja pyrkiä korvaamaan ja tukemaan sitä. Voisiko esimerkiksi lapsilisän muuttaa hoitolisäksi tai pienten lasten vanhempien hoitovapaat muuntaa koskemaan myös omien vanhempien hoitovapaata?
Miten työmarkkinajärjestöt suhtautuvat vanhempiaan hoitavan lyhennettyyn työviikkoon?
Professori Kaisa Kotakorpi tutkii verotusta ja sosiaaliturvaa Tampereen yliopistossa ja Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa. Hän arvelee, että kysymys osuu pohjoismaisen hyvinvointimallin ytimeen.
– Jos yhteiskunta hoitaa vanhukset, työikäiset voivat käydä töissä.
Kotakorpi muistuttaa, että pienten lasten äitien työllisyysaste on Suomessa alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Yksi selitys on se, että meillä kannustetaan kotihoidon tuen kautta pienten lasten äitejä olemaan kotona.
– Jos se sama asia toistuu, että olet hetken aikaa siinä välissä lasten hoidon jälkeen työelämässä ja sitten jälleen tulet sen valinnan eteen omien vanhempien kanssa, että ketäs minä nyt hoidan. niin se sama työllisyyskysymys nousee esiin, Kotakorpi pohtii.
Gerontologian professori Marja Jylhä sanoo asian suorasukaisesti. Omaisille ei voi työntää hoivavastuuta, ellei sitten haluta estää ihmisiltä urakehitys ja vaatia, että ihmiset ei asu kauempana kuin viiden minuutin matkan päässä vanhoista vanhemmistaan.
– Iäkkäät vaativat monesti ympärivuorokautista hoitoa, niin kuin lapsikin, mutta on eri asia vaihtaa kakkavaipat kolmikuukautiselle lapselle kuin kahdeksankymppiselle vastaan panevalle, huutavalle isolle miehelle.
Sen pitäisi olla ammattilaisten hommaa. Silti sellaisten tilanteiden kanssa on monen suomalaisen tällä hetkellä elettävä.
Kotihoidon tilanteesta on 19.2. A-studiossa keskustelemassa mm. perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja gerontologian professori Maria Jylhä, TV1 klo 21.05. Voit katsoa aiheesta tehdyn jutun tästä.
Lue myös: